Onginta ja täkyonginta - Ohjeet, tekniikat ja syötit

Tampereen Pahalampi on erinomainen paikka harjoitella onkimista.

Onkivapa, punavalkoinen koho, kierteellä oleva ylipaksu siima ja ruosteinen yksihaarainen koukku. Näistä välineistä on meidän ja monen muun kalastajan harrastus lähtenyt tai saanut loppunsa. 

Monelle se ensimmäinen kosketus kalastukseen on, kun napataan mökin nurkalta siitepölyn ja lehtikarikkeen peittämä onkivapa johon siima on kierretty vavan ympäri käyttöön ja kömmitään mökkirantaan. 

Itselläni se oli, isän kanssa pyöräily Vantaanjoelle Pukinmäen kohdilla olevalle laiturille. Bambusta tehdyn neliosaisen vavan kasaus ja juuri tällaisen punavalkoisen onkilaitteen omaavan onkilaitteen kiinnittäminen vavan kärkeen usealla umpisolmulla. Näillä aamuyön ensitunteina alkaneilla reissuilla kylvettiin onginnan ja kalastamisesta nauttimisen siemen minun mieleeni.

Onkiminen, pilkkiminen ja silakkalitkalla kalastaminen ovat lisäksi jokamiehenoikeuksia, joihin et tarvitse erillistä lupaa. Ole kuitenkin tarkka virtavesissä tai erilliskalastuskohteissa ja varmista saatko onkia kyseisessä paikassa. Rajoituksia voit tarkastaa Kalastusrajoitus.fi-palvelusta.

Yritän tässä vinkissä avata onginnan eri tekniikkoja selkäesti ja helposti ilman suurempia kikkailuja. Näillä opein minä onnistuin lajikalastuksen Suomen ennätyksen tekemisessä, joten ehkä sinäkin pärjäät näillä vinkeillä.

Toivottavasti näistä on sinulle iloa ja löydät monipuolisen onginnasta jotain uutta kalastusharrastukseesi.

Onkivapa - panosta laatuun ja keveyteen

Pitkä, mutta kevyt vapa toimii myös lapsille. 

Mitä pidempi sitä painavampi, mitä kalliimpi sitä kevyempi. Nämä pari nyrkkisääntöä, kun pitää vapaa hankkiessa mielessä pärjää pitkälle. Sekoitevapoja saa 50–100 € hintaluokassa ja tällä budjetilla saa erinomaisen vavan, jolla jaksaa kalastella pitkiäkin aikoja. Jos haluaa vielä kevyempää vapaa, saa niistä pulittaa jo useampia satoja euroja.

Oikeastaan alle 5 m vavoissa pärjää myös perinteisellä ”markettiongella” kunhan muistaa katsoa kärkilenkin olevan kunnollinen. Osassa marketti vavoissa lenkki on tehty yhdestä ”metallilangasta” joka pahimmassa tapauksessa lähtee kalan nykäisystä irti vavasta.

Uskollinen "sotaratsu" on kiertänyt kanssani Kalamaratoneja ympäri Suomen

Itse käytän eniten 7 m onkea ja sen jälkeen lyhyempiä, joissa valmiiksi kiinni onkilaitteet tietyn kalalajin pyyntiin. Käytettävä onkilaite kulkee hiuspompulalla kiinni vavan varressa ja on näin aina heti käytettävissä.

Laadukkaammissa vavoissa on ”stonfo” kärjessä liimattuna. Tähän saa nopeasti laitettua kiinni onkilaitteen lenkistä kiinni. 

Suosittelen panostamaan muutaman kympin enemmän ja hankkimaan eniten onginnassa käytettäväksi vavaksi hieman kevyemmän sekoite- tai hiilikuituvavan. Et tule katumaan!

Onkilaite – herkkyys ja heitettävyys

Kalamaratonissa ja yleisonginnassa käytössä oleva onkilaite. Nyt Onki 24 viritys.


Onkilaite on se tärkein asia, johon kannattaa panostaa. Unohdetaan perinteisen onginnan osalta punavalkokohot ja siirrytään suosiolla herkempiin onkilaitteisiin. 

