Ympäri mennään ja yhteen tullaan



Jotenkin on muodostunut perinteeksi että kun minä olen ratissa ja ollaan menossa kalaan... niin ojat ovat suosittuja vierailupaikkoja. Näin kävi tänäänkin, olin kääntämässä autoa Pekan pihaan kun yhtäkkiä huomasin kuinka pelkääjän puoleinen rengas menetti pitonsa ja upposi lumeen. Hätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, isäni nousi työtämään ja auto saatiin irti. Noottia tienhuoltajille, aurauskepit paikoilleen prkl!

Kello löi seitsemän kun pekan auton nokka lähti pihasta kohti Porkkalan niemeä joka oltiin suuniteltu päivän pää etapiksi. Matkalla Pekka kuitenkin kysyi jos lähdettäisiin "varman" saaliin perään Espoonlahden pelipaikoille, ei lähdetty.

Porkkalanniemen kärjestä löytyy Helsingin kaupungin ulkolualue Lähteelä. Sinne vei meidänkin tiemme, auton jätimme lintutornin kupeesta löytyvälle parkkipaikalle.

Matkaa parkkipaikalta Stora Svartön takalaidalle on noin pari kilometriä. Edetessä kokeiltiin josko väylän reinoilla tai saarten sekä luotojen suojista löytyisi raitapaitoja, ei löytynyt.

Retkikartasta tulostettua karttaa seuraamalla Pekka paikallisti reilun 7 metrin matalan alueen joka työntyi ulos saaresta kohti 14 metrin syvänteitä. Muutenkin saaren kupeessa vaikutti olevan huippupaikka, toisin kuitenkin kävi. Jatkettiin Pekan kanssa matkaa isäni jäädessä pilkkimään matalikolle. Kohteeksi otettiin Mallholmenin edestä löytyvä luoto ja sen ympärillä oleva matalikko. Paikalle päästyä tuli tunne, nyt on löytynyt se ottipaikka.

Pari metriä syvää, heti vieressä melkein kymmenen, luoto, matalaa rakkolevää... No ei kaloja. Tässä vaiheessa kello läheni yhtätoista matkaa taivallettu vajaat kolme kilometriä hiipi ajatus mitä jos sittenkin mentäisiin Espoonlahdelle.

Lähdettiin selän yli kohti Stora Svartön ja Lilla Svartön välissä olevaa salmea josta päätimme vielä yrittää, turhaan.


Soukanniemen erikoiskoe: pohja-aika: Pekka L & Cittroen


Saavuimme Soukanniemeen vähän ennen puoli yhtä. Pikainen silmäys parkkipaikalle, autoja, autoja ja autoja... pilkkijöitä lahdella oli varmaan parisen sataa jos edes riittää. Lähdettiin suunnistamaan Svartholmenin ja Lilla Pentalan väliseen salmeen jossa näkyi olevan hieman vähemmän pilkkijöitä.

Paikalle saavuttuamme totuus kuitenkin valkeni, reikiä sielä ja täällä kuten myös muita kalastajia.

Pekka onnistui jallitamaan tasurilla ensimmäisen raitapaidan jäälle alta kymmenen kairatun reiän. Tästäkö se lähtee tuumailin itse nykiessäni tyhjää. Muutin taktiikkaani ja lähdin luodon kupeeseen tapsipilkillä kokeilemaan, se kannatti. Hetkessä sain samasta reiästä pari ahventa lisää, vielä yksi niin karvaiset asukkimme on ruokittu (neljä kissaa). Reiästä kuitenkin syönti loppui ja päätin kokeilla vielä matalammasta mormuskalla.

Ensimmäinen, toinen, kolmasta, kahdeksas ahven nousi nopeasti jäälle isäni saaden ensimmäisensä Rapalan FT värisellä tasurilla.

Tein uuden reiän vähän matkan päähän ja sama homma, pienet tirriäiset alkoivan hiljalleen täyttämään saalispussiani. Ottipelinä toimi jälleen kerran Kuusamanon uistimen Kirppu 3 värissä BL/FYe/FR. Samaisella kirpulla olen saannut eniten ahvenia ja sen legendaarisen siiankin.



Loppuen lopuksi saimme jokainen ahvenia tasaisesti ympäriinsä, oma paras reikäni tuotti kymmenkunta, Pekalla taisi olla kuusi ja isälläni muutaman. Meren yllä leijaillut sumukin hävisi ja tilalle tuli lämmin auringonpaiste... kello läheni kuitenkin kolmea ja naisten päiväkin menossa ->suunta kotia!



Hieman tilanne komiikkaa, ennen tätä Pekka kuvasi kuvaamistani jonka jälkeen hän innostui irvistelemään kameralle :P

Pekan stoori samaisesta reissusta.

Lähetä kommentti

2 Kommentit

PekkaLi sanoi…
Moi Juha!
Hauska stoori. Paras on kuitenkin toi ylin kuva Porkkalasta. Siinä on jotain maagista. Hyinen jäälakeus, jännät lumikuviot ja kivien ja kalamiehen siluetti sopii kuin nenä päähän. Olen kade!
Taimenmies sanoi…
Näimpä, tässä vaiheessa nautin klögiä ja sämpylää... peläten missä vaiheessa vajoat jäihin.