Saimme Lohjalaiselta akvaarioharrastajalta viestiä missä hän pyysi konsultointiapua kivinilkkojen pyyntiin. Nopeasti olimmekin sopineet reissun seuraavan viikon tiistaiksi. Mukaan saimme lähtemään useita innokkaita Fongareita. Tiistai ilta ja kello löi puoli yhdeksän. Helsingin Lauttasaaressa tien reunassa seisoskeli 7 innokasta k…
Lue lisää »Viime päivityksestä on jo kulunut pidempi aika. Valitettavasti en ole jaksanut jokaista kalareissua kirjoittaa kun niitä on ollut sen verran paljon. Mustatäplätokon ongintamestaruuskilpailut Tuleva Kalamaraton pariskunta? Perinteeksi muodostuneet mustatäplätokon ongintamestaruuskilpailut ovat joka syksyinen traditio. Olimme …
Lue lisää »Pieni puro, suuret Fongarit Näin syksyisin pimeä saapuu aikaisemmin ja lirkkireissuille voi lähteä jo kymmenen pintaan. Olimme sopineen lauantai illaksi Oton ja Oliverin kanssa että, lähden heidän oppaaksi auttamaan kivennuoliaispisteen pyydystämiseksi molempien elämänpisteeksi. Purolle saavuttuamme löysin ensimmäiseksi kalaks…
Lue lisää »Kesäloman ensimmäinen, aahh... Kauan odotettu kalareissu Matin kanssa oli vihdoinkin edessä. Ajaessani Uimaharjuun pysähdyin katsomaan hiirihaukan saalistusta metsäaukeen yläpuolella. Uimaharjuun päästyäni kävin ostamassa itselleni janojuomaksi yhden oluen. Uimaharjun vieraslaiturissa istuskelin ja nautin tämän lomani ensimm…
Lue lisää »Kyl mä viel iskälle pilkkimisen taiat näytän. Olimme sopineet lähtevämme katsomaan onko Sipoossa pelipaikat kunnossa. Mukaan lähti perheeni lisäksi isäni Matti sekä ystäväni Markus poikansa Eetun kanssa. Saavuimme paikoille hieman yhdeksän jälkeen. Tutulle luodolla kairasimme reikärivistön toisensa perään. Perinteisesti paik…
Lue lisää »"Tervehdys kerralla koko köörille. Arvioitu ajoaika Hki-Parainen on noin kaksi tuntia. Aurinko nousee noin klo 9. Jos lähdemme noin klo 5.00 Helsingistä etenemään niin olemme noin 7.30-8.00 Paraisilla/Liittymässä/Huoltoasemalla (missä nyt on hyvä tavata). Iskä ja Tatu, Klo 5.10-20 Timi, voisimme sopiva tapaamisen Pakil…
Lue lisää »Joko iskä mennään... Vuoden alku on mennyt aika haipakkaa ja kalastuskauden pääsin avaamaan vasta toisena tammikuun viikonloppuna. Luonnonhelmassa, jään päällä seuranaan hiljaisuuden rikkomassa oma perhe sekä isäni. Rauhoittuminen, tunne kun kylmä tuulenvire koskee poskipäätä ja kuulet vain kaukaisuudessa lentävän korpin aamu te…
Lue lisää »