Yhteenveto vuodesta 2021 – Hienon taistelun päätös

Kiitos opeista, yhteisistä hetkistä ja siitä että olit isäni. Lepää rauhassa faija!


Kulunut vuosi on ollut monessa mielessä tunteiden vuoristorataa. On asioita, joita en tänne kirjoita, mutta sanon sen, että ilman ystäviä ja rauhoittumishetkiä kalassa olisi burnoutti henkisesti ollut todella lähellä. 

Edellisen ennätysvuoden jälkeen oli selvää, että nyt rauhoitetaan tilannetta ja käydään kalassa lataamassa akkuja sopivissa raoissa. Syistä yksi selviää tekstin lopussa.

Vuoden alun kohokohta oli pilkkireissu Bjurssiin isäni, Janin ja Nemon kanssa.

Jättäydyin taka-alalle itselleni rakkaasta Longinoja projektista 110 % ja yritän olla ajattelematta sitä toistaiseksi määrittämättömän ajan. Tyhjensin käytännössä kalenterin kaikista muista menoista kuin kalastusreissuistani.

Pandemia jyllää ja juuri kun näyttää paremmalta avataan kaikki ja hetken päästä taas mennään sulkuun, tätä on jatkunut kohta kaksi vuotta eikä loppua näy. 

Suurkalat tavoitteena – seitsemän kasassa

Nämä hetket ja reissut latasi akkuja. Timin kanssa poseeraus suurkalaseipit.

Kaksikymmentä tekstiä, joissa punaisena lankana on kulkenut suurkalajahti. Jahti on alkanut kuten uumoilin, pari helppoa täsmäpojoa läheltä ja kaukaa sekä useampi yritys helppojen pyydettävien, mutta kokonsa puolesta liian pienien kalojen perässä, vaikka suurten yksilöidenkin pyyntipaikat olisivat tiedossa. 

Olen myös muuttanut sisältöjä enemmän opettavaksi ja tietoa antavaksi. Miten virität pohjaongen turvalle tai vinkkejä miten tunnistaa tietyt kalalajit toisistaan? 

Mukaan mahtuu myös fiilistelyreissuja mm. tyttäreni ja isäni Matin kanssa. Tämä ja monet muut ovat jääneet kirjoittamatta, mutta muistoissa ne kulkevat mukana.

Muutama suurkala on nyt kasassa, joten aikataulussa ollaan. 

  • Ruutana 1,380 kg
  • Pasuri 0,713 kg
  • Vimpa 0,4194 kg
  • Sorva 0,614 kg
  • Kuha 6,680 kg
  • Piikkimonni 0,335 kg 
  • Seipi 0,135 kg

Timin kanssa käytiin pohjoisemmassa nappaamassa seipipojot ja samalla reissulla osallistuttiin myös Markus Sällisen järjestämin Feederkalastuksen SM-Kilpailut 2021, tämä huikea retki löytyy tästä.

Ehkä laiskuus ja lopulta todella vähäiset kalastustunnit sai lähes poikkeuksetta palaamaan samoille nurkille. Yksi sivujuonne myös pienten yksilöiden pyynnissä oli, että vein saaliiksi saatuja lajeja esim. turpia jatkojalostukseen perinnenahkuri Anne Jouhtiselle. Kävimme hänenkin kanssa turpaongella ja saimme jopa saalista, tuon reissun tunnelmat voit lukea tästä.

Liveluotaimet tutuksi – hehkuvien pallojen bongailua

Kuluneen vuoden suurin kala oli tämä 6,68 kg kuha


Olen päässyt tutustumaan työkaverini Klasun ja kalastavien kavereiden Konstan ja Heikin eli KoHeltajien kautta livekalastuksen ihmeelliseen maailmaan. Iloisena yllätyksenä myös ystäväni Timi hommasi livevehkeet ja tätä kalastusmuotoa harjoittelimme hänen kanssansa suurahvenjahdissa järvellä.

”Pääsin vihdoin vavan varteen. Kaloja näkyi, jopa isoja. Asteikko Garminin näytön yläreunassa kertoi etäisyyden kohteeseen, mutta siitä pystyi myös arvioimaan alla uivien kalojen koon. Kala kun oli metrin välin kokoinen, tiesimme että tuo on suurkalarajan ylittävä yksilö. Näitä täsmäjigasimme, hetken jos kala osui kohdille ja pysyi paikoillaan.”

KoHeltajat ovat osa Friends Of Happy Angler -tiimiä (F.O.H), joiden vetäjänä työni puolesta toimin. Huikeita iloisia kalastajia ympäri Suomen. Tiimiläisiin voit tutustua tästä.

Kuhaennätys lyötiin kerralla uusiin lukemiin, kun duunikaverini Klasun kanssa tehdyn reissun kolmas kala venytti vaa-an lähelle seitsemää kiloa. Haukiennätys jäi kuitenkin parantumatta, vaikka upeita kaloja tarjottiin KoHeltajien kanssa tehdyillä livekalastusreissuilla.

