Kalastusvinkkejä ahvenen pilkintään



Olen yhden naisen mies, sormus sormessa kertoo siitä. Tänä talvena olen oppinut olemaan myös "yhden" pilkkireiän mies.

Mitä olen kerännyt tietoa suurahvenien saajilta, on yksi asia noussut ylitse muiden. Tämä on ollut maltti ja valtti sekä kaikenlaisen ylimääräisen unohtaminen pilkkiessä. Myös Facebookissa ja Instagramissa tehdyissä postauksissa on ns. yhden reiän taktiikka noussut esille.

Saimaalla käydessämme huomasimme Timin kanssa tämän. Liveluotaimella yritimme etsiä kaloja, ja lopulta kun tajusimme pysähtyä ja odottaa kaloja alkoi niitä näkymään eri tavalla kuin aktiivisesti etsimällä.

Pilkkiliigan voittaja joukkueen kapteeni Kalle kertoo tästä samassa taktiikan muutoksesta myös heidän kisaraporsissaan Kalastus.com sivustolla, lue koko rapsa tästä

”Lähdettiin koronan jälkeen täysin uudelle kohteelle ja sovittiin, että muutetaan kalojen perässä juokseminen enemmän yhdellä reiällä ”kyttäämiseen”. Se tuottaakin heti tulosta, kun ekalla reiällä Jari ei kerennyt kytätä kuin 10 sekunnin verran ja Kalarosvon 120 mm muikku oli 49 cm ahvenen suupielessä.” - Team Kalojen Melske, kapteeni Kalle

Olimme Timin kanssa asettaneet vuoden alulle yhden tavoitteen, suurkala-ahven eli yli 1 kg painavat yksilöt.

Ennen tällä järvellä käyntiä piipahdimme Saimaalla Ruokolahdella ja siellä pääsimme paikallisten kanssa kuulemaan vinkkejä kirkkaiden vesien ahventen pyyntiin. Lopulta Timi nappasi päivän ainoan melkein puolen kilon kalan.

Vastaavan kokoisen kalan sain myös minä talven ensimmäisellä suurahvenen etsintäreissulla. Näiden lisäksi kävimme vielä pienellä lammella isoja särkiä etsimässä, täällä pääsimme seuraamaan liveluotaimen näytöltä suuren ahvenen tasurin haistelua.

Aprillipäivän pilailu - kaksijakoinen päivä

Timin 1140 g ennätysahvenen. Kuva: Timi Laitinen


Timi kirjoitti raportin omaan Instagramiin päivästään joka oli kaksi jakoinen. Ensiksi kaukaa kotoa munat pataan ja lähempänä huikea onnistuminen. Ahvenen strategiset mitat 1140 g ja 41 cm, onnittelut tätäkin kautta huikeasta kalasta.

”Olin siis samalla reiällä lähes koko illan, kun ensin olin paikantanut alueen, jossa isoja pyöri… Noin 10 cm ehdin nostaa vapaa, kunnes tömähti ja siimassa tuntui aiempaa raskaampia potkuja. Kun kala nousi jäälle, tiesin kilon tavoitekalan makaavan siinä. Kala sai hetken levätä ämpärissä ennen vapautusta. Fiilis oli iloisen hämmentynyt, koska en ollut varma oliko paikassa edes kilon kaloja."

Lue koko päivitys sivun alaosasta tai nappaa Timin Instagram-tili seurantaan tästä: https://www.instagram.com/p/Cb2YZsxMDYK/

Laitoin Timille viestiin vastaukseksi;

”Jaksatko istua seurana, jos tulen kokeilee?”

Timi jaksaisi, joten hyppäsin autoon ja ajoin järvelle. Pilkkiaikaa olisi muutama tunti ennen pimeää. Juuri ennen kuin starttasin tuli toinen viesti, ettei tarvitse mitään romuja ottaa mukaan, kaikki olisi valmiina.

