Ystävät ja lopputulos |
Kaikki hyvä päättyy aikanaan ja niin myös osaltani Kalamaraton kilpailut ennalta määrittämättömäksi ajaksi. Olen antanut viimeisen 20 vuoden aikana toukokuusta talvilomani, ajatukseni, vapaa-aikani ja yöni tälle kilpailulle, koska olen halunnut, että joukkueemme on sunnuntaina kisan ykköspaikalla.
Tykkäsin treeni-iltoina istua rannalla nauttimassa hetkestä ennen pimeää. Rentoutua ja unohtaa päivän asiat. Ennen tätä vuotta uuden oppimisen liekki veti rannoille. Saatoin tutkia yhden yön aikana rantoja Aurinkolahdesta lähtien Kallahden harjulle asti.
R.I.P Ekku, tällä jengillä oltiin Joensuussa |
Olen pitkään mutustellut tätä päätöstä ja tämä ei ole ollut helppo, mutta oikea tulevien suunnitelmien kannalta.
Kalamaratonissa minua on vetänyt kilpakumppaneiden lisäksi palava halu olla paras, en halua lähteä leikkimielellä kisaamaan parhaimpia vastaan ja sitä se olisi, jos palavaa halua ei ole.
Olen huomannut, kuinka tuo Kalamaraton liekki on aikaisemmin roihunnut valtoimenaan ja hiljalleen alkanut tukahtumaan puhallus kerralla ja lopulta jäljellä on vain hiillos.
Kotkan Kalamaratonissa Sapokan lampi oli kohtaamispaikka läpi kisan. |
Aikaisimpina vuosina toukokuuta on odotettu innolla, kamat ovat olleet kokoajan lähtövalmiina treenireissuille.
Nyt en ollut uhrannut ajatustakaan kilpailulle ennen taakse jäävää talvi- ja treenilomaa kisaviikolla. Kaikki nämä merkit kertovat, että nyt on aika siirtyä sivuun.
Kalamaratonin paras anti on ihmiset ja heidän kanssa koetut hetket, joita voi muistella vuosienkin jälkeen.
Juniorit ja meidän tiimi yhteisellä kahvihetkellä Turun Kalamaratonissa Ruissalossa. |
Yksi kisa edessä, tavoitteena 24 tuntia hienoja hetkiä.
Jos haluat vielä haastaa joukkueen, jossa olen mukana, olet 2024 Helsingin Kalamratonissa lähtöviivalla!
- 🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁🏁(Tänään 3️⃣0️⃣)
- 🥇🥇🥇🥇🥇🥇🥈🥈🥈🥈🥈🥉🥉🥉🥉🥉
- 🏣🏤🏦💒 kaupunkia
- 👉 Helsingin kisaennätys 32-lajia
- 👉 Koostettu tuloshistoria
- 👉 Kymmenittäin kirjoitettuja blogijuttuja kisasta
Ehkä näemme starttiviivalla tulevaisuudessa, tai sitten emme.
Kalamaratonilla ja Kalamaratonisteilla on aina paikkani sydämessäni.
Ps. Onko sinulla kanssani yhteisiä kisa -tai treenimuistoja, jos on kommentoi alle.
2 Kommentit
Jukka / Onnenonkijat