Kalastusvinkki: Kymijoen Korkeakoskella siian pohjaonginta

Tavoite + sivuosuma. Kuva: Petri Ristola

Kymijoen Korkeakoski on viime vuosina muodostunut monelle lajikalastajalle yhdeksi alkukauden kalapaikoista. Siianonginnnan mahdollistava kalastuslupa- ja tekniikka voi antaa sivuosumana siian lisäksi myös mateen, kirjolohen, taimenen tai talvikkolohen. 

Näistä lajeista lohi ja taimen on vapautettava, kirjolohet ja mateet ja muut lajit voi ottaa ruoaksi.

Omat kokemukset Korkkarista ovat Kalamaratonista sekä vuoden 2020 loppukevään soutureissusta Miikka Pulliaisen kanssa. Tuolloin nappasi lajipisteeksi heittokalastusalueen alapuolelta alkavalta soutualueelta 97 cm talvikkolohi. Näistä retkitunnelmista ja vinkit veturivaapun käyttöön voi lukea tästä.

Pohjaongintatekniikka on seuraavanlainen: 

  • puntti pääsiiman päähän
  • tästä ylöspäin sopivin välein koukkutapseja. Liian pitkät tapsit tai liian lyhyt tapsien väli aiheuttaa tapsien sotkeutumisen toisiinsa!
  • tapsit voi sitoa suoraan pääsiimaan tai hifistellä ja laittaa väliin t-leikarit
  • syötit koukkuihin
  • heitä pyynti veteen
  • odota kilinää / vavan kärjen nyintää

Kosken virtauksesta riippuen painoa pitää olla reilusti, sääntöjen mukaan vähintään 100g, mutta jopa 200g painoja kannattaa varata pakkiin. Koskella kalastavat suosivat litteitä painoja eivätkä suosittele heittopainoina käytettäviä pitkulaisia, ne toimii myös mutta eivät pysy paikalla yhtä hyvin kuin litteät versiot. Jos haluaa kalastaa pohjan tuntumassa voi myös koukkulitkan alkupäähän lisätä kiinteän painon.

Kymijoen Korkeakosken siianongintatekniikka
Siianongintaviritys. HUOM! Painon pitää olla sääntöjen mukaan vähintään 100g!

Sivutapsien määrää ei ole rajoitettu, mutta koukun koko saa maksimissaan olla kokoa 6. Poikkeukselliseksi siianongintaluvan tekee se, että vaikka ollaan lohi- ja siikapitoisen vesistön koskialueella saa käyttää elävää syöttiä esimerkiksi kastematoa tai katkarapua. 

Syöttinä siialle kelpaa kuitenkin parhaiten nippu kärpäsentoukkia. Kärpäsentoukkien määrässä ei kannata nirsoilla, isompi nippu on houkuttelevampi ja enemmän saalista antava kuin muutama toukka koukussa. Kysyin asiaa myös Korkeakoski kuulumiset -Facebook ryhmästä ja siellä kehuttiin myös toukkanippua parhaaksi syötiksi.

Juuri tämä elävänsyötin käyttömahdollisuus antaa siiankalastuksen sivuosumana mm. mateita. Siiankalastuslupa on normaalisti käytössä loka-maaliskuun ajan ja saaliskiintiö siikaluvalla on yhteensä seitsemän siikaa tai kirjolohta.

Pohjaongintaa varten "tarvitset" lisäksi kilikellon vavan kärkeen tärpeistä kertomaan.

Parhaat ottipaikat ovat matalikon reunalla. (Karttakuva suuntaa-antava). Siikakuva: Petri Ristola

Siiankalastuksen tapahtuessa heittolaiturin alkupäässä olevien vapatelineiden kohdalta on pohjaonkijoilla heittoetu, muualla laiturilla voi myös kalastaa, mutta täällä heittokalastajilla on heittoetu ja pohjaonkijat väistävät. Parhaat ottipaikat löytyvät laiturin edustalla olevan matalikon reunoilta. 

Korkeakosken siiankalastuksen kalastussäännöt

Nämä säännöt koskee kalastusta siiankalastusluvalla. Tarkista ajankohtaiset säännöt osoitteesta: https://lohikeskuskotka.fi/saannot-ja-ohjeet/

  • Kalastaja saa käyttää kerrallaan vain yhtä vapaa lupaa kohden. 10 tunnin siiankalastuslupa, 15 euroa
  • Yhdellä siiankalastusluvalla saa ottaa enintään seitsemän (7) siikaa tai kirjolohta. Siiankalastuslupa päättyy, kun kalastaja on ottanut luvan oikeuttaman määrän kaloja.
  • Siikaongella saaliiksi saatu lohi, taimen tai muualta kuin suusta tarttunut kala on vapautettava välittömästi ja laskettava takaisin jokeen vaikka se olisi vahingoittunutkin.
  • Kalastus tapahtuu ainoastaan sille merkityillä alueilla laiturilla (vapatelineet). 
  • Siikalitka on heitettävä suoraan poikkivirtaan, niin ettei se häiritse tai sotke jo vedessä olevia siimoja. Kalastus on ns. pohjaongintaa, jossa kalastuksessa käytettävän painon on pysyttävä pohjassa paikoillaan. Vähintään 100g ja enintään 200g paino!
  • Siikalitkan heittäminen siiankalastusalueen ulkopuolelle on kiellettyä.
  • alastuksessa käytettävien koukkujen ja tapsien määrää ei ole rajoitettu
  • Koukkukokona saa kuitenkin olla enintään nro 6:n koukku.
  • Syötin laatua ei ole määrätty, joten myös elävän syötin käyttö on sallittua, mutta erilaisten ns. syöttilaatikoiden (feederien) käyttö on kiellettyä.
  • Siiankalastajat ovat velvollisia ilmoittamaan saalistietonsa alueen saalispäiväkirjaan.
  • Siiankalastuksen aloitus- ja päättymisajankohdat ja siiankalastukseen varatut alueet päättää Kalastusyhtymän hoitokunta vuosittain erikseen. Tämä siiankalastussääntö on voimassa toistaiseksi.
Videolla Erämiehen matkassa vloggarin retkitarina syksyisestä siiankalastusreissusta Korkeakoskelle.

Näihin tunnelmiin, kireitä siimoja!

Lähetä kommentti

0 Kommentit