Onkilaitteen siiman pituus riippuu vavan pituudesta. Seitsemän metrin onkeen kannattaa jättää siima vajaaksi noin 20–30 cm, kolme metrissä voi olla vavan mittainen koska vapa on sen verran kevyt ja helppo käsitellä. Tuon 4-6 m onkien pituus kannattaa testata mikä sopii omaan käyttöön. Itse tykkää hieman vajaasta onkilaitteesta, jolloin koukku heilahtaa kivasti käteen. 

Onkilaite on helppo rakentaa itse tai ostaa valmiina. Periaate on kaikissa sama: koho, siima, paino ja koukku. Painotuksissa ja kohoissa on eroja sekä koukkuja valittavana tuhansia eri malleja. Kohoon on merkitty grammamäärä jonka koho kantaa. 

Tämä helpottaa onkilaitteen ennakkoon rakentamista jos esimerkiksi 1,5 g koho on käytössä, laita siihen 1 g paino ja tee lopullinen hienosäätö käytettävän syötin mukaan kalapaikalla.

Periaate on kaikissa onkilaitteissa kuitenkin sama: Mitä vähemmän kala tuntee vastusta, sitä helpommin se nappaa syötin ja jää kiinni. 

  • Kevyt onkilaite on herkempi, mutta vaikeampi heittää kelin ollessa tuulinen
  • Painavampi onkilaite on helpompi käsitellä ja heittää myös pikkasen kovemmassa kelissä
  • Onkilaitteen painotuksella esim. laittamalla eri painoisia hauleja tasaisin välein mahdollistaa syötin ”leijuttamisen” kohti pohjaa laskeutumisessa.
Tampereen Pahalampi on tunnettu suutareista ja karpeistaan. Huippupaikka treenata onkimista.

Itse tykkään onkia Kalamaratoneissa onkilaitteella, jonka pääsiima on punottua ja vain viimeinen 10–20 cm on monofiiliä. Tällä tekniikalla onkilaitteen jäädessä pohjaan voi tapsin vetäistä katki ja vaihtaa sen uuteen. Nopeaa helppoa ja ennen kaikkea aikaa säästävä.

Koukun koko ja tyyppi kannattaa valita pyydettävän kalalajin koon mukaan. Mitä pienempi tavoitelaji, sitä suurempi koukkunumero ja suurempien yksilöiden pyynnissä pienempi. Hyvä yleiskoko on numeron 10-14 koukut. Tämän kokoisilla pystyt koukuttamaan salakat ja siitä suuremmat kalat ja nämä toimivat myös eri syöteille esim. maissille, toukille ja madoille.

Hyväksi todettu ja tarpeeksi paksulankainen koukku: Kamasan B980, vieressä lirkkikoukku verrokkina.

Koukun valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota myös langan paksuuteen. Mitä ohuempi lanka, sitä helpommin se oikenee suuren kalan väsytyksen yhteydessä. Koukkujen koosta ja syöteistä voit lukea tästä.

Muistisääntö: Pienellä koukulla saat myös suuria kaloja, mutta liian suurella koukulla et pieniä!

Piirros: Juha Saarelainen, Kuopio


Kelaonginta – kalasta pidemmältä

Kelaonginta antoi saaliiksi kutusäyneen

Moni mieltää kelaonginnan kilpakalastajien tavaksi kalastaa ja hirveäksi hifistelyksi. Kun ongintatekniikkaa hieman purkaa paloihin voi sen sisäistää nopeastikin ja tekniikkaa voi soveltaa lähes kaikille kalalajeille pienin muutoksin. 

Kohon koolla ja painolla voit säädellä heittopituutta sekä syötin maksimi painoa. Täkyonginnassa järeämpi koho mahdollistaa suurempien syöttikalojen käyttämisen ja heitto-onginnassa painavampi koho antaa mahdollisuuden heittää pidemmälle.