Pääsin järvelle ja löysin Timin melkein keskeltä järveä. Pääsin illan aikana muutaman kerran yrittämään isoa ahventa, mutta pilkki ei kelvannut, vaikka sitä käytiin tarkkailemassa lähietäisyydeltä useamman kerran.

Seuraavalle järvikeikalle lähdin yksin, Timi tulisi myöhemmin perässä, jos pääsisi. Kairasin vanhoista reistä kaksi auki, toiseen tiputin salakkasyötin ja toisellaa istuisin koko illan tasuria heiluttamassa. Muutama minuuttia kului kun tasuriin tärähti.

Nostin kalan yhdellä vedolla jäälle ja sain nähdä, kuinka pieni tumppihauki piti suussaan tasuria. Hetki hauen vapauttamisen jälkeen näin vipan niiaavan ja samalla vavan nykivän. Siirryin vavalle vastaiskun tekoon, mutta syötti oli vaan viety.

Timi saapui myös järvelle ja saimme liveluotaimelta todeta alueella pyörivän isoja kaloja. Hetki saapumisen jälkeen nousi ensimmäinen ahven jäälle, tasuriin iski 610 g ahven ja hetkeä myöhemmin myös Timi sai samankokoisen kalan.

Paljon jäi mietittävää tällä reissulla, pohjalinjassa näkyi luotaimella sen verta suuri möllykkä joka kävi kurkkaamassa pilkkiä, muttei sitä hyväksynyt. Yksi iso kala vielä pääsi Timiltä irti.

Mikä ihana rentouttava viikonloppu takana (8.-10.4.2022.).

Talven ennätysahven: 790 g ja 37 cm

Tytär ja vaimo teki lähempää tuttavuutta vessanpöntön kanssa, poika kiukutteli ja uusi tulokkaamme Buttons pissasi modeemin päälle sekä tuhosi huonekasveja. Onneksi Nemo vaan möllötti ja nautti rauhasta keittiön sohvalla portin takana.

Hermoja lepuuttaakseni tein täsmäiskuja aamulla ja illalla ahvenjahtiin.

Lauantaiaamuna hieman kuuden jälkeen nousi talven toistaiseksi suurin 680 g ja 37 cm pitkä raitapaita ja illalla hetki ennen Putousta oma pilkkiennätys parani lukemasta 716 g lukemaan 730 g. Ennätyskala läheni jo 40 cm pituutta jääden vain sentin päähän.

Sunnuntaiaamuna heräsin jälleen neljältä. Keitin kahvit ja söin aamupalan, tarkoitus oli mennä järvelle aamuksi. Kun avasin sälekaihtimet, ulkona satoi lunta vaakatasossa ja tuuli ujelsi puiden latvoissa. Päätin painua takaisin nukkumaan.

Iltapäivällä virpomisreissun jälkeen lähdin järvelle. Jälleen vain yhden kalan reissu, joka tosin samalla paransi pilkkiennätyksen uusiin mittoihin 790 g ja 37 cm. Kala oli pituuteensa nähden todella tuhdissa kunnossa.

Maanantaina tämän pilkkikauden viimeinen reissu, jonka jälkeen alkaa avovesikauden välineiden kuntoon laittaminen. Jää puikkoontuu kalapaikoilla ja silloin paksultakin tuntuva jää voi pettää alta, turvallisuus ennen kaikkea.

Kerran pääsi maanantaina puikkohauki säikäyttämään.
Ja sen ainoan kunnon ahventärpin kämmäsin…

Järvi ja suurahven antaa odottaa, nyt voi keskittyä muihin lajeihin aloittaen säyneestä, siitä siirtyen turpaan ja suutariin kelien lämmittyä ja onhan se Kalamaratonkin jo kohta.

Mennyt pilkkikausi avasi hieman isompien ahvenen pilkinnän saloja tekniikan ja paikkojen osalta. Kiitos kaikille, joiden neuvoista olen saanut täydentää tietopankkiani.



Lähetä kommentti

0 Kommentit