Säyneiden kutujoella laittomuuksia todistamassa - Suunta muuttuu?

Rokastajat vauhdissa

Rokastaja Pentti ja Heittoverkko Peksi ne jutteli kaharen kesken:..

Vihdoin oli aika lähteä säynejahtiin. Upeita videoita ja tarinoita nähnyt ja kuullut, kuinka suuret säyneet melskaavat matalissa virtapaikoissa.

Kun haavekuvat piirtyvät silmien verkkokalvoille ja näet edessäsi matalan virtakohdan, jonka tynkäruovikoissa pulahtelee jatkuvasti säyneet kutupuuhissa.

Joki missä kävimme kalassa, on tarpeeksi kaukana, että sinne pitää lähteä. Kuitenkin niin lähellä, että sinne ei tarvitse matkustaa pitkää matkaa. Jätän tässä itse fiilistelyn ja kalastuksen sivuosaan, nyt keskitytään kalastuskulttuuriin mtä havaitsimme.

Istuin reppujakkaran penkillä ja katsoin kun äsken saksiani lainannut mies, ristittäkööt hänet Rokastaja Pentti selvitteli kolmihaarakoukkuja siimasotkusta. Lopulta hän sai virityksen "pyyntivalmiiksi" ja alkoi "kalastus". 

En sanonut mitään, mutta sisälläni kiehui. Nyt näkisin ensimmäistä kertaa kunnolla, miten tämä kalastuslaissa kielletty tapa toimii käytännössä. 

Ensimmäinen heitto, ensimmäinen nykäisy ja kala kiinni. Rannalle kiskotaan noin parikiloinen säyne, siinä se suursäyne nyt on kolmihaarakoukku selässä sätkimässä rantamudissa. Voin todeta, että vitutti ja rankasti. Karua katsottavaa ja pahempi mieli tulee, kun ajattelee vastaavan toiminnan jalokalavesistöihin.

Eikä tämä tähän jäänyt, seuraavien heittojen aikana nousi useampi kala ja myös koko seurue saapui alavirrasta samaan kohtaan.

Rokastaja Pentti säyneiden kutupaikan päälle kahlanneena

Meidän retkemme Timin kanssa alkoi aamukuudelta ja olimme kalastaneet jo useamman tunnin saamatta suurkalaosumaa ja vieressä kiskottiin käytännössä heti mitat täyttävä yksilö.

Tässä vaiheessa nostimme Timin kanssa jalan jarrulta ja otimme suunnan kohti rauhallista alavirtaa.

Rauha oli kaukana, ehkä jopa Aasian kaukomailla. Kielikylpy oli monipuolinen; aasia, balttia, keski eurooppa ja kaikki mahdolliset muut kielet, joita lähialueelta löytyy. Voitte uskoa, että neljä venäläistä haavien kanssa koskessa kahlaamassa norssien perässä saa aikaiseksi pauhun, joka peittää alleen rauhallisen virran soinnut.

Viimeinen takaisku kohdalle oli erään seurueen heittoverkkoharjoittelu kohti Timin ongenkohoa. Ristittäkööt verkkoa heittänyt mies Heittoverkko Peksi

Rauha on suhteellinen käsite, päätimme jälleen siirtyä ylös etsien jostain Rokastaja Pentti ja Heittoverkko Peksi välistä sopivan kohdan onkia.

Lopulta Rokastaja Pentti seisoi kahluusaappaissa keskellä jokea nykien kaloja rannalle lyhyellä siimalla. Myös hänen seuralaisensa Tylsäkoukku Pekka, Väkäs Jouko ja muut ystävät kalastivat rokastaen.

Nyt tärkeä huomio!

Suurin osa kalastajista onki yhdellä ongella tai kalasti kelaongella. Erityisesti jäi mieleen pienen tytön hymy, kun hän juoksi pellon reunaa äitinsä luokse huutaen jollain kielellä mitä en tunnistanut: 

Äiti, sain kalan. Tule katsomaan, sain kalan!

Saatiin me muutama ongella; 100 g vajaat tavoitteesta ja minä huomattavasti enemmän. Koko porukalle nousi yhteensä kymmenkunta alle tavoitekoon ollutta kalaa.

Kirjoitellaan kutusäyneen ongintatekniikasta lisää, kun tietoa on kertynyt kokemuksien ja käyntikertojen mukana. Kiitokset kaikille mukana olleille tasapuolisesti ja anteeksi aiheuttamani mielipaha.

Suurkalasäyne vs minä 1-0

Messanger viestiä kokonaisuudessaan lainaten:

"Osuva teksti. Voi saada jonkun vaikka heräämään siihen, että kalastuksenvalvonta vois olla ihan kiva juttu muuallakin kuin lupakohteissa."


Kalastuslain 46 §: Kielletyt kalastustavat, pyyntimenetelmät ja kalastusvälineet

Seuraavat kalastustavat, pyyntimenetelmät ja kalastusvälineet ovat kiellettyjä kalastuksessa:

  1. räjähdyksellä tai muulla tavalla aikaansaatu paine;
  2. ampuma-aseet;
  3. huumaavat, myrkylliset tai muutoin vettä pilaavat aineet;
  4. sähkövirta;
  5. koukun tahallinen tartuttaminen kalaan ulkopuolelta;
Jos oltaisiin oltu jossain lähempänä isompaa paikkakuntaa olisin soittanut poliisit paikalla. Nyt täällä jumalanseläntakana olisi virkavallalta mennyt loppupäivä paikalle saapumiseen ja sakkojen kirjoitteluun.


Päivitys tilanteeseen 19.4.2021
    • Joki on vaelluskalavesistöä ja näin ollen siinä on jokamiehen oikeuden sallima onginta kielletty koski- ja virtapaikoissa. 

    Päivitys tilanteeseen 20.4.2021
    • Alueen kalastuksenvalvojia on informoitu ja toimiin pahimpien laittomuuksien kitkemiseksi ryhdytty.
    • Olen saanut myös kalastuksenvalvojilta kiitosta tekstistä. 


    Pyydän anteeksi kaikilta joiden mieleni olen pahoittanut tällä kirjoituksella.


    Lähetä kommentti

    2 Kommentit

    Elina K sanoi…
    Mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu kuvaus kalastuspäivästä. Kuvaamasi laiton ja muutnekin huono toiminta jatkuu vuodesta toiseen pitkälti sen vuoksi, ettei siihen kukaan puutu. Hyvä, että kirjoitit aiheesta tämän blogin, mutta vielä parempi olisi ollut jos olisit asiaan puuttunut itse tai virkavallan kautta.

    Hyvä ja lainmukainen kalastaminen on meidän kaikkien kalastajien etu.

    Ensi kerralla sitten tomerammin! :)
    J.Peltomaa sanoi…
    Melkoista toimintaa. Luulisi tuollakin alueella olevan kalastuksenvalvoja. Soitto paikallisille, jos ovat asiansa takana varmaan tilanne rauhoittuu. Tosin tämä kalastuksenvalvojan "virka" on melkoinen koiranvirka. Halukkaita ei liene ruuhkaksi asti ja näiden ulkomaanelävien kanssa asiointi on aina melkolailla haasteellista. Näitä kun ei tahdo koskea mitkään säännö, pykälät taikka lait, senparemmin kuin hyvät kalastus tavat,
    Klstvalv J.Peltomaa