Kunhan jigaillaan

Onnistuin jälleen kerran livistämään kohti Hämeenlinnan maisemia. Mukaan reissulle lähti isäni ja oppaaksi jo legendaksi muodostunut ankeriasmestari Takalan Teppo. Suunitelmat oli lähteä Vanajanselälle jigailemaan ja kun suunitelma oli tämä, ei kalastusvälineitä tarvinnut pahemmin mukaan.

Tepon arsenaaliin kuuluu firman www.kuhanjigaan.comin toimesta dropshot, vertikaali yms tarpeelliset vavat, kelat ja muuta tarpeelliset roinat kaikkien reissulla olijoiden tarpeisiin.

Vene starttasi Kuhaveljien majan rannasta noin aikasta tarkalleen tasan ysiltä. Lokakuinen aurinkoinen syyspäivä lupasi hienoa keliä koko päivälle, ei kuulunut Vanajalla laineiden liplatus. Olimme yksi monista venekunnista jotka selällä liikkuivat.

Faijan ensimmäinen tuplatärppi

Ensimmäinen kalapaikkamme oli noin kymmenen minuutin venematkan päässä ja edellisen kerran kokemuksien perusteella osasin tehdä pikaisen navigoinnin missä olimme ja minne olimme menossa.

Kyseinen paikka on sellainen mistä Teppo on vetänyt parhaimilla reissuillaan useamman kymmentä kiloa ahventa.

Heti ensimmäisen heittojen aikana kävi ilmi kuinka paljon kalaa veneen lähettyvillä oli. Tasaisesti heittojen äärirajoilla tuntui vavassa tärinää jonka aiheuttajista ei voinut olla epäselvyyttä. Nopeasti kipparimme siirti venettä noin 30m lähemmäksi saarta. Tämä siirto oli aamupäivän kannalta ratkaiseva, nyt olimme pelipaikoilla. Isäni jonka heittotaidot on samaa luokkaa kuin Kovalaisen sijoitukset formuloissa. Tasaista ja "eteenpäin" vievää.

Nyt kuitenkin päivän ensimmäinen kala osui kohdalleni, mikä sinällään on pieni ihme kun yleensä munien poistamiseen padasta menee hieman kauemmin. Heti perään isäni elämän ensimmäiset dropshotatut ahvenet olivat veneessä. Kaunis raitapaita tuli ikuistettua kameran kennon kautta muistikortille. 

Kauaa ei veneen peräpäässäkään mennyt kun tahti normaalilla jigailutta rupesi tuottamaan tulosta. Teppo joka ei hirveästi pienistä kaloista piittaa alkoi nostelemaan tasaiseen tahtiin 150-300 g ahventa sumppuun. Samalla päivän ensimmäinen tuplatärppi oli tosiasia, isäni oli jallittanut annettujen ohjeiden mukaan kaksi komeaa ahventa jigeihin. Olin kertonut heittelyn lomassa, että välillä kannattaa nypytellä ja kelailla hiljalleen vaikka tuntisi kalan nykivän.

Hetken päästä taas kuului loisketta, nyt nousi tähän astisista kaloista komein. Varmaan yli puolen kilon möllikkä oli isäni käsissä, komeasti keltapunahileinen dropshotjigi suupielessä.

Päivän suurin

Aamumme jatkui samaan tahtiin ja kellon lähestyessä 12 oli sumpussamme arviolta seitsemän kiloa ahventa. Päätimme pitää evästauon ja ajoimmekin saareen jossa tulenteko oli sallittua. Kun tulia viriteltiin kaivoi isäni puntarin ja kävin punnitsemassa sumpun, painoa noin 9kg -sumpun paino. Reilusti oli ensimmäisen rykäyksen aikana noussut saalista.

Siinä tulia viritellessä tuli nautittu syksyisen Vanajaveden kaudesta ja hiljaisuudesta. Liekkien kasvaessa tuli kuitenkin halu saada nopeasti makkaraa masuun, ainahan se ensimmäinen pitää tehdä nopeasti liekitettynä.

Evästaukomme kruunasi pereinteiset isäni keittämät pakkikahvit. Eihän reissu olisi mitään, jos suusta ei tarvitsisi kahvinpuruja pois sylkeä.

Evästauon jälkeen lähdimme kokeilemaan samalta paikalta. Kaiku näytti kalaa olevan veneen alla ja lähettyvillä. Nyt kalat kuitenkin pitivät suunsa kiinni. Kauaa emme tyhjää heitelleet kun päätimme käydä kokeilemassa läheisyydestä löytyvällä matalikolla.

Tämäkin matalikko huusi tyhjyyttä. Vieressä kyllä verkkomies veteli saatista veneeseen ja kalojen pomppimisen aiheuttamasta äänestä pystyi päättelemään, että saaliskalat eivät ihan pieniä olleet.

Syksyisin voi fongari saada mateen helpommin kuin talvella.

Matalikolta toiselle etsittiin uutta ahvenparvea. Matalikkojen kivikot koituivatkin nopeasti Tepon jigiarsenaalille kohtalokkaaksi. Heitto tai pari ja normaali jigi oli kivien kolossa. Yhdellä matalikolla tämä kivikko alkoihin potkia vastaan. "Hauki prkl, tää on" kuului perästä. Yllätykseksi veneeseen nousikin made jolla jigin koukku oli nätisti kiinni suupielessä.

Mateita on kuulemma tullut joka reissulla jigailun sivutuotteena. Tämä matikka pääseekin äitini herkuttelun kohteeksi kuten sumpussa makoilevat ahvenetkin.

Loppupäivän aikana vedettiin sumppuun reilut kolme kiloa ahvenia ympäri selän matalikkoja. Jäi jälleen se kuore saamatta vaikka niitä pyöri veneen ympärillä isoja parvia. Ehkä ensikerralla sitten...