Maaginen hiljaisuus ja hetki Ilomantsin Koitajoella

Voiko hiljaisuuden kuulla? Tätä mietin, kun istuin Esteri nimisessä soutuveneessä Ilomantsin Koitajoella. Tuuli soittaa vapojen kireitä siimoja tasaisella ulinallaan. UUUIII, taustalla tuulihaukka ilmoittaa pesäpaikastaan mänty- ja kuusimetsän reunalla. 

Selän takana Alussuo jatkuu pitkälle horisonttiin, päättyen Tervavaaran laelle nousevaan sekametsään. Hiljaisuudessa voit kuulla ympärillä lentävien paarmojen siiveniskut ja tuulen kuiskauksen korvalla. 

Kun keskittyy tarkkailemaan ympäröivää suomaisemaa, huomaa kuinka luonto on täynnä värejä. Vihreän ja keltaisen eri sävyjä, joiden seasta löytyy laaja väriskaala. Pysähtyminen ja rauhoittuminen hetkeen avaa ympäröivän luonnon täysin uudella tavalla. Hetkessä eläminen ja olemisesta nauttiminen. 
Tässä on hyvä olla.

Tuulessa tuoksuu pieni vivahde suopursuja ja auringon paisteessa kypsyviä lakkoja, Suomen soiden kultaa. Pääosan tuoksusta muodostaa rahkasammal, yksi Suomen luonnon ekologisesti merkittävimmistä kasveista, joka hallitsee soiden pohjakerrosta lähes kaikkialla maassa.

Muistoissa kun palaan taaksepäin ja mietin, mitä tämä erämaajoki on antanut kalastuksellisesti ja luontoelämyksin on lista pitkä.

Yhdellä kalareissulla oli tunne, kuin joku tuijottaisi ja tarkkailisi minua. Kalastin tuolloin täkyongella ja syöttinä oli elävä seipi, särki tai säyne. Silloin elävällä täyllä kalastaminen oli sallittua, nykyään ei. 

Täky ui pitkällä alavirrassa, varmaan 50–70 m päässä veneen ankkuripaikasta. Tarkkailin sitä kiikareilla ja samalla katsoin ympäröivää suota ja Kangaskoskensärkän metsää. Suokukkoja, tuulihaukkoja ja kurkia näki joka kerta. Särkän metsän laella, seisoi jykevästi vanha kelo. Huomasin kelon latvassa tumman hahmon, selvästi ylväs lintu, joka tiesi arvonsa. Tumma hahmo löytyi kiikareilla nopeasti ja sain tunnistettua sen maakotkaksi. 

Lintu levitti siipensä ja liisi ilman siiven iskua joen yli, kadoten Viitasuon yli kohti Palojärveä. Hetkessä oli jotain taianomaista, soisen korpimaan ilmojen valtias halusi esitellä valtakuntansa ja upeutensa.

Samassa baitrunner-kelan puola pyörähti ja siimaa lähti purkautumaan kelalta. Katsoin kun täkykoho sukelsi ja aloin laskemaan sekunteja, kymmenen sekuntia on ollut aika, jonka jälkeen olen tehnyt vastaiskun. 

1, 2, 3 ja 10 vastaiskun aika. Kala on voimakas, tunnen sen heti ensimmäisessä hetkessä.
Kala oli kiinni ja lähti uimaan vastavirtaan kohti venettä, kuin ärsytettynä koukusta, joka oli suussa kiinni. Kelasin siimaa sisään ja sain kalan lähemmäksi. Noin 10 m päässä veneestä kala pyörähtää pinnassa ja näen kalan koon. 

SE ON ÄLYTTÖMÄN KOKONEN! 

Varmasti ennätyshaukeni olisi vain hetken päästä haavissa. Haaviksi tuota pientä rimpulaa voi kutsua vain esineenä, nykyisin en tuollaista veneeseen huolisi. 

Käännöksen jälkeen, kala päättää hyödyntää virtaa ja lähteä kohti alavirtaa kovalla vauhdilla. Puola alkoi tyhjenemään ja yritän irrottaa veneen ankkuriköydestä toisella kädellä, mutta tässä en onnistu, joten jatkan puolan jarruttamista käsin. Ei toivoakaan, kala menee menojaan ja siima napsahtaa katki stopparin yläpuolelta. 

Tähän hetkeen olin jälleen kerran palannut ajatuksissani, kun kelailen hitaasti Daiwa Lazy Shadiä pohjan tuntumassa.

Olen yksin, ja kuuntelen hiljaisuutta. Kunnes alkaa kuulumaan musiikkia Hiirenniemen takaa. Keskityn musiikin kuunteluun ja odottelen millainen vene sieltä, on tulossa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun näen joella toisen veneen. 

