Millainen matka tähän tilanteeseen pääsyyn vaadittiin? Tarinat syntyvät muistoista, kokemuksista ja yhteisistä hetkistä. Kalamaraton on tällaisien luomisessa ihan omassa luokassaan. Vuonna 2015 kun Niko Rohkimainen , Teo Rohkimainen , Pauli Varsila ja Jani Laitinen osallistuivat Kalamaratoniin ensimmäisen kerran, olivat he 25-vuo…
Lue lisää »Urpoerämies on tehnyt perinteisesti Kalamaratonista videon, jota on odotettu julkaistavaksi kuukausi tai kaksi kilpailun jälkeen. Vuonna 2024 Urpot tekivät ennätyksen ja video tuli liveksi vain viisi päivää kilpailun jälkeen. Videolla on hieno seurata miten jengi pärjää ilman Paulia , jonka taktikointia on saatu seurata aikaisemmill…
Lue lisää »Voiton ratkaissut kampela Opetushallituksen sivulta löytyy sivu, jolla on listattuna 104 eri tunnetta. Yhden vuorokauden ja sitä edeltävien päivien aikana näistä suurin osa tulee käytyä läpi. Tämä tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että Kalamaraton on lähestymässä tai se on jo taakse jätettyä elämää. Kirjoitin blogitekstin, ennen…
Lue lisää »Ystävät ja lopputulos Kaikki hyvä päättyy aikanaan ja niin myös osaltani Kalamaraton kilpailut ennalta määrittämättömäksi ajaksi. Olen antanut viimeisen 20 vuoden aikana toukokuusta talvilomani, ajatukseni, vapaa-aikani ja yöni tälle kilpailulle, koska olen halunnut, että joukkueemme on sunnuntaina kisan ykköspaikalla. Tykkäsin tree…
Lue lisää »Urpoerämies production osallistui jälleen Helsingin Kalamaratoniin ja teki siitä upean videokoosteen. Katso video ja pääse osaksi sateisen ja kolean, mutta lämminhenkisen Kalamaratonin tunnelmaan. Tule sinäkin ensi vuonna messiin, et kadu! Katso tästä kaikki aikaisemmat Urpoerämiesten Kalamaraton-videot.
Lue lisää »AC Delirium, Töt-Törö ja Species Fishing Team. Kuva: Skes ry Miten sitä menneen Kotkan Kalamaratonin vetäisi yhteen. Tätä mietin aamukahvin ääressä, mutta kyllä se punainen lanka sieltä löytyi mukin pohjan alkaessa näkyä. Kalamaraton on yhteisö, se on kilpailu, joka sitoo tämän yhteisön yhteen. Meidän tiimimme kisahistoriassa tämä y…
Lue lisää »