14.1.2013

Pistetili avattu

Joko iskä mennään...
Vuoden alku on mennyt aika haipakkaa ja kalastuskauden pääsin avaamaan vasta toisena tammikuun viikonloppuna. Luonnonhelmassa, jään päällä seuranaan hiljaisuuden rikkomassa oma perhe sekä isäni. Rauhoittuminen, tunne kun kylmä tuulenvire koskee poskipäätä ja kuulet vain kaukaisuudessa lentävän korpin aamu tervehdyksen. Tätä hetkeä on odotettu, tunnet kuinka kairan terä pureutuu jäähän.
Harjoittelua, kohta saa iskä ja äispäkin pataan kun mä kiskon kalaa!

Kammen vääntämisen aikana mietit, kuinka ensimmäinen reikä korkataan. Kaivat tutut pilkkivälineet repusta ja kiroat, miksi et ole laittanut kaikkia kuntoon ennen reissua.

Retkikohteemme muuttui matkan aikana useaan otteeseen ja lopulta päädyimme Vihdissä sijaitsevalle Poikkipuoleiselle. Helsingin kaupungin liikuntaviraston ylläpitävä Paratiisin parkkipaikka sekä keittokatoksen läheinen sijainti helpotti päätöksen tekemistä.

Poikkipuoleinen on aikoinaan ollut isoisäni Paavalin kalapaikka. Isäni joka on myös kasvanut kyseisen järven rannalla, halusikin käydä kokeilemassa olisiko tutuissa paikoissa ahvenet otillaan. Jotenkin tuntui järvi tyhjältä, onneksi Olivia keksi tekemistä kallionkyljessä roikkuvista jääpuikoista.

Tunnin etsimme kaloja kallion edustalta ja lopulta matalasta lahdelmasta, löytämättä tärppiäkään.

Retkellä tärkeintä kuitenkin on syöminen, meidän ruokalistalla olisi tänään Kabanossia, kääretorttua sekä lämmintä glögiä.

Vaimo saa, muut vikisee

Päätimme kokeilla kotiin päin ajaessa vielä Velskolan pitkäjärven läheltä löytyvää Sorvalampea. Jäälle päästyämme tipurin värikoukulla varustetun pilkin kohti pohjaa. Sekunnin murto-osassa tunsin kuinka vavan välityksellä sydämeni syke nousi. Joku kala oli käynyt tökkäämässä tarjottua pilkkiä.

Se on siinä, 13.1.2013 klo 12.28 kausi korkattu ahvenelle. Samaisesta reiästä sain vielä viisi muutakin kalaa.Vaimollani Tanjalla on kumma tapa saada kaloja. Perinteiseksi pyyntivälineeksi on muodostunut oranssi pieni mormuska. Poikkeusta ei tuonut tämäkään reissu.

Heti kun punainen mormyska löysi Sorvalammen pohjan, tärähti vapa ja nousi ahven jäälle. Olivialle riittikin ahvenista hupia, kun hän laittoi kalat ”nukkumaan”.
Lopputulos oli vaimolle 19 ahventa, minulle YKSI iso ja 6 pientä, isälleni yksi ahven.

Olivia sai punaiset posket ja raitista ulkoilmaa, vielä ei pilkkiminen sujunut rauhallisesti ja havaittavissa oli liian suurta tempomista ympäriinsä.


Koska mennään uudestaan, tää on kivaa.

Ei kommentteja:

Suositut tekstit