Vihreä pieni uisteluvene vavat tanassa saapuu nurkan takaa. Vene tuo tullessaan Jaakko Tepon Pamela kappaleen, laulan biisiä mukana. 

Moikkasin uisteluporukkaa ja naurahdin ääneen kuulemaani. 

Sinut näin kuvaruuvussa Ryynäsen
Sua mielestäin koskaan pois saa mä en
Sinun muhkeita muotojas muistelen
Pörsäjärvellä tiällä kun uistelen

Pam-pam-pam-pam-Pamela
Ai ku sinä oot sittä ihana
Pam-pam-pam-pam-Pamela
Pam-pam-Pamela

Yhtä nopeasti kuin he ilmaantuivat, saapui hiljaisuus. Kangaskosken virta siivitti musiikin kauas alavirtaan. Olen kerran tavannut laulaja Jaakko Tepon. Joensuun Kalamaratonia ennen käveltiin keskustassa, kun laulajalegenda käveli vastaan. Tiimistämme Markus tunnisti laulajan ja lopputuloksena jäimme suustamme kiinni ja otimme kaverikuvan koko jengin kanssa.

Heitto kerralla alan ymmärtämään, miten humuksen värjäävän veden pohjanmuodot menevät. 
1,2,10, 19 sekuntia pitää tässä kohtaa vajottaa, että viehe kulkee pohjan tuntumassa. Sekunti lisää, ja koukut keräävät pohjasta kasvustoa mukaan tai ne tarttuva uppotukkeihin, joita joen pohja on täynnä. 

Odotan sitä ”tukkitärppiä”. Hetkeä kun vapa taipuu kaarelle ja siima jännittyy kireälle, pysähdystä, jota siivittää armoton ensimmäinen pään ravistus.

Muutaman pienen hauen jälkeen päätän kokeilla jerkkiä. Vaihdan Daiwa Lazy Jerkin värissä Green. Tumma, lähes musta selkä ja pää, joka vaihtuu vihreään ja päättyy vaaleaan mahaan. Ajattelin, että jerkillä voisin kalastaa tehokkaasti lahdelman edustan matalan alueen ja onnistuisin tällä välttämään pohjan kasvuston, kivet ja uppotukit. 

Ensimmäinen heitto jerkillä, kun sitä käytiin tukistamassa kovaa. Vastaisku! 

Kala jäi kiinni, tuntuu jotenkin löysältä, mutta kiinni on ja pysyy. Kala lähestyi venettä ja nappasin veneen takatuhdolta haavin. Suuri Gunkin haavi helpottaa yksin kalastamisessa kalojen haavitsemista. Niin tälläkin kertaa, kun jerkki suussa Koitajoen Pommacin värisestä vedestä nousi kuha jerkki suupielessä. Hämmennyin, jotenkin minun hauenkalastukseni tällä joella antaa saaliiksi myös kuhia. Tämä oli jo kolmas haukireissulla noussut kuha.

Kala koukuista irti ja haaviin lepäämään hetkeksi. Nopea dokumentointi videolle, jonka jälkeen kala takaisin kotiinsa. Kuha oli samalla neljäs yksilö, jonka olen joelta saanut. 

Edellinen kuha nousi syyslomareissulla. Kala oli myös tuon reissun ainoa onnistuminen ja päätyi savupönttöön eräksi. Kala nappasi Kangaskosken alaosasta tuttuun ottivieheeseen eli Lazy Shadiin värissä Golden Perch. 

Shadissä on keltainen pohjaväri, hivenen oranssia selässä ja päässä, joita korostaa kolmiomaiset ahvenen raidat. Tuolla reissulla ei ollut kuuma, vaparenkaisiin muodostui jäätä ja niitä sai käsien lämmöllä sulatella, tasaisin välein. 

Syyslomareissulla löysin myös tuon Kangaskosken ja Hiirenniemen väliin jäävän kalapaikan. Heittelin siinä Mikado MFT Roach haukishadiä suurhauki mielessä. Ympärillä hiljaisuus ja hetki olla yksin. 

Tuolla reissulla heitin munat pataan hauen osalta, mutta tietoa tuli paljon. Paikassa, jossa heittelin, ymmärsin sen potentiaalin ja kala, joka kävi vavan päässä vieheen perässä, oli ISO. Kävin sitä kahdella reissulla vielä yrittämässä ja kerran sain kalan iskemään, mutta kiinni se ei jäänyt. Nuo muistot piirtyivät selkärankaan ja tuosta tuli joen ykköskohde joka reissulla.

Jatkan toistoja ja saan lopulta neljä pientä haukea veneeseen asti. Kalat ovat upeita, tumma pääväri, jota korostaa haukien tyypillinen keltavaalea läikikkyys.