Kalaretkien parasta antia on yhteiset hetket ja muistot.

Ihanan energia pakkauksen eli Jeren (@fishingboywhitwheelchair) ja hänen isänsä Teemun kanssa pääsin kalalle pari kertaa. Ensimmäisellä pääsin auttamaan Jereä viisipiikin ja mustatokon kalastamisessa ja toisella kertaa piipahdimme Hangossa kampeloita jahtaamassa. Mukana tällä reissulla oli myös lajikalastuksesta innostunut Henna (@Neitinuuskamuikkunen) ja Ila (@Ila.fishing) jotka kuuluvat myös F.O.H tiimiin.

Näistä jälkimmäinen retki tuli puettu sanoiksi, lue se tästä. Jere onnistui nappaamaan 45 eri kalalajia kuluvan vuoden aikana, joka on huikea, miettien Kalamiehen kulkua pyörätuolilla isänsä kanssa siellä missä me muutkin.

Kovimpia onnistumisia oli ehdottomasti 2020-luvun suurin aktiivivälinein pyydetyn piikkimonnin saaminen ja se, että samaisella reissulla myös Ahti, Timi ja Markus saivat suurkalat ja näin muisto reissusta säilyy jokaisella mielessä. 

Uusi aktiivivälinein pyydetty piikkimonnin ennätys on nyt 335 g.

Toinen ikimuistoinen laji on ehdottomasti sorva. Ajoin muutaman viikon aikana useamman kerran samaiselle rannalle koiramme Nemo seurana. Tutustuin tuolloin rannan muihin kalastajiin sekä ulkoilijoihin. Nemo sai monta koiraystävää ja oli hieno kuunnella hiljenevän järven pintaa kaikuvaa kaulushaikaran huutoa. 

” Tällä kohdalla suurkalan onginta vaati 44 sorvan ongintaa ennen kuin tuli täysosuma. Muualta saadut kalat kun lasketaan yhteen, nousee lukema 55. Ajallisesti ongin pääosin ilta kuudesta pitkälle yöhön eli noin 5–8 tuntia per reissu.”

Lopulta sain sorvan ja heti saman yön aamuna myös ystäväni Markus kävi onkimassa oman suurkalansa pois samaiselta rannalta.

Kisoista skippasin toukokuun Kalamaraton kutsukilpailun, Lajikalastuksen henkilökohtaisen SM-kilpailun ja ainoat, joihin osallistuin, olivat Onki 24 Markuksen kanssa ja Feederkalastuksen SM-kilpailut Kokkolassa Timin kanssa.

Sain vuoden aikana 22 eri kalalajia, suurkalojen perässä tein 36 kalareissua ja sain 144 eri yksilöä pyytämällä kasaan 5 eri suurkalaa. Kaksi suurkaloista on edelliseltä vuodelta.

Tästä tilanteista lähdetään miettimään kalastuksellisesti vuotta 2022. Tavoite on edelleen selkeä; pidä oma pää kunnossa ja panosta itsesi ja perheesi jaksamiseen. Tämän tavoitteen välissä yritä tehdä täsmäiskuja suurkalojen perään ja tutustu uusiin kalastajiin ympäri Suomen.

Kireitä siimoja vuodelle 2022

Henkistä kapasiteettia vapautuu – Hienon taistelun päätös

Pyöreitä 70-vuotis synttäreitä juhlittiin 2016 kasvimaalla puroaktiiveiden kesken

Outo tunne valtasi minut keskiviikko iltana 22. joulukuuta, en saanut unta. Aloin kirjoittamaan tätä tekstiä ja kirjoitin useamman tunnin. Tuntui kuin kaikki ei olisi kunnossa ja jotain olisi tapahtumassa. Kerroin tästä tunteesta aamulla vaimolleni ja soittaessani äidilleni kertoi hän, että iskä on ollut todella väsynyt.

Siskoni soitti töistään hätäkeskukseen ja he halusivat lisätietoa, joten siskoni perui ilta menonsa ja meni katsomaan tilanteen. Lopulta häkestä saapui ensihoidon yksikkö tarkistamaan tilanteen ja vaarallisen alhaisen hemoglobiinin vuoksi isämme siirrettiin Malmille sairaalan päivystykseen. Meidän perhe oli sopivasti vatsataudista toipumassa emmekä halunneet riskeerata tartuttamisella.


Puhelu kotiin

Palataan hetkeksi alkuvuoteen. Istun Itäkeskuksen Prisman parkkihallissa huhti-toukokuun vaihteessa. Olen juurin lastannut autoon nettikaupasta tehdyn ruokatilauksen kun puhelin soi; 

"Lääkäri X tässä hei, isäsi asioissa soittelen. "

Puhelusta en paljoa muuta muista kuin nämä lääkärin sanat; 

”On ihme, että isäsi elää vielä.”