Kelaongintakohoja sekä lisävarusteita


Itse käytän kelaonginnassa vain heittämiseen tarkoitettuja kohoja. Nämä kohot kiinnitetään tähän tarkoitukseen tehdyillä leikareilla siimaan ja pyyntisyvyyden säätäminen tapahtuu leikaria siimassa siirtämällä. 

Kelaongen rakentamisen lyhyt ABC

Kelaongen rakentaminen ei ole rakettitiedettä.


  •        Pujoita pääsiimaan kelaonkileikarin silikonistopparit
  •        Sido pääsiiman päähän leikari
  •        Sido leikariin tapsisiima ja sen päähän koukku
  •         kiinnitä kelaonkileikari kohoon
  •         Syötitä koukku ja säädä haluttu onkisyvyys kelaonkileikaria siirtämällä siimassa ja aloita onginta  

Kohoja on monenlaisia ja kokoisia, itse olen todennut toimiviksi Colmicin erityyppiset ja painoiset versiot. Valitsemissani kohoissa on mahdollista käyttää valotikkua jolloin kelaonginta onnistuu myös pilkkopimeässä. Kelaonkikohot hankit näppärästi Onkitukun verkkokaupasta tai Petikon liikkeestä, tutustu valikoimaan tästä.

Täkyonginta koholla - petokalojen pyynti

Nätti hauki kelpuutti täkykalan. Kuva: Jari Kettukangas


Täkyonginta on tehokas pyyntitapa petokalojen jallittamiseksi. Yksi lajin taitajista on Jari Kettukangas, lukuisan määrän yli kilon painoisia ahvenia ja kymmenen kilon haukia pyytänyt Kettukangas on tullut somekanavissa tutuksi. Hän kertoo nyt, miten ja millaisella onkivirityksellä hän kalastaa petoja.

Kettukangas jakaa avoveden täkyonginnan karkeasti kahteen muotoon. Pohjaongintaan ja liukukoholla kalastamiseen. 

Täkyonginta on edullinen kalastusmuoto, jossa suuria kaloja tulee parhaimmillaan käsittämättömän hyvällä taajuudella! Saaliskaloina ovat periaatteessa kaikki petokalat, mutta suosituin täkyonginta kohde on suuri hauki. 

 


Kelaonginnasta laji poikkeaa siinä, että välineet ovat selvästi järeämpiä.  Täkykalastukseen on saatavilla siihen tarkoitettuja vapoja ja keloja, mutta lajia voi hyvin kokeilla ihan normaalilla haspelisetilläkin. Syöttijarrullinen, eli baitrunnerkela on kuitenkin tässä lajissa kätevä ratkaisu. 

Toimivan liukukohon edellytys on juuri sopivat helmet ja stopparit. Kaupoista on vaikea löytää helmiä tarpeeksi pienillä rei’illä, jotta voi käyttää pieniä ja tökkimättömiä kohostoppareita. Parhaimmillaan liukukoho toimii, kuin se kuuluisa junan käymälä. 
Kettukankaan verkkokaupasta löydät hänen valmiiksi kasattuja valmiita liukukohosettejä. Siirry tästä verkkokauppaan. Seteissä on kaikki yksityiskohdat hiottu toimimaan, juuri kuten pitää. 

Upea raitapaita, näiden pyynnin Jari Kettukangas taitaa. Kuha: Jari Kettukangas


Tuskin mikään on kalastuksessa jännittävämpi hetki, kuin täkykohon katoaminen veden alle. Kannattaa ehdottomasti kokeilla lajia!

Vastuullinen kalastaja ottaa ruokakalaksi sopivan kokoisia kaloja ja laskee suuret takaisin. Suurempia kaloja varten kannattaa varata vapautusvälineet mukaan. Tärkeitä välineitä on mm:

  • vapautusmatto tai muu märkä alusta erottamassa kalan maakosketuksesta
  • pitkät pihdit ja kidanavaajat
  • punnituspussi ja puntari jos haluaa punnita vapautettavan kalan
  • mitta

Kireitä siimoja ja kiitos Jari täkyongintaosion tekstistä. 




Lähetä kommentti

0 Kommentit