Aqua Spy + Mademorri Tammikuu läheni loppuaan ja oli aika suunnata perinteiselle madereissulle Vanajavedelle. Perinteiden mukaan oppaaksi lähti Teppo jonka pelipaikoista olemme saaneet nauttia Hämeenlinnan seudulta jo monien vuosien ajan. Edellisvuoden reissulla kokeilin ensimmäistä kertaa mateenpilkintää Aqua Spy -kameran avull…
Lue lisää »Ensimmäistä kertaa kun kävimme Myllyskosken karppilammella (Ponnilla) tutuimme Jouniin . Jatkoimme Jounin kanssa rupattelua reissumme jälkeen facebookissa ja ja sopineet, että lähdemme syksyllä loma/pekkasviikolla kalastamaan sampea. Kaksi edellistä kalareissua on sammet kiertäneet syöttini ja tarttuneet kirjaimellisesti persees…
Lue lisää »Ei ollut kairalle tarvetta Perinteeksi muodostunut härkäsimppu karnevaalit Airiston aalloilla ei kerännyt tänä vuonna suurta osallistuja joukkoa. Valitettavasti Turun porukka joutui perumaan tulonsa edellisenä iltana kuten Laurikin. Lopulta uuden automme ensimmäiseksi kimppareissun osallistujalista koostui itseni lisäksi isäst…
Lue lisää »Made napannut Mollukkaan Tänään tuli kauan kaivattu kirjekuori kun tilaamani Mollukat saapuivat perille. Tavoitteeni on pyytää made jälleen Aqua Spy kameran avustuksella ja nyt yrittää myös nauhoittaa mateen isku toiselle kameralla. Projektia varten modasin kameravapaani nopeammin käytettäväksi. Virityksessä poistin vanhan kela…
Lue lisää »Turun Kalamaratonin kovimmat kalamiehet (Pyöräilevät Lahnat). (2 molemmista reunoista) Vuosi 2015 käynnistyi perinteisesti Airiston Härkäsimppukarnevaaleilla jossa kauden avauskalojen joukkoon nousi perinteisesti härkäsimppu sekä kuore. Tammikuun loppupuolella päätin toteuttaa hullun idean ja pilkkiä madetta livenä. Kiinnitin Aq…
Lue lisää »