Kirjoitusvirheitä ja elämyksiä vuodesta 2006 - Suomen vanhin kalastusblogi?

 

Species Fishing Team Kotkassa 2008 - Neljä ystävää ja karppi

”Ajattelin helpottaa kaikkia taimenten kutuhavainnoista kiinnostuneita perustamalla blogin jossa raportoin kaikesta mahdollisesta taimeniin liittyvästä."  Juha 2.10.2006

Näin se alkoi, tämän blogin tarina.

Mitä lie olen  ajatellut lokakuun toinen päivä vuonna 2006 kun tämän blogin perustin, nyt reilusti yli 260 tuhatta lukukertaa myöhemmin on tekstejä tullut naputettua 499 ja tämä rajapyykille nostava 500 postaus. Keskimäärin blogia on luettu joka päivä 48 kertaa näiden vajaan viidentoista vuoden aikana. 

En ole koskaan antanut virheiden estää vai hidastaa kirjoitustahtiani, tärkeintä on ollut sisällön luominen. Idea blogiin tuli taimenten kuduntarkkailuhavaintojen jakamisella ja ihmisten aktivoimisella tarkkailuun. Tuolloin kuduntarkkailu oli koko suomessa vasta lasten ensiaskeleiden tasolla . 


2010 ongittiin Helsingin Kalamaraton treeneissä esikoisen kanssa.

Ei ollut Facebook tuolloin suomeen saapunut ja tietoa etsittiin pääosin Googlen kautta. Avoimesti, paikkoja salailematta kerroin missä olen nähnyt taimenien kutupuuhia, muutamaa yksittäistä Vantanajoen sivupuroa lukuunottamatta.

Kuduntarkkailu tapahtui pääosin Longinojalla ja muilla pääkaupunkiseudun puroilla. Blogin kautta sain myös yhteydenottoja Helsingin kaupunkilta ja muilta virastoilta koskien kaupunkipuroja ja niiden taimenia. Longinoja kirkkaimpana tähtenä.

Karu esimerkki Longinojaa koskevasta sisällöstä on Lokapoikien sotkemisen lopputulos.

2010 blogini oli kalastus- ja eräblogien listauksissa sijalla 5 suomessa, listauksessa edellä olevista vain muutama on edelleen aktiivinen. (Top 10 -eräilyblogit Suomessa syyskuussa 2010. (Lähde: Cision Finland

En tiedä mikä olisi tämän hetken sijoitus, mutta sillä ei ole väliä. Sisältö blogissa on painottunut lajikalastukseen eli fongaukseen joka on hiljalleen kasvava trendi laajemman kalastusharrastaja joukon keskuudessa.

Kalastuksen paras anti, uudet ystävät.

Jos tutkii sisältöä mikä on eniten kiinnostanut lukijoita, ovat tekstit suurten kalojen pyyntiin liittyviä. Ismete-kalastus on tullut jäädäkseen on kirkkaimpana listauksen kärjessä ja heti perään Konkämäenolle suuntautunut lajikalastusretki Markuksen ja Timin kanssa, tuon tarinan voi lukea tästä: Elämyksiä ja elämänpisteitä

Kakkosena olleen tekstin syrjäytti kahdessa päivässä huhtikuussa julkaistu kirjoitus säyneiden kutujoelta jonka kalastuskulttuuriin kuului rokastuksen lisäksi myös heittoverkot. Tuo tarina sai aikaiseksi aikamoisen tapahtumaketjun, josta kirjoittelen myöhemmin oman tarinan. Säyneretkeen voi palata tästä.


Kalamaratoniin on tullut paljon kirjoitettua vinkkejä

Lajikalastus, eli fongaus ei kiinnosta suurta massaa, harmi! Jos kirjoittaisin hauenkalastuksesta tai muiden suurten kalojen pyytämisestä voisi kiinnostus olla toista luokkaa. 

Olen kuitenkin keskittynyt pääosin lajikalastuksesta ja omista kalareissuista kirjoittamiseen. Mukaan on kyllä mahtunut muutama matkakohdevinkki kotimaan sisällä sekä kesälomatarinoita Norjan puolelta. 

Laivalla matkalla kohti Ahvenanmaata

Jos pitäisi valita oma suosikkiteksti on ehdottomasti listan kärjessä retkikuntamme kalareissu Märketin majakkasaarelle. Tarinassa ja retkessä yhdistyy kalastusfilosofiani, yhdessä koettuna saa paljon enemmän ja tyhjän pyytäminenkin on kavereiden kanssa hauskempaa. Tuon tarinan tunnelmiin voi palata tästä

Allikkosalakka ja hopearuutana

Jos kakkonen pitäisi valita kalastusretkistä olisi se ehdottomasti Jeren ja Teemun seurassa vietetty vajaa vuorokausi. Eumerin Kalakingiksi  kruunaama Jere kalastaa pyörätuolista käsin ja on yksi sitkeimmistä herroista jonka tunnen. Satoi tai paistoi on kalalle päästävä. Lue retkipäivämme tästä ja nappaa myös parivaljakon Instagram ja Facebook-tilit seurantaan linkkejä klikkaamalla.

Tunnisteet top 5, klikkaamalla postauksiin missä tunnistetta käytetty

  1. fongaus (147)
  2. Helsinki (117)
  3. taimen (109)
  4. Longinoja (95)
  5. kalastus (87)
Vuositasolla kirjoitettujen blogijuttujen määrissä on suuria vaihteluita

Perhe, ystävät, työ, kalastus

Kiitos lukijoille ja teille yhdeksälle blogini tilaajalle. 

Paras kiitos on se, kun joku nuori tai hänen vanhempansa tulee kertomaan livenä, että blogini on innostanut heitä lajikalastuksen pariin kokeilemaan jotain uutta. 

Ohjeita ja kalastuvinkkejä eri lajien pyyntiin

Matka jatkuu kohti 1000 blogitekstiä, ehkä siihen menee seuraavat 15 vuotta tai sitten ei. 

Blogini on kulkenut rinnallani elämäni upeimpien aikojen mukana, täältä löytyy esikoiseni syntymä, Kalamaraton voitot, Lajikalastuksen Suomen ennätysvuosi, upeita hetkiä ystävien ja perheen kanssa ikuistettuna ykkösiksi ja nolliksi jonnekin päin universumia Googlen serverikeskukseen.

Kiitos - 001101000101001001010010010111010101100001011100

Juha Salonen

Vantaalla 25.6.2021

Lähetä kommentti

0 Kommentit