Taitelija perinnenahkurin kanssa turpajahdissa – Käsi ylös virheen merkiksi

Annen elämänpiste turpa, onnittelemassa Nemo

 Vuosi 2020 jäi muistiin uuden Suomen ennätyksen tekovuotena, tuolloin lajeja nousi listalle huimat 57 kappaletta. Tänä vuonna on tavoitteena ollut kalastella suurkaloja iltapistoina kotivesiltä tai täsmä iskuina hieman kauempaa. 

Anne ihastui turvan parkittuun nahkaan. Kuva: Anne Jouhtinen

Yksi sivutavoite on ollut saada perinnenahkuri Anne Jouhtiselle eri kalalajeja testattavaksi, miten nahkat parkkiintuvat ja millaisia nikamia yms. yksityiskohtia kaloista löytyy hyötykäytettäväksi. Lajilistalle on kertynyt jo vimpoja, sorvia, pasureita, särkiä, piikkimonneja sekä turpia. 

Piikkimonnin yläranka on huikea kokonaisuus. Kuva: Anne Jouhtinen

Anneen tutustuin muutama vuosi sitten, kun hän kyseli Facebookissa eri kalalajien pyytäjiä ja tarjouduin häntä projektissa auttamaan. Näistä hetkistä asti olemme olleet yhteydessä. Tuntuu kuin olisimme tunteneet pidempäänkin, Anne on ihanan lämmin ja suurisydäminen ihminen.

Saavuimme kalapaikalle, opastin kädestä pitäen, kuinka nakki laitetaan ja miten virvelillä heitetään. Siinä taisi mennä pari minuuttia kun ensimmäinen turpa oli ylhäällä.


Anne teki elämäni ensimmäisestä nokkakalasta vaimolleni korut2.

Annen käsissä kalasta ei mene haaskuuseen yhtikäs mitään.  Nahan lisäksi suomut, nikamat, ruodot ,päänluut, pyrstöt, evät ja peräti silmän linssit muokkautuvat materiaaleiksi, kun intohimoa tekijällä tarpeeksi ja hänellä on.

Soitto norjaan – yhteistyön kipinä sytytetty

Kaksi kaunokaista. Kuva: Monni Himari


Rannalla istuskellessa tuli puhetta Norjasta ja jäämeren kalalajeista. Keskustelimme lupakäytännöistä, saisiko kaloja tuota rajan yli, olisiko pelkillä nahkoilla mitään rajoituksia ja muita vastaavia kysymyksiä pyörittelimme kunnes tajusin kaivaa puhelimen esille.

Etsin puhelimesta Norjassa asuvan Monni Himarin numeron ja soitin hänelle, kerroin nopeasti asian ja annoin puhelimen Annelle. Pitkän puhelun anti taisi olla, että parivaljakko kehittää jotain juttuja  yhdessä. Himari kun pyrkii elämään täysin omavaraisesti ja käyttämään saamistaan kaloista kaiken hyödyksi, tämä puhelu osui kuin nenä päähän myös hänelle. Nappaa Monnin Kaukokaipuu-blogi tästä seurantaan.

Vaihdoimme paikkaa ja tarkistin Kalastusrajoitus.fi palvelusta missä kohtaa sai onkia ja missä ei. Sovimme heittolinjan maastomerkkien mukaan ja heitimme pyynnit veteen. Ammuin ritsalla vaaleaa leipää virran vietäväksi ja välittömästi virrassa majailevat turvat ilmoittautuivat mukaan leikkiin. Pinta kuhisi mulauksia ja tämä oli juuri se asia minkä halusin Annelle näyttää, olinhan niin paljon näistä upeista otuksista kertonut kalareissumme aikana. 

Uskomaton sivusaalis - virhe tulkinnassa

Missä saa pohjaonkia kalastonhoitomaksulla ja missä ei. 

Tärppejä sateli, mutta aloitteleva turvanonkija ei saanut vastaiskuista kaloja tartutettua. Sovimmekin viidennen missatun kalan jälkeen, että minä otan seuraavan ylös ja näytän tekniikan.

Hieman yli kymmenen minun vapani kärki liikahti, nousin ylös ja siirryin vavan viereen. Otin vavan käteen ja osoitin kärjen vettä kohti. Otsalampulla valaisin vavan kärkeä, ja katsoin siiman kiristymistä. Laskin puolalta muutaman kierroksen siimaa vapaaksi ja käänsin kampea. Juoksujarru napsahti baitrunnerista pois ja kelan jarru tuli käyttöön. Siiman seuraavan kerran kiristyessä oli löysät pois ja tempaisin vastaiskun.
”Nyt on iso, kelaa oma settisi pois!”, huusin Annelle. 
Kalastuspaikkamme oli haaviamisen kannalta haastava, jyrkkä penkka, jonka alla oli vain pieni tasanne, jossa pystyi seisomaan kasvillisuuden ja penkan reunan välissä. Kala taisteli ja päätin hieman löysätä jarrua, muutaman kerran räikkä rääkäisi ja väsytys jatkui vääjäämättä kohti voittoani. 

Noin viisi metriä ennen rantaa kala tuli ensimmäisen kerran pintaan, valossa välähti valkoinen vatsa ja pitkä käärmemäinen olio. 
”Ankerias ja iso sellainen”. 
Ankeriaan haaviaminen olikin sitten aikamoista taiteilua. Sanoin Annelle, että antaa haavin minulle. Mieluummin itse kämmään tämän kalan kuin, että se irtoisi hänen haaviamisessa. Sain kalan haaviin ja olin varma, että nyt paukkui suurkalaraja joka olisi huikea bonus turvankalastusreissulle. 

Kala pussiin ja puntariin, 1,2 kg kirjoitetaan uusi ankeriasennätys eli 300 g vajaa suurkalarajasta. 

Kala jatkaa matkaansa ja elämäänsä kohti Sargassomerta.

Harvinainen sivusaalis nakilla pyytäessä. Kuva: Anne Jouhtinen

Juttelin seuraavana aamuna kalastuksen valvojan kanssa ja karttaa tutkiessani huomasin, että olin tehnyt virhetulkinnan. Joella rajoitusalueen värikoodaus olikin eri ja tämä tarkoitti sitä, että alueella ei saisi kalastaa pohjaongella. Onginta ilman kelaa oli sallittu katiskalla pyynnin lisäksi, joka vaatii vesialueen omistajan luvan. 

Juttelin seuraavana aamuna kalastuksenvalvojan kanssa ja karttaa tutkiessani huomasin, että olin tehnyt virhetulkinnan. Joella rajoitusalueen värikoodaus olikin eri ja tämä tarkoitti sitä, että alueella ei saisi kalastaa pohjaongella 15.8.-30.11 välisenä aikana. Onginta ilman kelaa oli sallittu katiskalla pyynnin lisäksi, joka vaati lisäksi  vesialueen omistajan luvan. 

Nyt tiedän, 15.8–30.11. välisenä aikana on rauhoitus päällä ja minne suuntaan jouluun alussa suurturpaa yrittämään, jos kelit sen sallii eikä suurkalaa ole vielä noussut.

Käsipystyyn virheen merkiksi ja paluu seuraavalla kerralla ylävirtaan tutuille sallituille paikoille.

Reissun parasta antia oli huikea seura ja se, että virvelillä heittäminen alkoi sujua Annelta kuin ammattilaiselta. 




Kommentit

Lue myös tämä