22.5.2012

Toisenlainen Kalamaraton tarina

Lähdön hetkillä, huomaa rikki mennyt työpuhelin. Kuva: Antti Saarikoski

Olen yrittänyt miettiä, että minkälaisen tarinan kertoisin tämän vuoden koitoksesta. Haluaisin omalta osaltani avata hieman kalapaikkojen saloja, pyyntitekniikoita ja muutamia kivoja yksityiskohtia joidenkin lajien osalta.

Tulen tästä kohta lukemastasi tarinasta tekemään enemmän itse kokemuksesta ja tiimimme sisäisestä synergiasta kertovan. Virtaa ja juttua nimittäin tästä porukasta löytyy enemmän kuin nautituista piristusaineista kisan aikana.

MRR, tää on mun!
Jani, ikuinen pikkulapsi jolla on aina nälkä. Mikäli eväsrepussasi on mukana ruokaa, pidä ne kaukana eläkä missään nimessä mainitse niistä sanallakaan. Tämän virheen jos erehdyt tekemään, ovat evääsi menneet. Jani on niin kauan tyytyväinen kun ruokaa riittää. Tämä erityisesti vaimoni pullista pitävä ahmatti hyytyy samaan aikaan vahvistuvan mahansa murinan myötä. Tärkeä erityistehtävä on välinehuoltaja, alkuspurtissa meni useampi onki säpäleiksi, siimoja solmuun jne. Jani keräsi tunnollisesti kaikki talteen odottamaan sitä hetkeä, että hän voi ne korjata.


Saisko olla toiselta puolelta Helsinkiä tuodut kahvit?
Mikko, rauhallinen muonitusmetarimme joka rakastaa kertakäyttögrillejä. Tämä K-kaupassa töissä oleva "lihamestari" pitää muonituksestamme huolta. Voin kertoa, että yöllä kertakäyttögrillillä valmistettu medium- grillipihvi maistuu kylmän oluen (yhden) jälkeen erinomaiselta, lisäksi rapeapintainen olutnakki kruunaa Kalamaraton kynttiläillallisemme Lauttasaaren rannan kivikoissa.


Valitettavasti minusta ei ole kisanaikana kuvia otettu.
Juha (minä), epätoivoinen romantikko ja yrittää lepyttää vaimoaan seuraavien viikkojen ajan. Kapteenina minulla ei ole auktoriteettiä vaikka tiimini minua uskookin. Olemme demokraattinenjoukkue ja päätökset teemme pääosin tiukassa yhteisymmärryksessä. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, sain jopa kaksi edellä mainittua  henkilöä juoksemaan.

Ylpeänä saan kipparoida tällaista tiimiä, jos tässä ratastossa ei joku ratas pyörisi yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi voisi kilpaileminen olla jotain muuta kuin hauskan pitämistä.



Kalamaraton taktiikkamme

Ajastimella otettu, ei ihan onnistunut
Pojat olivat pienessä mielessään kisaa edeltävä yönä päättäneet, että lähdemme tavoittelmaan sijoitusta 3. Omassa mielessä siinti ajatus 20 lajia lauantaina ja +5 sunnuntain aikana. Spykedeelisiä unia, unessa olimme tuijottaneet kaikki reikää, tuosta reiästä oli puolestaan meitä tuijottanut silmä. Tämän aamukahvipöydässä kuulessa tiesin, tästä tulee hyvä reissu.

Viimeinen kisapalaveri käytiin lauantaina klo 9, tuolloin kömmin poikamiesboxiin jonne Mikkokin oli majoittunut. Aamukahvien myötä teimme selväksi, että lähdemme tavoittelemaan nopeaa 10-lajia, joidenka jälkeen edeten rauhallisesti lajikohtaisesti kiertämään Helsinkiä ympäri.

