Kunhan jigaillaan

Onnistuin jälleen kerran livistämään kohti Hämeenlinnan maisemia. Mukaan reissulle lähti isäni ja oppaaksi jo legendaksi muodostunut ankeriasmestari Takalan Teppo. Suunitelmat oli lähteä Vanajanselälle jigailemaan ja kun suunitelma oli tämä, ei kalastusvälineitä tarvinnut pahemmin mukaan.

Tepon arsenaaliin kuuluu firman www.kuhanjigaan.comin toimesta dropshot, vertikaali yms tarpeelliset vavat, kelat ja muuta tarpeelliset roinat kaikkien reissulla olijoiden tarpeisiin.

Vene starttasi Kuhaveljien majan rannasta noin aikasta tarkalleen tasan ysiltä. Lokakuinen aurinkoinen syyspäivä lupasi hienoa keliä koko päivälle, ei kuulunut Vanajalla laineiden liplatus. Olimme yksi monista venekunnista jotka selällä liikkuivat.

Faijan ensimmäinen tuplatärppi

Ensimmäinen kalapaikkamme oli noin kymmenen minuutin venematkan päässä ja edellisen kerran kokemuksien perusteella osasin tehdä pikaisen navigoinnin missä olimme ja minne olimme menossa.

Kyseinen paikka on sellainen mistä Teppo on vetänyt parhaimilla reissuillaan useamman kymmentä kiloa ahventa.

Heti ensimmäisen heittojen aikana kävi ilmi kuinka paljon kalaa veneen lähettyvillä oli. Tasaisesti heittojen äärirajoilla tuntui vavassa tärinää jonka aiheuttajista ei voinut olla epäselvyyttä. Nopeasti kipparimme siirti venettä noin 30m lähemmäksi saarta. Tämä siirto oli aamupäivän kannalta ratkaiseva, nyt olimme pelipaikoilla. Isäni jonka heittotaidot on samaa luokkaa kuin Kovalaisen sijoitukset formuloissa. Tasaista ja "eteenpäin" vievää.

Nyt kuitenkin päivän ensimmäinen kala osui kohdalleni, mikä sinällään on pieni ihme kun yleensä munien poistamiseen padasta menee hieman kauemmin. Heti perään isäni elämän ensimmäiset dropshotatut ahvenet olivat veneessä. Kaunis raitapaita tuli ikuistettua kameran kennon kautta muistikortille. 

Kauaa ei veneen peräpäässäkään mennyt kun tahti normaalilla jigailutta rupesi tuottamaan tulosta. Teppo joka ei hirveästi pienistä kaloista piittaa alkoi nostelemaan tasaiseen tahtiin 150-300 g ahventa sumppuun. Samalla päivän ensimmäinen tuplatärppi oli tosiasia, isäni oli jallittanut annettujen ohjeiden mukaan kaksi komeaa ahventa jigeihin. Olin kertonut heittelyn lomassa, että välillä kannattaa nypytellä ja kelailla hiljalleen vaikka tuntisi kalan nykivän.

Hetken päästä taas kuului loisketta, nyt nousi tähän astisista kaloista komein. Varmaan yli puolen kilon möllikkä oli isäni käsissä, komeasti keltapunahileinen dropshotjigi suupielessä.

Päivän suurin

Aamumme jatkui samaan tahtiin ja kellon lähestyessä 12 oli sumpussamme arviolta seitsemän kiloa ahventa. Päätimme pitää evästauon ja ajoimmekin saareen jossa tulenteko oli sallittua. Kun tulia viriteltiin kaivoi isäni puntarin ja kävin punnitsemassa sumpun, painoa noin 9kg -sumpun paino. Reilusti oli ensimmäisen rykäyksen aikana noussut saalista.

Siinä tulia viritellessä tuli nautittu syksyisen Vanajaveden kaudesta ja hiljaisuudesta. Liekkien kasvaessa tuli kuitenkin halu saada nopeasti makkaraa masuun, ainahan se ensimmäinen pitää tehdä nopeasti liekitettynä. 

Evästaukomme kruunasi pereinteiset isäni keittämät pakkikahvit. Eihän reissu olisi mitään, jos suusta ei tarvitsisi kahvinpuruja pois sylkeä.

Evästauon jälkeen lähdimme kokeilemaan samalta paikalta. Kaiku näytti kalaa olevan veneen alla ja lähettyvillä. Nyt kalat kuitenkin pitivät suunsa kiinni. Kauaa emme tyhjää heitelleet kun päätimme käydä kokeilemassa läheisyydestä löytyvällä matalikolla.

Tämäkin matalikko huusi tyhjyyttä. Vieressä kyllä verkkomies veteli saatista veneeseen ja kalojen pomppimisen aiheuttamasta äänestä pystyi päättelemään, että saaliskalat eivät ihan pieniä olleet.

Syksyisin voi fongari saada mateen helpommin kuin talvella.

Matalikolta toiselle etsittiin uutta ahvenparvea. Matalikkojen kivikot koituivatkin nopeasti Tepon jigiarsenaalille kohtalokkaaksi. Heitto tai pari ja normaali jigi oli kivien kolossa. Yhdellä matalikolla tämä kivikko alkoihin potkia vastaan. "Hauki prkl, tää on" kuului perästä. Yllätykseksi veneeseen nousikin made jolla jigin koukku oli nätisti kiinni suupielessä.

Mateita on kuulemma tullut joka reissulla jigailun sivutuotteena. Tämä matikka pääseekin äitini herkuttelun kohteeksi kuten sumpussa makoilevat ahvenetkin.

Loppupäivän aikana vedettiin sumppuun reilut kolme kiloa ahvenia ympäri selän matalikkoja. Jäi jälleen se kuore saamatta vaikka niitä pyöri veneen ympärillä isoja parvia. Ehkä ensikerralla sitten...