Olin tehnyt siirtymän ylävirtaan ja päätin palata takaisin lahdensuualueelle. Ensimmäinen heitto ja kala kiinni. Jotain maagista tässä kohdassa on. Kala tuntui selvästi päivän isoimmalta ja sen kanssa sai jo hetken taistella. Kalaa ei hetkeen näkynyt, sen vetäessä siimaa kelalta kohti syvyyksiä. 

Olisiko se tässä, en ole kuin kerran pidellyt lähes 10 kg haukea siiman päässä ja se tapahtui ruotsissa työreissulla. 

Kristian Keskitalon kipparoimassa veneessä heittelimme työkavereiden kanssa jerkkiä kilometrikaislan reunaa Vättern nimisellä järvellä Stora Hammarsundetin sillan vieressä. Elämäni ensimmäinen jerkkaus kokemus ja samalla suurin hauki. 

Keltaoranssi Buster Jerk oli juuri noussut pinnan tuntumaan lähelle vavan kärkeä, kun havaitsin suuren hauen suun nousevan pohjasta kohti jerkkiä. En kerennyt kissaa sanoa, kun jerkki upposi suuhun ja vaistonvaraisesti vetäisin vastaiskun. 

Hetki siinä taisteltiin, kunnes hauki oli haavissa. Dokumentoinnit ja kalan elvytys takaisin elementtiinsä. Painoa 9,8 kg, pituutta ei otettu, mutta läski kutuun valmistautuva kala.

Sieltä Suomen vesistöjen kalastonhoitokone numero yksi vihdoin nousi näytille. Ei niin iso kuin taistelusta olisin veikannut, mutta nätti yksilö. Haavi alle, ja vavalla vetämällä pussin pohjalle. 

JESH! 

Punnitus haavissa, nopeasti vapautuksen yhteydessä video talteen ei ylimääräisiä kuvia tai ilma-altistusta. Kuvat saan videosta kuvakaappauksella. Pidän kalaa pyrstöstä kiinni ja annan sen itse päättää, milloin lähteä. Painoa reilut viisi kiloa, nättiä.

Pyrstön heilautus ja vedet naamalle, kiitos. Tämän ansaitsin.

Reilun 100 g vieheen heittäminen raskaalla vavalla vaatii veronsa. Oikea olkapää ja hauis kipeytyy ja seitsemän tunnin heittäminen alkaa tuntua käsien lisäksi myös ristiselässä.

Soudan Esterillä kohti auringonlaskua. Hetken annan virran kuljettaa venettä, kun samalla pakkaan vieheet ja työkalut laukkuun. Kiirettä anoppilaan ei ole, tiedän perheen olevan nukkumassa, joten nautin hitaasta lipumisesta auringon maalaamassa maisemassa.

Auringon viime säteet valaisevat taipaleeni autolle, tähän on hyvä lopettaa tämän päivän retki.

Haaveissani unelma elää, todellisuus odottaa jo iltapistoa. Tiedän, että yksin kalastaessani suurin mahdollisuus unelmieni haukeen on Koitajoella. Joki tarjoaa suurille hauille tarpeeksi ravintoa ja elintilaa, joka ei lopu kesken. Jokainen kalareissu joelle opettaa jotain uutta, ja toistoa toiston perään lisää myös onnistumisen mahdollisuutta.

Ajatuksissani tätä kirjoitin, kun nukutin nuorimmaista lastamme. Lapsen tuhina on unilääkettä, joka siivittää aikuisen uneen alta aikayksikön.

Unessani olin heittelemässä jälleen joella ja haaveilin ennätyshauesta. Kelasin haukishadia hiljalleen, kun vapa niiasi ja siiman tuleminen kelalle päättyi kuin seinään. Vedin vaistonvaraisesti vastaiskun, johon myös heräsin. 

Toinen ilta alkoi kuten edellinen. Heittelin shadia ja annoin sen upota monta sekuntia kohti pohjaa ennen kelauksen aloittamista. Nyt kohteena oli Härkövaaran edusta ja sen edessä oleva joenmutka. Näen pitkälle Kangaskoskelle ja sieltä on tulossa alavirtaan tuttu vihreä uisteluvene. Kuulen heidän puheensa ja heidän seurueensa selvästi tunnisti minut eiliseksi kalastajaksi, jonka olivat nähneet. 

Moikkaamme toisiamme tuttuun tapaan ja jatkamme kalastamista. Vene rantautuu ja seurue menee Härkövaaran laavulle grillailemaan.

Kahdentunnin tyhjän heittämisen jälkeen, päätän ottaa suunnan kohti ylävirtaa ja soudan rivakkaa tahtia tutulle ottipaikalle. Esteri kiisi ja piirsi veden pintaa veneen airon veto kerralla ja kohta läheni. 