Taktiikkaamme kuului myös "nukkuminen" eli rauhallinen paikallaan vietetty aika jolloin onget tulisivat lepäämään vedessä. Olimme harjoittelun yhteydessä pitäneet kirjaa autossa vietetystä ajoajoista ja esim rajoitusten mukaan ajaen pääsee alle 20 minuutissa Lauttasaaren kärjestä suvannolle. Tiedoksi, Honkaluodosta menee Niemenmäkeen normaalisti ajaen 28 minuuttia... näitä on listassa aika monta.

Minimoidessa autossa vietetty ajoaika tutkien parhaat ajoreitit saimme säästettyä useita minuutteja. Kipparin ja navigaattorin ominaisuudessa ajoinkin itse kaikki pätkän paitsi purolta joelle.

Kisakeskuksessa

Mestari, tupla sellainen!
Oman tiimini jäsenien kohtaloksi osui mm. makkaranpaisto ja minulle tekninen kisajärjestelmien läpi käyminen. Kisakeskukseen alkoi saapua iloisesti porukkaa jo kymmenen maissa. Mukava kätellä ja morjenstaa tuttuja ihmisiä. Taskussa minulla oli paketillinen 32-koon koukkuja, näitä tuli sitten kaupoteltiua muutama ja pari lahjoitettuakin eteenpäin.

Erätulilla, minnehän me mennään ekaks...
Juostessani Erätulilla joukkueen luokse tipahti työpuhelimeni rintataskusta suoraan maahan, näin kauan kesti Nokia N9 lasiruutu. Puhelin on lennellyt ennen tätä useasti lattialle tippunut luuri on ollut yllättävän kestävä. Teimme Janin kanssa vaihtokaupan, hän antoi minulle toutain perhoja ja minä pienenpieniä koukkuja.


Ketään ei kiinnosta miten saimme nopeasti 10-lajiamme kasaan joten en kerro siitä enempää, muutenkin jätän suuremman lajeista tarinoinnin sivuosaan, varmasti tulee osalle pettymyksenä. Tästä se alkaa, toivottavasti pidätte lukemastanne, kommentteja otetaan vastaan ilomielin.

Tarinointia Kalamaratonilta

Kerron tästä alaspäin hieman joidenkin lajien kohdalla sattumia kommelluksia ja yleisiä kisaläppi jne... 

Leijonat pronssiotteluun meille sorva

Seipi paikalta lähtiessämme päätimme lähteä yrittämään Keravanjoelta (sori, paljastin paikan) töröä. Matkalla Jani kuitenkin heitti, että mentäisiin koukkaamaan lahna ja sorva perinteiseltä paikalta Porvarinlahdelta (sori taas). Yhteistuumin hyväksyimme ehdotuksen ja pääsimme jälleen ajamaan tien jonka pituus on pari kilometriä, mutta mihin on saatu sijoitettua yhtä paljon hidastetöissyjä kuin koko Helsingissä on yhteensä. Suosittelen, tämä tie on elämys...

Vaimoni Tanja joka pitää yhtä paljon jääkiekosta kuin minä siivoamisesta oli pistänyt tietotoimiston pystyyn ja ihmettelinkin kuinka puhelimeen tuli tekstiviestejä jatkuvasti kisan edetessä. Ehkä tässä alkaa jatkuva seuraamiseni vaikuttamaan.

Seurasimme ulkomaalaisten iloisia ilmeitä kun kassiin nousi särkiä, tämä on suuri herkku naapurimaalaisillemme. On hienoa kuinka vuosittain nämä vakiokasvot vetävät säkkikaupalla kutusärkiä tästä pienoisesta lahdelmasta ja mikä parasta nämä kalat jatkavat ravinketjussa matkaansa.

Katsoimme ohi kulkiessamme yhden kalastajan saalispussiin jossa oli komeita sorvia ja lahnoja. Molemmat meidän tavoittelemia lajeja. Meni hetki, meni toinen ja sieltähän tuli sorva. Lahnat pitivät suunsa kiinni, no näitä tulee toisesta paikasta, tunnistukseen saakka kaikki lahnan näköiset kalat otetaan ämpärii, erittäin tärkeää muistaa tämä neuvo!

