Kuore on ahmatti, päivän paras ottipeli oli isoin morri mikä löytyi. |
Hermojen lepuutusviikko lähenee loppuaan ja auton nokka kulkee kohti kotia. Taakse jää meri, auringonsäteet ja kurkuista haisevien kalojen pyynti. Takana on huikea päivä oppimassa uutta ja soveltamalla vanhaa tietoa kuoreen pilkinnässä.
Kuore (Osmerus eperlanus) on yksi lajeista joista voi tavoitella suurkaloja, raja on asetettu 100 g. Kuoreen, eli norssin Suomen ennätys on Kotkasta verkoista noussut 260 g painanut möllykkä.
Hyväksytyistä kaloista aktiivivälinein suurin on painanut 221g ja sen on saanut Helsingistä kaikkien tuntema Rantojenmies Pentti alias Peksi.
Timi oli tehnyt päivää varten pohjatyön ja merimerkit oli kartalla. Netin syövereistä oli selvinnyt, että alue voisi olla potentiaalisin isojen kuoreiden pyyntialue, ehkä potentiaalisimpia Suomessa.
Kutsu reissulle tuli torstai iltapäivänä.
Olin ottanut koko viikon vapaaksi, en kalastuksen vaan isäni siunaustilaisuuden ja oman jaksamisen takia. Tarkoitus oli viettää aikaa perheen kanssa ulkoilen ja pilkkien, mutta tyttäreni ja vaimoni angiinan takia nämä suunnitelmat piti hylätä ja sain lähtöluvan Timin ehdottamalle lauantaireissulle.
Kello soi jo viisi, lapset herätkää
Tapsipilkki antoi kaloja, mutta pelkällä morrilla tuli eniten. |
'Kuudelta Timi saapui. Kamat autoon ja matkalle kohti länsirannikkoa. Neljä tuntia ajoa vähintään ennen pelipaikoille pääsyä. Kahden pysähdyksen taktiikalla, ajoaikarvio piti hyvin pitkälti paikkansa ja kymmeneltä olimme perillä.
Saavuimme levikkeelle ja nousimme autosta kun samaan aikaan vierestä kolme miestä purki kamojaan autosta ja vaihdoimme muutaman sanasen siinä samalla.
Saavuimme levikkeelle ja nousimme autosta kun samaan aikaan vierestä kolme miestä purki kamojaan autosta ja vaihdoimme muutaman sanasen siinä samalla.
“Eilen saatiin tuolta toiselta puolelta 140 g painaneita kuoreita muutama ja kyllä niitä täälläkin on”, kertoi yksi pilkkijöistä.
Saariston yläpuolella siinsi kevätaurinko ja jää kiilsi lumilaikkujen välissä. Unelma keli olla jäällä, lämmin, tuuleton ja ei lunta jäällä hidastamassa etenemistä.
Ensimmäiset kalat saatiin heti kymmenen jälkeen, takana oli reilu neljän tunnin matka joten kyllä ensimmäinen tuntui hyvältä. Hyvältä tuntui myös ensimmäinen “puraisu” Karhusta.
Pieniä, pieni, pieni, pieni, pieni, liian pieni, pieni, pieni…
No nyt! Timi kaivoi vaa-an ja punnasi saamansa kalan, 86 g ja pituutta reilut 20 cm. Lowrancen näytölle piirtyi allemme parvi kaloja joita saimme nostella tasaiseen tahtiin ylös.
Vain hetki Timin jälkeen kiikutin oman kalani puntarille ja kokoluokka oli sama kuin Timin saaman yksilön. Metsästys jatkui.
Vajaat kolme tuntia ja kymmenkunta reikää myöhemmin tarrasi tarjoamaan firetiger väriseen morriin kala, joka jäälle noustessa näytti rajat ylittävältä. Kalalle papin aamen ja puntarille. 104, 103, 105,1 g pysähtyi digitaalit. Suurkala nro. 8. oli totta!
Loppupäivän kiersin aluetta etsien lisää isoja yksilöitä sekä ahvenia. Molempien osalta vedin nollat vaikka sain lähes sata kuoretta. Valitettavasti myös Timi jäi ilman suurkalaa vaikka määrällisesti kuoreita hänellekin nousi yli 70.
Hieman ennen lähtöä kuulin kuinka kaksi vanhempaa miestä keskustelivat kuoreen kalastusvinkeistä ja päätin liittyä heidän seuraansa ammentamaan vinkkejä. Vinkki jonka haluan nyt jakaa on syöttivinkki.
"Leikkaa kuoreen alapuolelta kaulakolmio kiduskaarien välistä. Sitkeä nahka pysyy hyvin koukussa ja sillä saa jallitettua kymmeniä kaloja."
Iltapäivän päätteeksi tapasin vielä parkkipaikalla miehen jolta saimme huikeita vinkkejä seuraavalle reissulle. Annoin hänelle pussistani sen ainoan, 105 g painavan yksilön jonka maha pullotti mätilastissa. Retken päätti upean merikotkan ylilento.
Iskälle luonto oli paikka jossa rauhoittua. Kuva: Maaret Ahlsved |
Tämä reissu oli juuri sitä mitä kaipasin. Ystävä, luonto, kalastus ja hetki olla. Kotiin palatessa muistin, että tänään isäni kuolinilmoitus oli julkaistu Helsingin Sanomissa. Elämäni ensimmäinen jonka kirjoitin.
Suurkalani
- Ruutana 1,380 kg
- Pasuri 0,713 kg
- Vimpa 0,4194 kg
- Sorva 0,614 kg
- Kuha 6,680 kg
- Piikkimonni 0,335 kg
- Seipi 0,135 kg
- Kuore 0,105 kg
Kuoreen suurkalaraja 100 g, katso tästä ilmoitetut suurkalakuoreet.
0 Kommentit