Tokkopa tokkoja

Markun tyylinäyte

Pohjanmaalta Helsingin vesille oli saapumassa innokas Fongari joukkio. Joukkoon kuuluivat Markku ja Jukka, porukan matkamittariin tuli kertymään reissulla yli 1000 km ja muutamia elämän -ja vuosipinnoja.

Herrat olivat matkalla pääkaupunkiseudulle käyneet yrittämässä sulkavaa, saaneet puronieriät, viisipiikit ja allikkosalakat. Helsingin rannoilta tavoitteena oli saalistaa hieta, lieju, musta -ja mustatäplätokko.

Pitkästä aikaa veri veti lirkkimään pimeään. Sovimme tapaamispaikaksi Tervasaaren penkereen päädyn, josta lähtisimme rantoja koluamaan. Mustatäplätokon ongintamestaruuskilpailuissa nimenomaan näiltä rantakivikoilta nostin päiväsaikaan mustatokkojen lisäksi myös mustatäplätokkoja.

Heti ensimmäinen kivikko toi ilmi kuinka paljon kaloja yöaikaan on rantavesissä. Ahvenia, särkiä, salakakoita ja kivisimppuja näkyi rannassa tasaisin välein. Olen ottanut tavoitteeksi parantaa Skessin kalalajilistassa oleva lajikuvia reissuillani ja tätä varten lirkinkin yhden kivisimpun margariinirasiaan odottamaan kuvausta. (Lopputulos nähtävillä Skes ry - Kivisimppu)

Bongaa simppu kuvasta

Tavoite lajit taisivat olla nukkumassa, kun yhtään musta -ja täplätokkoa ei näkynyt. Kivisimppujen määrä toisaalta yllätti, minne valonkeila osuikin oli vähän ajanpäästä simppu näköpiirissä. Epäilimme Markun kanssa tokkojen poissaolon johtuvan ahvenien suuresta määrästä.

Siirryin hiljalleen koirapuiston aitauksen sisäpuolelle yrittämään vielä pienempiä saaliskaloja. Tavoitteena oli löytää Markulle ja Jukalle hieta -ja liejutokko.

Markku tuli kirkasta valoa näyttävälla otsalampulla varustettuna viereeni kun kerroin edessämme olevasta tokosta. Silmät sirrillään hän tuijotti hiekkapohjaa kunnes huomasi pienen noin 2cm mittaisen tokon sormeni osoittamassa kohdassa.

Jätin hänet jallittamaan elämänpinnaa ja siirryit metrin eteenpäin. Sama homma toistui, löysin kalan ja yritin sitä itselleni jallittaa. Hietatokot ovat "ahmatteja" jos näin voi sanoa. Pienellä kärpäsentoukan palalla varustettu numeron 26 koukku tipahti tokon päälle. Tokko pyörähti ympäri ja imaisi syötin huiviinsa.

Pieniä ovat penteleet

Normaalisti tässä vaiheessa nostaisin lirkin ylös. Kuitenkin liejutokko keikasta viisastuneena annoin tokon syödä hieman kauemmin. Tämä tuottikin toivotun tuloksen. Ensimmäinen tavoitelajin edustaja oli saatu tästä paikasta.


Kauempaa rannalta kuului puheen sorinaa ja valojen vilkettä, olimme saanneet seuraa. Kutsuhuudon seurauksena saimme vastaukseksi, että sielä olivat himo fongarit Jerry ja Jari. Heilläkin oli pienemmät tokot hakusessa.

Oltsua ihmetyttää mitä hittoa...

Tässä vaiheessa iltaa rakas vaimoni laittaa viestin jonka sisältö on; "tyttö vaan huutaa". Rakas tyttäremme sai rokotteet aamulla neuvolassa ja niiden sivuvaikutuksena on  korkea kuume. Päätin ilmoittaa loppuporukalle, että hilppasen kotiin. Annoin vielä Markulle lirkkini pienen koukun siimoineen varmuudenvuoksi ettei heidän 1000 km reissu mene mönkään puuttuvan koukun takia.

Lauantaina Markku kertoi kuinka he olivat saaneet hietatokon, mustatokon, mustatäplätokon ja hopearuutanan. Flunssa oli heilläkin keskeyttänyt reissun päivää liian aikaisin.

Kiitos kivasta reissuseurasta ja tervetuloa uudelleenkin tänne Helsingin vesille Fongailemaan.

Mustatäplätokon ongintamestaruuskilpailut

Kilpailujuliste

Läppäkilpailu heitosta lähtenyt idea jalostui nopeasti megaluokan tapahtumaksi. Skessin päätapahtuma on vuosittain toukokuussa järjestettävä Kalamaraton. Näin alkusyksystä ei tapahtumakalenterissamme ole ollut ennen tätä vuotta merkintöjä, Longinojan kunnostustalkoita lukuunottamatta.

MTT OM kilpailuun saimme sponsoriksi Hong Kong kalastusverkkokaupan, muina yhteistyökumppaneina perinteiset Helsingin kaupunki ja Rktl. Kilpailun tavoitteena oli saada tätä petollista tulokaslajia ongittua mahdollisimman monta yksilö pois Helsingin rantavesistä.

Mukaan oli uskaltautunut reilut 50 uskaliasta, suurinosa tuttuja Kalamaratonilaisia. Upea syyskeli helli lähdön hetkillä ja olipa OV uskaltautunut varustautua shortseihin.

Klo 11 kajahti ilmoille lähtökäsky, jo tunnettuun tapaan kärjessä hiihti OV tiimikavereina poikkeuksellisesti
Saarikosken perhe. Omassa tiimissämme oli Kalamaraton tiimiläinen Jani, vaille omaa tiimiä jäännyt Roope ja lisäksi juniori sarjassa kilpailevat Janin poika Miska ja hänen kaverinsa Joona.

