Ennätykset uusiksi

Tilaa oli kuvassakin niin vähän, että Jani ei ees mahtunut siihen...

 Aikaisempi ahven ennätykseni pilkillä pyöri sielä 300-400g hujakoilla, tämä kölli oli noussut kevät pilkillä Valkealammelta pari vuotta takaperin. Olimme jälleen sopineet kalakerho Siloneulan kanssa yhteisreissun edellisen reissun pelipaikoille. Tavoitteemme oli löytää nyt se parvi joka viimeksi oli meitä pakoillut.

Mitrin esikoisen sairastumisen johdosta lupauduin hakemaan valtamerilaivallani myös Teemun ja Jukan Lassilasta mukaan, näin heidänkään reissunsa ei peruuntunut. Valtamerilaivani aikataulu kulkee yleensä 10minuuttia edellä sovittua tapaamisaikaa, tämäkään reissu ei tuonnut poikkeusta.

Ensimmäisenä laittamassani tekstarissa oli Jani, yleensä tätä herraa saa odotella vähintään sen 10 minuuttia. Rapun edestä soittaessani oli herra jo lähtövalmiina, ensimmäinen kairan vääntäjä oli kyydissä nyt: Minä + Jani + 2 x ahkio + kaira, seuraavana kyytiin isäni Malmilta.

Iskä nyt on ollut valmiina jo puoliyötä ja sielähän se köllötti kääntöpaikalla valmiina kun saavuimme paikalle, kyytiin isäni lisäksi +pulkka + reppu + kaira. Kellon digitaaliset numerot näyttivät 7:50, matka kohti seuraavaa etappia voi alkaa.

Siloneulan kaverit ovat omilla reissuillaan tottuneet myöhästymisiin ja jouduimmekin odottelemaan hieman herrojen autoon saapumista. Ensiksi takapenkille kampesi Teemu ja vähän hänen perään myös Jukka, varustepuolelle + 2x reppu +kaira. Kyydissä ja matkalla kohti Sipoossa sijaitsevaa Gumbostrandia 5 ihmistä + 5 reppua + 3 kairaa + 2 ahkiota + 1 pulkka, ja tilaa oli :D

Jäälle pääsimme noin 8.30, matka kohti kaukaista kohdealuetta voi alkaa. Matkaan meni se oma aikansa ja siinä rupatellessa huomasimme jälleen puhuvamme menneistä reissuista ja ylläripylläri myös tulevasta Kalamaratonista.  Tuon koitokseen on tätä tekstiä kirjoittaessani vajaat seitsemän viikkoa.

Matalikon reunoille saavuttuamme aloimme etsiä parvea, Jani jäi hieman sivummalle naatiskelemaan. Hetken päästä Janin ensimmäinen ahven olikin pussissa, tämähän alkoi hyvin... vaan kuinkas sitten kävikään.

Kairailimme reikiä puolisen tuntia ja saalispussiin oli kertynyt vain muutama hassu ahven.

Päätin yrittää jotain muuta ja menin lähemmäs rantaa, vettä jään alla oli reilu metri. Tiputin tasurini ja aloin nostamaan rakkolevää ja jotain muuta epämääräistä kasvillisuutta jäälle. Harvennuksen kestäessä useita minuutteja aloin jo menettää uskoani tähän reikään. Mietin mielessäni, että tämä on se viimeinen nykäisy kun samalla tunsin painoa siiman päässä.

Pari tukevaa potkua, ei tunnu ahvenelta. Siima juoksee puolalta ja laskeudun jäälle polvilleni, hihkaisen kalasta ja samalla Teemu alkaa ottamaan kauempaa juoksuaskelia kohti tapahtumapaikkaa. Jukka joka on melkein vieressäni nappaa nostokoukun ja tulee auttamaan kalan ylössaannissa. Ajatukseni juoksevat ja mielikuvitus laukkaa, onko tasuriin iskenyt pieni hauki joka ei suostu tulemaan ylös vai onko siiman päässä iso ahven.

540g, kyllä lämmittää...

Hiljalleen kala väsyy ja onnistun saamaan sen reiän reunalle, ahven ja jumalaton huudan kuin viimeistä päivää. Tämän huudon kuuli varmasti puoli Sipoota. Jukka onnistuu nappaamaan kalan kiduskannesta jäälle, se on siinä! Adrenaliinimyrsky kehossani saa minut sykkimään onnesta.

Teemu saapuu puntarin hakumatkalta paikalle ja tulos alkaa hahmottumaan. Digimittarin lukema vaihtelee ja lopullinen kahden puntarin tuomio on 540g, uusi recordi on syntynyt.

Tästähän tämä iloksi muuttuukin, mutta kuinka sitten kävikään.

Koko matalikolta taisi iskuryhmämme saada vain muutamia ahvenia. Lähdimmekin yhteistuumin kohti edelliskerran ottipaikkoja. Täällä sitten pyörittiinkin vähän kauemmin, ahveniakin nousi yksi sieltä ja toinen tuolta. Vieläkin varsinainen hotspot paikka antoi etsityttää itseään.

Tästä muodostuikin päivän kaava, ahvenia tuli todella niukasti vaikka kävimme selkää puolelta toiselle tiirailen potentiaalisia ottipaikkoja.

Kaloista viis, nyt nautitaan.
Jukka näyttää mallia.

Jukka päättikin ottaa matalikolla hieman rennommin, turhaahan sitä on itseään uuvuksiin kairata.

Oman saaliini jälkeen kairailin useamman tunnin turhaan, saamatta edes kosketusta kaloihin. Vasta selän toisella laidalla, hyväksi todetulla peruspaikalla koukutin kaksi pienempää kalaa tasurilla.

Paluumatkalla venesatamaan kairailimme vielä muutamat reiät ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin iski tasurin värikoukkuun pieni 10cm särki ja heti perään vielä pienempi ahven. Näistä kahdesta kalasta riittikin hupia loppumatkalle.

Päivän saalis

Kevään viimeinen reissu antoi saaliikseen hyvin nihkeästi kaloja, kuitenkin onnistuin parantamaan pilkkiennätystä sadoilla grammoilla... Osa pilkkikamoista joutaakin nyt laatikkoon, osa valjastetaan tulevaa avovesikautta varten.