Urpo Fishing Games, historian ensimmäinen oli alkutunnelmaltaan kuin tuntemattoman Kalamaraton kisakaupungin ensimmäinen kisa. Urpoerämiesten YouTube-kanavalle kuvattu leikkimielinen kilpailuformaatti jonka mielenkiintoa lisäsi Kurre.fi -kalastusvälineliikkeestä palkinnoksi saatu 1000 € lahjakortti. Kysyin Urpoerämiesten Jani Laitiselta kilpailusta muutaman kysymyksen.

Mistä idea UFG ja mitä on luvassa katsojille?

"Idea UFG lähti jo pari vuotta sitten, kun pohdittiin tapoja saada katsojamme mukaan kisailemaan videoillemme. YouTuben isoin kanava ”Mr.Beast” myös saattanut olla myötävaikuttamassa tämän suuntaisen videon tekoon:)

Näin kirjoitin kisapäivän iltana, kun lapset oli saatu nukkumaan ja ansaittu olut korkattu. Huurteinen ja kylmä Tshekkiläinen Budĕjovický maistui taivaalliselta. Tarina jatkui kuten kisa-aamukin Helsingin Vanhankaupunginkosken suvannolla."

Toinen toisilleen tuntematonta katselevat ja tutkivat katseellaan millaisia tyyppejä nämä ovat. Hiljalleen jengiä saapui tapaamispaikalle ja lyötiin käsipäivää. 

Kilpakumppanit ja ystävät

Kun näin Kalamaratonista rakkaan kilpakumppanin Ollin eli OV:n Kiekko-Espoon fanipaita päällä,  päätin vetää ”ässän” hihasta eli vanhan vihreän Jokereiden pelipaidan. Tämän olin päättänyt toteuttaa heti, kun näin Whatsapp-ryhmässä tutun nimen. Muita tuttuja lähtöviivalla olivat Kalastajan maailman Otto ja Stadin Kalajunnuista Vilho.

Kuinka paljon oli halukkaita tulemaan kisaamaan?

"Avoimia hakemuksia tuli ainakin yli 50, ja some arvontoihin osallistui varmaan saman verran väkeä. Kilpailussa 20 satunnaisesti valittua kalastajaa, kilpailee toisiaan vastaan erilaisissa kalastusaiheisissa haasteissa. Heillä ei ole ennakkoon tietoa mitä kaikkea on luvassa, vaan kaikki tehtävät tulevat yllätyksenä! Ja juju on siinä, että joka kierros osa kilpailijoista pääsee jatkoon, ja osan kilpailu päättyy siihen. Kunnes meillä on enää YKSI voittaja jäljellä, joka nappaa 1000€ lahjakortin Kurreen!"

Kisa-aamun edetessä tutustuttiin paremmin osallistujiin ja huomataan, että vittuilukin on välittämistä, vaikka kilpaillaan siitä upeimmasta: Kalamaratonin voitosta.

Yllättikö joku juttu kuvauksissa?

"Kuvauksissa yllättävää oli miten hyvin kalaa tuli vaikka kalastusajat haasteissa oli lyhyitä. Toutaimet oli kovalla purulla! Myös randomisti valitut kilpailijat olivat suurimmaksi osaksi todella supliikkeja ja hyviä esiityjiä kameran edessä!"

Nyt ei kisattu Kalamaratonin kunniasta vaan Kurre -kalastusvälineliikkeen 1000 € arvoisesta lahjakortista. 

Sekalainen toisilleen tuntematon kalastajajoukko kisasi Helsingissä 7.6.2025

Urpojen järjestämä kisaformaatti toimi ja meidän WhatsApp-ryhmässämme kaikki kiitteli nimenomaan kisatunnelmaan.  Turhitta lätinöittä, nauttikaa kisavideosta ja osallistukaa jos ja kun Urpo Fishing Games 2 järjestetään. 

"Kisapäivä oli kyllä aivan mahtava. Itse kisaformaatti oli mun mielestä myös oikein hieno. Kisaajatkin oli mukavaa ja kaikinpuolin huikeaa porukkaa. 

Siitä en ole vielä ihan varma, mitä ostan lahjakortilla. Varmaan kuitenkin jotain elektroniikkaa tai jokin hienompi kela tulee ostettua." -Kilpailun voittaja

Minä olen lähtöviivalla, jos Urpot haluaa yhden ”narrin” mukaan seuraavallekin videolle ;) Tule sinäkin!

Kiitos kaikille! Huhhuh olipaha setti!❤ kaikki meni paremmin ja hienommin mitä uskalsi ees toivoa. Nyt vaan toivotaan että kaikki editoitava kuvausmateriaali löytää vielä turvallisesti mun kovalevyille😂👌🏼 Joskus Heinäkuussa toivottavasti saadaan ohjelma ulos. - Jani Laitinen, Urpoerämies Production

Kiitos kaikille! 💪😎 Aivan mahtava tunnelma oli ja ennen kaikkea läppää lenti lähes jokaisen suusta! 😂 En ois voinu toivoa parempaa tunnelmaa koko kisalle! 🔥 Ensi kisoissa sitten taas kerran! - Samuel

Vaikka kisa on ohi niin kuumotus näköjään jatkuu viel pidempään 😂 Hiton hauskaa oli tekemässä tätä ja iso kiitos kaikille kisaajille osallistumisesta, läpänheitosta ja tunnelman luomisesta. - Olavi Kujanen, Urpoerämies Production