Tiimimme taktiikka oli pitää hauskaa ja yrittää löytää kaloja muualta kuin perinteisistä paikoista. Roope lähti omille teilleen, ja parkkeerasi itsensä Olympia terminaalin luota löytyvälle altaalle. Ensimmäiseksi kohteeksi valitsimmekin Tervasaaren. Ensimmäinen tokko näkyikin rantamatalassa heti rantaan astelun jälkeen. "Pieniä ovat perkeleet" , totesin kun yritin niitä 26-koukulla varustetulla lirkillä nappaa.

Tervasaaresta suurin pyytämäni

Tokkoja näkyikin rantakivien välissä tuhottomasti, näyttää siis pahasti siltä, ettei tätä lajia saada kilpailullamme katoamaan Helsingin vesistä. Lirkin tokkoja kymmenkunta, joukossa oli varmasti myös mustatokkoja. Tässä vaiheessa en niitä sen enempää tunnistellut.




Vierestä ensikertalaisemme Joona vetäisi ensimmäisen kilpailulajin edustajan ylös. Pieni noin 7cm tokko räpiköi hetken Joonan kädessä, kunnes tipahti saalisämpäriimme. Joonan vierestä onnistui Janikin löytämään spotin, mistä tokkoja tupesi nousemaan. Paikan löytämisen jälkeen tokkoja nousi muutamia putkeen, itsekin kävin kokeilemassa lirkillä ja sainkin tämän paikan suurimman yksilön.

Seuraavaksi paikaksi valitsimme presidentinlinnan edustalta löytyvän kolera-altaan ja Katajanokan kanavan. Siinä välineitä virittäessä,  hiipi mies viereeni joka ilmoitti olevansa Mtv3:n toimittaja. Hän tiedusteli olimmeko kilpailussa mukana ja saisiko meitä kuvata illan uutisten kevennykseen. Katso kevennys.

Lupa heltesi tiukkojen neuvottelun jälkeen ja aloin hölöttämään pohjaonkea rakentaessa kaikkea kivaa kilpailuun ja kalastukseen liittyen. Siinä vaiheessa missä aloin esittelemään saalisämpärimme sisältöä alkoi tilanteen koominen puoli.

Tokkoja nousi, mutta ei tarpeeksi.

Otin juuri Joonan saaman mustatäplätokon käsiini ja limaisena lierona yritti kyseinen yksilö aloittaa oman Prison Brake sarjan filmaamisen. Plumbs, plumbs, sätki reissumme suurin yksilö kohti vapautta katukivetyksellä.

Gepardin elkein syksyin kohti vankikarkuria. Kuin hidastetusta filmistä näin sielunisilmin lähenevän reunan, tunsin ilmanvastuksen käsissäni jotka lähenivät kalaa. Onnistuin nappaamaan kalan hellään käsieni syleilyyni ja helpotukseksi naureskelin maassa maaten hetken.

Vieressä Jani nosteli ahvenia saaviin ruokakaloiksi ongella kun pojat pilkkivät vieressä. Kalapaikkana Kauppatorin ympäristö on varmaan Helsingin hauskimpia. Jatkuva turistivirta tuo eri kansalaisuuksia ihmettelmään touhujamme. Parhaat turistit olivat yksi venäläisten naisten seurue josta yksi halusi kalan kanssa samaan kuvaan.

Kanavan reunasta sai Jani + pojat nostettua ahvenia useita kiloja ja kävipä yksi hieman suurempi yksilö pistämässä siimat katki. Tokkoja onnistuin saamaan tästä paikasta muutamia suurimman ollessa lähes 17 cm mittainen.

Kilpalun lopputuloksissa emme pärjänneet kovin hyvin, tosin Joona ainoana nuorisosarjan tokon saajana voitti 1-palkinnon. Oma sijoitukseni jäi määrässä häntäpäähän (18/20), suurimman kalan tittelissä pääsin melkein palkintosijoille jääden neljänneksi.

Nuorisosarjan voittaja, Joona.

Hieno kilpailu joka toivottavasti järjestetään vastaisuudessa vuosittain. Kilpailun ansiosta saimme pyydettyä yhteensä vajaat 400 mustatäplätokkoa pois Helsingin vesistä.
 

Katso tulokset www.skes.fi sivuilta

Parit linkkivinkit

Kirjoitettiin Halosen Jukan kanssa Skessin tiimoilta Hong Kong kalastusverkkokaupalle parit tekstit Fongauksesta ja mustatäplätokon onginnasta. Alla olevista linkeistä pääsette juttuihin.

• http://kalastus.hongkong.fi/fi/info/kalastusvinkit-mustataplatokon_kalastus.html
• http://kalastus.hongkong.fi/fi/info/kalastusvinkit-lajikalastus_fongaus.html 

Lirkkimistä Pohjois-Karjalassa

Tuleva taistelutanner...

Olin ottanut kesäloman yhdeksi päätavoitteeksi tutkia Tokrajärven rantojen lisäksi myös muita kivikkoisia rantoja.

Ensimmäisen pimeän ajan lirkkireissun tein Tokrajärven rannalle. Saaliiksi nousi ahvenia, särkiä ja joko limainen kala mitä en kerennyt tunnistamaan kun kala jo oli matkalla takaisin veteen. Olisikohan ollut made limaisuudesta päätellen.
Tältä rannalta ei muita lajeja sitten noussutkaan.

Seuraava lirkkireissu suuntautui Enon kupeessa sijaitsevalle järvelle jonka rannan kivikot jatkuvat silmän kantamattomiin. Ennen pimeää heittelin lippaa ja kolmannen pohjaan jätetyn uistimen jälkeen päätin istua odottamaan pimeän laskeutumista.

Kello läheni puoli yhtätoista kun valokeilani alareunassa näkyi liikettä. Iso pää ja pitkulainen ruumis, mikähän lie oli käynyt kääntymässä syöttini perässä. Tiputin uudestaa koon 22 koukulla varustetun lirkin ja samantien kiven reunan taakse menon jälkeen alkoi tapahtua. Piilopaikkansa suuaukolle syöksyvä kala ahmaisi syötin ja koukun suuhunsa ja aloitti välittömästi pakittamisen takaisin kivenkoloon.