Saavuin tutulle paikalle.

Muutaman minuutin kalastamisen jälkeen upea messinkikylkinen kuha lepäsi jälleen haavissa odottamassa kohtaloaan. Tiesin, että jos uisteluporukka kiertäisi saaren minun puoleltani tarjoaisin kuparikylkeä heille. Tämä kala nappasi shadiin joka on aikaisemminkin ollut ottipelinä joen kuhalle. Päätin odottaa, koska soutaessani olin nähnyt veneen kääntyvän takaisin ylävirran suuntaan. Heidän uisteluvauhdillansa vene näkyisi pian, Kangaskosken niskalla. 

Hetki siinä meni, mutta sieltä vene saapui ja sain heidän huomionsa kiinnitettyä huitomisellani. Vene hiljensi ja sain kerrottua viestini:

”Minulla on mittakuha haavissa, haluatteko?”

Kerroin, ettei minulla ole kalalle tarvetta eikä kylmälaukkua mukana, joten kala saa joko vapautensa tai päätyy teidän ruokapöytäänne. Iloinen seurue ojensi haavinsa, johon kala sujahti helposti. Kerroin perustelut teolleni ja vaihdoimme kuulumisia kalareissusta. Heidän reissunsa oli ollut toistaiseksi tyhjän vetämistä. 

Palasin keskustelussa myös hiljaisuuteni kuunteluun ja sen rikkoneeseen Pam Pam Pamelan kuulemiseen. Seurue pahoitteli asiaa, johon totesin sen vain huvittaneen ja kohtauksen pääsevän blogiini tulevaan retkitarinaan.

Seurue poistui uistellen Hiirenniemen taakse ja juuri ennen näköpiiristä poistumista saivat he päivän ensimmäisen kalan.

”Nyt lähdetään mökille saunomaan!”

Kuului iloisen seurueen suusta heidän ottaessa suunnan kohti ylävirran rannalla löytyvää majapaikkaa.
Hiljaisuus saapui ja olin jälleen ajatuksissani. Heittoa heiton perään, uusi sektori ja sama homma uudestaan. Kalat loistivat poissaolollaan ja istahdin hetkeksi nauttimaan ajatuksissani.

Yksin kalastamisen hienous, on siinä, että kaikki mitä teet ja päätät, ovat vain itsestäsi kiinni. Kenenkään muun sanomiset tai mielipiteet eivät vaikuta lopputulokseen. Päätän jatkaa tutulla tavalla kalastamista, eilen tämä antoi kesäloman suurimman hauen. Reipas viiden kilon Koitajoen särkikala-imuri jotain tein siis oikein.

Hidastan kelausta, pidennän vajotusta ja kalastan entistä syvemmältä. Olkapää ilmoittaa jälleen olemassaolostaan säteilemällä kipua käteen ja rintaan. 

BUTUM! 

Siimaa ei ole ulkona kuin muutama metri, kun vapa taipuu luokille. Tässä on jo ”uppotukkitärpin” tuntua, kalan pään ravistukset tuntuvat vavan kautta koko kropassa. Kala sukeltaa veneen alle ja sivulle. Daiwan Prorex XR 30 hyrräkelan 12 kg jarru on lähes tapissa ja silti kala saa siimaa puolalta. 

Toutain jahdissa Urpoerämiesten Oskari Kujasen kanssa opin, että kalaa pitää käskeä loppuvaiheessa väsytystä. Tästä viisastuneena lasken haavin veteen ja käskytän kalan väkisin haaviin. Nopea väsytys on myös kalan jaksamisen ja selviämisen kannalta olennaista, lämmin vesi ja liian pitkä väsytys voisi olla liikaa.

Kala lepää haavissa. Annan sen rauhoittua, koska viehe on jo pois kalan suupielestä. Annan hengityksen tasaantua ja odotan hetken ennen kalan nopeaa dokumentointia. Kalan punnitsen haavin kanssa, yli 7 kg paino haavin kanssa. Haavi painaa 1,2 kg eli yli kuutosen kala. 

Parannusta, mutta ei sitä kymppiä vieläkään. Upea kala pääsee videolle ja saa vapautensa. Tuntomerkkinä kalalla on patti pään vasemmalla reunalla. Toivottavasti näemme muutaman vuoden päästä, kun olet sen neljä kiloa painavampi. 

Hiljaisuuden voi rikkoa monella tavalla. Se voi olla keskellä erämaata kuultua Jaakko Teppoa tai upean kalan tärppi, hiljaisuus palaa, kun annat sille tilaa. 

Ottipelinä toimi Daiwan Lazy Shad + VMC Mustache Rig pää