Kuusivuotta sitten aloitetut vahvat hoidot hidastivat kasvaimen kasvua niin paljon, että lisäaikaa tuli näin paljon. Olin juuri edellisenä päivänä kiikuttanut perheeni kanssa hänet Meilahden sairaalaan Malmilta. 

2020 käytiin myös yhdessä lapissa. 

Tuon reissun jälkeen ilmoitin myös tiimiläisilleni, etten voi osallistua Kalamaraton kutsukilpailuun, koska ajatukseni ovat isässäni. He ymmärsivät ja vetäydyimme yhteispäätöksellä kisasta pois.

”Sun ei tarvitse iskä taistella, joskus on oikein luovuttaa."

Tuntui aivan sairaan pahalta sanoa näin isällensä jouluaattoaamuna, mutta oli pakko. Ihmisen paikka ei ole sairaalassa kiinni letkuissa. Edellisestä sairaala käynnistä oli vain tovi ja ei tämäkään vierailu paljon toivoa antanut keskusteluissa lääkäreiden ja hoitajien kanssa. Edellisen visiitin diagnoosi keuhkokuume ja verenmyrkytys, nyt diagnoosi kuullosti vielä vakavammalta.

Tämän tekstin kirjoittamisesta ei kerennyt kulumaan kuin muutama tunti, kun sain sairaalasta puhelun; 

”Suru-uutisia, Matti nukkui pois 10 minuuttia sitten. Kello 13.36.”

Hienon miehen nujersi lopulta keuhkosyöpä. 

Aina valmis. Legendaariset Longinojan nokipannukahvit ja isämme hymy.

Haluan kiittää kaikkia isääni hoitaneita lääkäreitä ja hoitajia HUS Syöpätautien klinikalta. Teidän ansiostanne taistelu syöpää vastaan siirtyi jatkoajalle yli kuusi vuotta. Ensihoidon väkeä, joiden työtä saimme siskoni kanssa seurata kahdesti synnyin kodissamme ennen sairaalaan siirtoa.

Suursuon sairaalan osasto 13 lääkäreitä sekä hoitajia erityisesti Santeria, joka teki isääni sekä meihin sukulaisiin lähtemättömän vaikutuksen. Santeri kävi mm. isäni kanssa läpi kuvakirjaa. Kirjassa oli isän ja hänen ystävänsä yhteisiltä retkiltä otettuja kuvia luontoretkiltään. Kirjaan hän laittoi jopa merkin mihin asti kuvissa oli päästy. 

Malmin sairaalan lääkäreitä ja hoitajia, jotka hoiditte isääni sekä viimeisimpänä sairaalan päivystysosaston lääkäreitä ja hoitajia erityisesti E:tä ketä ilmoitti suru-uutisesta ja vietti viimeiset hetken häntä hoitaen.

Toukokuisella sairaalareissulla sanoin isälleni, että me lähdemme lappiin ja niin me lähdimme heti kesäkuussa. Isäni, minä ja tyttäreni. Seikkailimme meille yhteisesti tärkeitä paikkoja matkailuautolla läpi ja nautimme yhteisistä hetkistä. 

Tuo matka oli minun tapani aloittaa jäähyväisprosessi. Istuessani Ylläksen ylätasanteella nokipannukahvia juoden ja nähden kuinka isäni nautti tunturista puhaltavasta tuulesta, tiesimme molemmat, että tässä on hyvä olla eikä huolet paina.

Aina kessu huulessa, myös tässä kuvassa.

Nyt ne jäähyväiset on jätetty, kirjaimellisesti. Teerisuontie 8 S-rapun edessä olevassa lipputangossa oli lippu puolisangossa 25.12. lauantain ja Longinojan ylittävällä sillalla kasvimaapalstoilla loistivat kynttilät. 

Ystävääni runoilija Lauria lainaten; 

”Suru on kuin taimenten tuikit Longinojan pinnalla,
näkyvät hetken ja häviävät pois.
Hetki päättyy, mutta muistot jää.”

Tiedätkö tunteen, jossa akku tuntuu täydeltä, mutta kapasiteetti on silti vajaa?
Tältä minun vuoteni on tuntunut joka hetki ja isäni tilanne oli vain se toinen vajaata latausta aiheuttava asia. Tammikuusta tulee varmasti myös raskas, ehkä se helmikuussa jo helpottaa.

Tämä teksti toivottavasti avaa syyn miksi olen ollut poissaoleva ja tehnyt vaikeitakin päätöksiä.

Alla Facebook-seinälleni tekemä postaus jonka siskoni kanssa jaoimme.
Kiitos kaikille muistaneille eri kanavissa. 


Kommentit

Lue myös tämä