Yritin taistella vastaan mutta turhaan. Ohut siima napsahti kivenreunaan katki ja kala jäi saamatta. Nopesti juoksin repulle ja päättäväisesti yritin uudestaan pyydystää tämän siiman katkojan.

Olin merkannut kolosen paikan kepillä ja näin varmistanut etten ainakaan jää sitä löytämättä uudestaan. Saavuin kololle päättäväisesti, viritin pilkkivavassa olevaan koon 16 koukkuun ison madon. Madon laitoin niin että koukku oli toisessa päässä ja itse mato sai luikerrella vapaasti. Tämän virityksen jätin pyyntiin suuaukolle ja jatkoin simppujen etsimistä.

Käänsin otsalamppuni vakokeilan pois kolosesta ja huomasin kuinka edessäni olikin "kaksi raitaa".

Nämä raidat erotin kiven päältä ja tunnistin hahmon simpuksi. Olin vaihtanut lirkkiin jossa koukkukoko oli 26. Kyseinen simppu ei kuitenkaan ollut yhteistyöhaluinen ja jallittamiseen kuluikin useita minuutteja.

Lopulta onnistuin nostamaan simpun rannalle ja samalla kun nostin irtosi kala koukusta syöksyen jonnekin pimeyteen.



Kirosin huonoa tuuriani kun hiljaisuuden rikkoi hiljainen slurps, slurps ääni. Rupesin tutkimaan kivenkoloja ja siinä se oli, illan ensimäinen kuiville noussut simppu. Olin päättänyt tunnistuttaa saamani simput Jussi Pennasella rktl:lässä koska kyseessä olisi mahdollinen elämänpiste. Tunnistusta varten päätin pyydystää muutaman yksilön lisää.

Onko se, vai eikö se ole? Kas tässä pulma jonka viisaammat saavat ratkaista...

Nyt oli aikaa kulunut reilusti ja päätin tarkistaa miten ootto-onkeni jaksoi. Aloin rauhallisesti nostamaa siimaa ja tunsin siiman nykymisen.

Jännitys alkoi tiivistymään kun kiven alta nousi siimaa. Syvälle kolonsa uumenista nousi rannalle made. Reissultani nousi uusi lajipiste vuodelle, nyt lajimäärä nousikin 33.

Alkukauden sesonkilaji loppukesästä lirkillä, että Fongaus on hieno laji...

Edellis vuoteen verrattuna lajilistalta puuttui enään siika, karppi ja kuore. Näistä kahtee olisi mahdollisuus Tepon luona Hämeenlinnassa ja lisäbonarina sulkava samoilta suunilta.
Fongauksen yksi hienouksista onkin juuri tämä uskomaton mahdollisuus saada sesonkilajeja myös sesonkien ulkopuolella ja lisäksi se fiilis mikä onnistumisista tulee.


Rantaa edetessä tuli eteeni megasuuri hämähäkki ja heti seuraavana valokeilassa oli rannan tuntumassa yötänsä aloitteleva kivennuoliainen. Tämän yksilön sain jallitettua kuiville heti ensimmäisellä yrityksellä.

Nuljupiste (Kivennuoliainen) oli jo Vantaalta saatuna blakkarissa, tämän ongin kuvattavaksi...

Kun vihdoin päätin lopettaa lirkkimisen oli saalislajilistani ahven, kiiski, (kivi/kirjoevä)simppu ja made. Näistä made ainoana varmana uutena lajina vuosipisteisiin (33). Simput menee tunnistettavaksi Helsinkiin Rktl:län tutkijoille joten elämänpistetoive elää yhä.
Olin unohtanut kuinka mukavaa puuhaa lirkkiminen ja pimeäkalastaminen on. Istuin hetken ja nautin itäisen tähtitaivaan kauneudesta ennen Tokrajärvelle ajamista.

Kun koti on tyhjä...

Olin kuvitellut kuinka hienoa olisi kalastella reilu viikko ja mennä miten lystää. Voi kun olin väärässä. On ainakin omalla kohdalla hermoja raastava aika kun tietää ettei töistä tullessa juoksekaan vastaan oma tytär. Tuo pieni päivänsäde joka tuo hymyn huulille pelkällä läsnäolollaan. Voisin sanoa että tuntuu kuin kropasta häviäisi virtaa vain siitä johtuen ettei rakkaimmat ihmiset ole lähellä.

Oman ilonsa tuo myös se ihana vaimo joka mäkättää välillä joka asiasta ja silti häntä rakastaa yli kaiken. Tätä kirjoittaessa on meidän hääpäivämme, olemme olleet kaksi vuotta naimisissa ja joulukuussa 10-vuotta kimpassa.

Voin uskoa että minussa on ollut kestämistä. Autossa välillä kalakamat lemuaa useita viikkoja ja muutenkin elämäni pyörii ehkä vähän liikaa kalojen ympärillä. Varsinkin mitä lähemmäs toukokuun Kalamaratonia päästään sitä hullummaksi puhelin/kalastusrumba muuttuu.

Muistakaa siis kohtalontoverit, jos se vaimo haluaa ostaa sen villalankakerän... antakaa hänen ostaa se. Vaikka se on meille vain villalankakerä on se villalankakerä joillekin jotain muuta.

Olen yrittänyt pysyä pois tyhjästä kodista, välillä työpäivät on venynyt, illaksi on keksitty jotain muuta tekemistä... no olen minä käynyt myös pari kertaa kalastamassakin.

Kalareissujen lisäksi vedettiin Korelinin Janin kanssa nuorille 2-3 luokkalaisille onkikurssi Hakunilan nuorisotalolla. Maanantaina tunnisteltiin kalalajeja, keskiviikkona käytiin läpi ongen rakentamista ja torstaina oltiin viettämässä kiva ilta Honkaluodossa.

Istuskelin yhden illan, lyhyen sellaisen karppia yrittämässä. Lajilistassa oli lähes kaikki muut lajit, mutta ei kohdekalaa. Toinen reissu oli sattumaa kun olin viemässä Honkaluotoon tavaraa ja Saarikosken Antti ja Paula olivat lähettyvillä ongella. Päätin piipahtaa juttusilla ja siinähän kalaonnea taisin tuoda kun Paula vetäisi mustatokon Antin nenän edessä... mykkä
koulu voi alkaa. Itselläni siiman päässä kävi särki ja ahven.

Kiva oli jutella niitä näitä ja nauttia hiljalleen mailleen painuvan auringon viime säteistä, kiitos.

Naputin viestiä eräälle Kalamaraton tiimille ja kysyin voisinko käyttää porukkaa heidän mutu paikalla. Lupa tulikin ja hetken päästä Antilla oli mutupiste, hänen matkansa kohti 40-lajia jatkuu.

Viikonlopuksi on suuniteltu jigaus retki kuhanjigaan.comin opastamana. Jos sitä nyt saisi sen mittakuhan tälle vuodelle. Viimeksi Teppo vetäs sen näyttöheitolla ja Jani toiselta puolelta, minulle jäi se alamittaisen saamisen kunnia jota en pisteeksi laske.

Tätä kirjoittaessa lauantaina klo 12.21 on Hämeenlinnan suunnilla riehumassa ukkosmyrsky. Mikäli reissumme peruuntuu laitan The Pacifikin pyörimään ja tuijotan putkeen koko sarjan läpi volat kaakossa.

Lähdin kuitenkin reissuun ja kyllä kannatti. Harvoin on kalastusyrityksen mainosvideoita kuvattu hyttysten, hirvikärpästen ja paarmojen keskellä umpipöpelikössä. Paikka oli kuvaajan kannalta hyvä, Tepon selittäessä hienosti dropshot rigien teosta pystyin itse syömään viereisestä pusikosta mustikoita.

Seuraava videon kuvaus tapahtuikin veden äärellä. Teppo selitti lyhyesti ja ytimekkäästi kuinka viritetään virveliin perinteinen pohjaonginta hieman rajumilla siimoilla ja koukuilla ankeriasongelle lähdettäessä. Kaikki ei aina mene kuin Strömsössä ja nyt kesken hyvän spiikin iski selittäjälle suonenveto joka tempaisin miehen pystyyn kuin...

Tämäkin video saatiin kuitenkin naurunpyrähdyksien jälkeen purkkiin ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti hotspotti ankeriaspaikkaa. Tavoitteenamme oli saada kalastettua Evon tutkimuslaitokselle kaloja tutkittavaksi ja ehkä siinä samalla saada lajipisteenä minulle jo tuskalliseksi käynyt kuhapiste. Kuhanjigaan.comin opasreissuilla jää "asiakas" harvoin ilman saalista, eikä poikkeusta tuonut tämäkään.

Kello läheni puolta yötä kun häläri alkoi laulamaan kauan odotettua ääntä, ennen tätä laulua oli ollut muutama tärppi jotka yli-innokas allekirjoittanut oli hätiköinnyt. Nyt kuitenkin baitrunneri lauloi hälärin tahdittamana. Vastaisku ja kelaus, tunsin kuinka kala pisti hanttiin.

Otsalampun valokeilassa välähtää kylki, ei ole ankerias huudan Tepolla ja Artolle. Nostan kalan kuivalle maalle ja nappaan sitä otafisuamistävaankiinni hanskalla jonka sain Tepolta. Käsissäni on kaunis noin 45cm Vanajaveden reitin kuha, samalla kun pidän kalaa suusta kiinni tippuu valtava painolasti Tepon harteilta... "vihdoinkin sai Salonen kuhan". Lajipiste numero 29 tärähti samasta paikasta kuin edellisenäkin vuotena... on hieno vaalia perinteitä.

Otamme muutaman kuvan myöhempää käyttöä varten kun pidetään sormilla kiinni kuhan hampaista, tämä hanska kyllä sai paikan vakiokalavarustuksestani.

Kellon tullessa kolme yöllä alamme kasaamaan kamoja ja yhdessä pohjaongessa onkin ollut pitkään alamittainen kuha joka ei ole ilmoittanut itsestään eleelläkään. Laskemme kalan takaisin kun samalla hetkeä aikaisemmin rannan tuntumaan heittämä settini alkaa ujeltamaan.

Olimme reilunkerhon sääntöjen mukaan sopineet että seuraava kala on Arton. Hienosti osaa jigaajakin kelata pohjaongen ylös oikeaoppisesti ja riemu on suuri kun saaliiksi nousee koko illan lähes tyhjää (yksi ahven) viskoneelle elämänpiste ankerias.

Pitkä hieno päivä jonka aikana on tullut naurettua reilusti on hyvä päättää pehmeään sohvaan eikä pitkään kotimatkaan. Aamulla oli mukava herätä vieraan varaisen emännän tekemälle aamupalalle ja kahville. Kiitoksia Takaloille hienosta reissusta ja mukavasta majapaikasta, tulen toistekin jos huolitaan :D

Turbo huutaa ja maisema vaihtuu

Mitähän tästäkin tulee...

Kesälomani viimeisen viikonlopun olimme sopineet "vaimo vapaaksi" ja tavoitteena oli lähteä hieman pidemmälle fongausreissulle. Kuhanjigaan.comin pitäjä Teppo Takala oli suostunut lähtemään jo perinteiselle ankerias ongintakeikalle. Ennen tätä mystistä pohjassa elävää kalan kalastusta oli tarkoitus lähteä tekemään Vanajanselälle Tepon yrityksen käyttöön mainos -ja opetusvideoita jigauksen dropshot tekniikasta.

800g jauhelihaa = 8 jauhelihapihviä... Janin eväät oli ensimmäisen 4t aikana syöty...

Fongaukseni olen ajoittanut tiettyjen lajien osalta niin että Tepon luokse mennessä "haetaan" myös Hausjärveltä piikkimonni sekä Hämeenlinnan tuolta puolen puronieriän. Matkaan lähti vähäisen kalastusarsenaalin lisäksi myös kalakaverini Jani, tämä suuri suinen ja vielä suuri mahaisempi veijari on uppoutunut fongauksen syövereihin kuin hillomunkki parempiin suihin... siis jos edellä mainittu henkilö ei sitä ensiksi kerkeä nappaamaan.

Rutikka nimiselle lammelle eksyy mitä ihmeellisempää reittiä, tähä vuonna hieman pidempää kautta. Jotenkin kummasti olin kattonut ja muistanut että liittymä mistä motarilta pitää nousta pois olisi Riihimäki P... Näinhän se ei ollut. Tämä tuli ilmi kun avoimme kyseistä Lahteen menevää tietä ja tarpeeksi asfalttia nähneenä rupesin epäröimään reittivalintaamme.

Nykytekniikan, siis Nokian maps sovelluksen, kansalaisen karttapaikan ja perinteisen paperisen kartan yhdistelmällä totesimme että edessämme oleva liittymä tielle nro 290 veisi meidät perille kyseiselle metsälammelle. Kyseinen lampi on Rutikka nimeltään ja tämän karttalinkin takaa jokainen halukas löytää kyseiselle paikalle.

Kun vihdoin pienen mutkan kautta löysimme perille käveli edessämme nuoret miehet kaljat kädessä kohti lampea. Hieman oli hilpeyttä poikien huulilla kun näkivät kaksi Kalamaraton kisapaitaan sonnistautunutta karvanaamaa kävelevän kohti uimapaikkana tunnettua Rutikkaa. Muutaman ajatuksen vaihdoimmekin ja kerroimme mitä olemme menossa tekemään ja ilme muuttui miehillä entistä huvittuneemmaksi.

Olen itse joka vuosi onkitus lähes samoilta jalansijoilta kyseisen kalalajin eikä tämäkään vuosi tuonut siihen poikkeusta. Jani joka on näissä asioissa hieman malttamaton vaihtoi paikkaa useamman kerran. Itse sitkeästi yritin ruovikon ulkopuolelta niin että syöttinä oleva mato lillui hieman pohjan yläpuolella. Hetken sain odottaa kunnes koho lähti hiljalleen lipumaan eteenpäin ja samalla ottaen myös etäisyyttä pinnasta. Vastaisku ja nosto, piikkari oli noussut lajipisteekseni.

Hihkaisin Janin tulemaan myös samaiseen kohtaan mistä oman pisteeni sain. Odotusta kestää hetken, tuulen vire liikuttaa hiljalleen kohoa. Hikipisarat viiltävät Janin selkää tarrautuen vuoden 2011 Kalamaraton kisapaitaan. Hiljaisuuden keskeyttää kiljahdus, elämänpinna japadapa duu. Tässä vaiheessa hiivin hiljalleen lähellä olevan männyn taakse suojaan ihmisten katseilta, luulevat varmaan että olemme karanneet suljetulta osastolta. No ei vainiskaan, Jani oli onnellinen uudesta elämänpinnasta.

Näytimme uimarannalla oleville miehille jotka tapasimme saapuessamme että tällaisia mörköjä lammessa uiskentelee. Saman kerroimme rannan lapsille ja vanhemmillekin eikä kukaan heistä ollut moisesta lajista koskaan edes kuullut.
Hikiset kaverukset viiksineen...

Innostuneena hyvin alkaneesta reissusta tallustimme autolle ja teimme Janakkalan kuhanjigaan.com nimiseen drive in kahvilaan tilaukset mukavista sumpeista ja pullista. Tilauksen vastaanottaja ilmoitti "ootte te nopeita, just tulin kaupasta".

Tämä drive in kahvila on ollut pysähdyspaikkani lähes poikkeuksessa jos Hämeenlinnan suuntaan olen matkalla. Sumpit kädessä ja pullat suussa on mukava kuunnella Tepon edellisen ahvenreissun saaliista. "50 kiloa kävi veneessä, 20kg otimme", tämä lisää intoa myöhemmin päivällä tapahtuvaan dropshottaus reissuun.
Matkasuunitelmanne tiukan organisaattorin ja säämiehemme Tepon tavarat heitettiin meidän epämääräisten romujen seuraksi autoon. Mukaan lähti ankeriaanonginta sekä jigaus välineet sekä tietysti Tepon eväät. Teppo teki perusteellisen virheen mainitessa Janille eväistään, kieli valahti herralla suupielestä poskenpuolelle ja vain fyysisen väkivallan voimin pystyimme pitämään mr. kurnivan masun pois eväslaatikosta.

Hmm... herkullisen näköiset grillit miettii Jani.

"Tiputimme" Tepon hänen veneelle Hämeenlinnan keskustaan josta vene siirretään toiseen venesatamaan sillä välin kun me Janin kanssa käymme hieman pohjoisempana yrittämässä lajipisteeksi puronieriää.

"Höyryillä lennellään" taisi joskus aikoinaan Tom Cruice sanoa Top Gunissa, piip sanoi autoni ja samalla syttyi bensavalo kojetauluun. Tiesin että purolle on tästä paikasta matkaa lähes 20km, eli ei huolta. Ajaessamme pientä tietä eteenpäin se pelko rinnassa että löpö loppuisi tai että eksyisimme huonon muistini ansiosta kalvasi mieltä. Pintakaasulla eteenpäin hiljalleen, mäet liuttaen matelimme kohti määränpäätä.

Hieman jännitystä elämään...

Elossa ja liikkeessä saavuimme hiljalleen pienenevälle hiekkatielle. Tie tuntui jatkuvan loputtomiin kunnes vihdoinkin alkoi näyttämään tutulta. Auto parkkiin jo tutuille koordinaateille, mukaan lirkkisetti sekä matopurkki. Varmoin askelin astelin tutun siltarummun päälle kumarassa asennossa, mato nätisti pieneen koukkuun hieman roikkumaan. Setti millä ongin oli Käytössäni jo Kalamaratonissa ja sillä pyydettiin mm. allikkosalakka.

Vakipaikka ei petä, ensi vuonna jälleen...

Tiputin ongen putken juuren pyörteeseen, herkkää kohoa ei virrasta kuitenkaan nähnyt. Kiristin hieman siimaa ja butum, noin 100 kertaa allikkosalakkaa kookkaampi purkkari nousi yhdellä nostolla kuiville. Jani ikuisti lajipisteeni ja oli hänen vuoronsa. Aluksi hän meni kokeilemaan samaisesta montusta ja hetken kalastamisen jälkeen siirtyi puroa ylemmäksi.


Puro on näillä paikoin noin 50 cm leveä ja kalat majailevat ulkokaarteissa missä on hieman syvempää. Lähes kontaten tämä fongauksen syövereihin vajonnut ystäväni lähestyi puroa. Ongen koho tipahti kevyesti penkan viereen virran vietäväksi, butum iski ruokaa odottanut purkkari kiinni.
Huomaa hieno kalastusasento...

Nosto ei sitten sujunutkaan ihan mallikkaasti. Vavan antamasta vastuksesta kala sinkoutui takana olevan kuusen oksalle roikkumaan kuin joulukoriste konsanaan. Olin yrittänyt ennen iskua käynnistää kamerasta videokuvausta ja harmittavasti se ei ollut mennytkään päälle. Jäi siis tämä hieman hilpeyttä aiheuttanut tapahtuma näyttämättä teille.
Joulukuusenkoriste Janin tapaan...

2 x purkkarin onkimiseen meni valokuvaamisineen noin 10 minuuttia, luvat eivät maksaneet mitään kuten esim Hammonjoella... jokaisella on paikkansa :D Jälleen soitto Tepolle, "juuri saavuin satamaan". Aikataulutuksemme meni aikalailla nappiin, nyt pystyimme keskittymään sovittujen kuhanjigaan.com yrityksen markkinointimateriaalin tekemiseen.

Ajoimme venesatamaan minne jätimme automme odottamaan iltaa ja tulevaa ankeriasreissua. Matkaa satamasta Vanajaveden selälle kestää noin puolisen tuntia kun ajaa rajoitusten eikä kaahaile.

Tämä pieni hengähdystauko kahden lajin jälkeen teki kutaa. Tankkasimme eväitä masuun ja kuten varmaan arvaatte... Jani oli jo kaikki omansa syönnyt. Hätä ei kuitenkaan ollut suuri kun nappasin itärajalla leivotut munkit kylmälaukusta esille. Vaimoni äiti teki taivaallisen hyviä ja herkullisia sokerimunkkeja lomamme aikana, näistä herkuista jotka olivat matkanneet halki Suomen saimme nauttia aaltojen liplatuksen tuoman tunnelman kera.
Anoppilan tuliaisia...

Selälle tultaessa aloin hieman ymmärtää sitä miksi peruskalastajat jäävät usein pieniin saaliisiin. Karttablotterissa siinsi pieni sininen piste nro 27. Tämä piste oli edellisen huippureissun ottipaikka. Nopeasti pieneni ruudussa laskeva etäisyys pisteeseen, samaa tahtia kuin tämä luku pieneni kasvoi intomme tulevaan "teurastukseen".

Tämä paikka nro 27 oli keskellä ei mitään, ympärillä näkyi saaria mutta muuten tuntui että lilluimme vain selällä. Ankkurin heiton jälkeen Teppo opasti meille dropshot jigin pujotuksen standout koukkuun ja muutenkin kävimme hieman läpi meille uuden lajin tekniikkaa.
Ammattilaisen opissa...

Ensimmäinen, toinen eikä kolmaskaan ankkurointipaikka tuottanut saalista. Hieman oli suunpielet allapäin kun yritimme etsiä raitapaitoja heinäsuovasta. Päätin vaihtaa jigeistä toisen hieman eri väriseksi ja huumorilla heitin pinkin kiinni ylimpään koukkuun. Heti ensimmäinen heitto uudessa paikassa toi hermokalan, pinkki siis toimi ja peli oli tätä myöten avattu.
Janin ensimmäinen...

Paikasta nousi muutama muukin ahven porukalla mutta muuten oli todella hiljaista. Radikaalisena vetona otimme suunnan luonnon oman blotterin osoittamaan paikkaan. Etsimme selältä paikan missä oli eniten lokkeja, ja lokkien löytämisen jälkeen alkoi myös ahvenia nousemaan sumpun pohjalle. Hiljalleen mutta varmasti aikarauta juoksi kohti takarajaksi asetettua 22. Nyt alkoi kuitenkin syöntiaika ja lähes jokaisella heitolla jigejä ravisteltiin ja tekniikan kehittyessä alkoi muillekin kuin Tepolle nousemaan saalista veneeseen.
Päivän ainoa tuplatärppi...

Dropshottausjigauksessa tavoitteena on pomputtaa painoa pohjassa jolloin siimassa kiinni olevat jigit elävät liikkeen mukana. Tekniikka mahdollistaa samankohdan jatkuvan kalastamisen eikä jigejä tarvitse välttämättä kelata jatkuvasti kuten normaalissa jigauksessa. Hyvänä puolena myös välinemenekin väheneminen, lähes poikkeuksessa pohjatärpissä jää yleisemmin vain paino ja hyvin harvoin menee koko viritelmä.
Tähän tulee saaliskuvia kunhan niitä muilta osallisilta saan... nauttikaa siis tunnelmasta

Takarajamme hieman venyi ja syöntikin näytti hiljenevän. Otimme suunnan kohti rantaa ja sielä odottavaa autoa. Matka sujui haipakkaa ja nopeasti myös ankerias välineemme olivat päätyneet autosta veneeseen. Tämä pieni matkataktiikan ennalta suunnittelu säästi meiltä tunnin ja pystyimme sen keskittämään dropshottaukseen.

Ankeriaspaikka on Tepon hotspot ja siitä en sen enempää kerro. Saavuimme kuitenkin tälle paikalle ja rannalle kerääntyneestä tavarakasasta olisi voinnut luulla että nyt on romanileiri saapunut Hämeenlinnan rannoille.

Viriteltiin pohjaonget ja syötitettiin en heittoverkolla pyydetyillä salakan paloilla. Aloin kaivamaan kenttäkeittiötämme repusta kun reunimmaisen vavan häläri piippasi, piip. Heti ensimmäisen piippauksen jälkeen alkoi baitrunner-kelan siima purkautumaan piippauksien tahdittamana. Juoksin nopeasti vavan luokse, löysät pois ja tehokas vastaisku.

Ankeriaan iskiessä tällaisessa paikassa on tärkeää saada kala nopeasti pois pohjan romuista. Onneksi olen saanut kyseistä lajia jo useamman niin tiesin tämän. Kelauksen jännitys purkautui kun rannalle nousi todella äkäinen vajaan kilon painoinen limainen veijari. Ankeriaan lima on muuten sitten sellaista että sitä on todella vaikea saada pois siitä mihin se on tarttunut. Jesh, kolmas reissulle asetettu lajipiste oli takataskussa.Lajipiste nro 27 tälle vuodelle...

Tästä johtuen vaihdoin oman settini syötiksi matonipun joka ainakin Tepon mukaan on parempi tässä paikassa mahdollisesti saalistaville mateille.

Jani oli odotuksen tuskassa kaivanut mato-onkensa ja yritti paikassa myös majapaikkaansa pitävää sulkavaa. Tasaisesti valotikulla varustettu koho sukelsi ja rannalle nousi kaloja kiiskestä pasuriin, sulkavat loistivat poissaolollaan. Kuulen kiroamista ja voivottelu että mikähän siiman päässä oli käynyt.

Kuulemma potkut olivat ennen kokemattomia, joku todella voimakas kala oli ollut hetken kiinni. Tärpistä ja kohon kuljetuksesta päättelimme mahdolliseksi tärpin aiheuttajaksi karpin. Itselläni on viime vuodelta samanlainen kokemus jossa kävi samalla tavalla. Tällaisten tärppien aiheuttaja täytyy saada seuraavilla reissuilla ylös asti.

Spekulointi ja makkaran syöntiä...

Makkaran syönnin keskeyttää hälärin piippaus, Jani säntää nopeasti vavan luokse. Alkaa piinaava odotus, häläri ei piipahda mutta onneksi Jani huomaa että siima liikkuu hiljalleen. Vastaisku, tiukka kelaus ja tiputanssi voi alkaa. Janin elämänpiste nro X oli noussut rannalle.
Ilme kertoo kaiken...

Valitettavasti myös Tepon kuhapaikka on julistettu salaiseksi. Hienoa on huomata kuinka oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikealla tekniikalla saalisvarmuus on 100%. Nyt ensimmäisen tiputuksien ensimmäisten nykäisyjen myöntä hyväksyi 1,72kg:n kuha Tepon tarjoaman jigin. Tekniikka oli hieman eri kuin ahventen osalta, nyt siiman päässä oleva paino oli huomattavasti suurempi kuten jigitkin. Vertikaalijigauksessa olennaista oli painon pieni pomputus pohjassa.
Peto...

Hetki meni hiljaa kun tunsin voimakkaan iskun, tein kuitenkin virheen. Vastaiskun sijaan aloin kelaamaan nopeasti kuten ahventen kohdalla. Tämä koituikin kohdallani tämän lajipisteen saamattomuuden suurimmaksi syyksi. Nyt on kiinni! Kuuluu veneen keulasta, siiman päässä sätkii edellistä suurempi kuha.
Nämä kuhat eivät voineet vastustaa...

Otamitävaankalaakiinnimistävaan hanskalla varustettu Teppo nappaa kuhaa komeasti leukapielestä kiinni nostaen veneeseen todella kauniin Vanajanreitin kuhan. Painoa komealle kalalle kertyy 2,24 ja syystäkin saamamies on onnellinen. Reissun loppuhetkillä onnistun käyttämään veneessä noin 37cm kuhan josta en alamittaisena pistettä itselleni ota.
Onnellinen saamamies...

Kello näytti 04:38 kun golffi otti suunnan kohti Janakkalaa ja siitä Vantaata. Valtamerilaivan tavoin seilasimme silmät ristissä halki moottoritien kaistojen yrittäen pitää silmämme auki keksien mitä tyhmempiä keskustelun aiheita ja popittaen mitä huonoimpia radiokanavia täysiä ikkunat auki. Viime vuonna meinasin nukahtaa rattiin ja voin sanoa että kyllä säikäytti, pitääkää siis vireystasonne kunnossa.

Tästä ei retkieväs parane, Tepon pyytämä kuha matkalla kohti seuraavaa vaihetta ravintoketjussa.

Kiitos tänne asti lukemaan jaksaneelle ja lisäksi kalareissussa olleille kalaystäville. Projektimme markkinointivideoiden teosta saa jatkoa koska nyt oli niin hauskaa ettei niiden tekemisestä tullu kerta kaikkisesti mitään. Onneksi hienoja valokuvia saimme otettua...