Töröpaikalla oli muita tiimejä ja joki tulvassa, välinerikkojen myötä lähdimme nopeasti jatkamaan matkaa. Tänne palataan kunhan vesi laskee pari milliä aurinkoisen kelin myötä. Paikalle saapui myös Tarantellat joidenka kilpailu oli lähtenyt hyvin liikenteeseen, seipi mestarit olivat onnistuneet jälleen tämänkin lajin jallittamaan, vaikka kuinka piinaavasti utelin ei paikkaa suostuttu paljastamaan. Ehkä sitten ensi vuonna... Ajossa ollessani tööttäsin Siloneulan porukoille, soitto myöhemmin osoitti heidän saaneen ko. lajin.


Haukea mä metsästän, tahdon saada pienen

Mätäjoki, tämä jokaisen Kalamaratonaristin megalomaaninen haukiparatiisi oli yksi pysähdys paikkamme. Olimme tehneet minuutillisen suunnitelmamme joka oli jo tässä vaiheessa lorissun seinille kuten baarista kotiutuvan Helsinkiläisen kusi pitkin Rautatieaseman seiniä...

No kuten perinteistä Kalamaratonissa tulee joku tiimi vastaan kalapaikoilla, nyt näiden vastaankävelijöiden kasvoilta pystyi lukemaan epätoivon. Vajaa tunti viskomista eikä haukea tullut, no mielikirkkaana kuten lippa joka virveliin laitettiin jo kävellessä kiinni olivat valmiina kohtamaan Mätäjoen (ups, taas palo kalapaikka) tarjoaman haasteen. Haukia näkyikin rannalla, koko oli samaa luokkaa kuin Atrian tarjoamat eines nakit jotka ovat tyttäreni Olivian suurinta herkkua.

Uskoa, epätoivoa ja hymyileviä lenkkeilijöitä oli tarjolla kun kolmikkomme piiskasi siimojaan halki leväisen veden. Vajaa tunti siinä meilläkin meni kunnes vihertorbeedo hyväksyi lippamme, jesh. Tämä pysähdys tuotti pisteen, toisin oli käynyt kahdelle edellisellä seipi -ja töröpaikalle.


Olin luvannut erään toisen varman haukipaikan pitäväni salassa, tämän lupauksen pidin. Meinasin vajaan tunnin piiskaamisen aikana soittaa ja kysyä luvan paikalle menoon, mutta maltoin mieleni ja uskoin horjumatta lajin saamiseen.

Kahvia nassuun


Tunnetusti väsymystä vastaan taistellaan kahvilla. Mekin osallistuimme taisteluun muutamalla kahvikupilla. Kerronkin nytten kaksi erillistä tarinaa näistä taisteluista.

Olimme ajamassa Munkkiniemeen kuhaa jigaamaan, matkalla päätimme poiketa Munkkiniemen Teboililta hakemaan kahvit matkaan. Kahvien maksajaksi päätimme Janin, minä ja Mikko menimmekin automaatille ottamaan kahvia. Päädyin isoimpaan pahvikuppiin, samalla todeten myyjälle "onko kuppikoolla väliä?". Naismyyjä katsoi minuun hymyillen todeten, "ei ole, mutta onks sillä sulle väliä?".

Hetken miettien myyjän vastausta ratkesivat muut läsnäolijat nauramaan ja minun naamalleni levisi tasainen punainen väri. Totesin paremmaksi toivottaa molemmille myyjänaisille kiitokset ja mukavat päivän jatkot... samalla hiljaa hiivin takavasemmalle kohti ulko-ovea ja siitä autoa.

Joukkueeni kuittaivatkin sitten loppumatkan kommenttejani... Jani totesi autossa, hyvät oli (kahvit) me muut yhdyimme kommentoiden oiskohan ollut hyvä ottaa munkit kyytipojaks. Onneks meillä oli pari pussia pullia mukana.

Minun ja Mikon heitellessä kuhaa oli Jani jäännyt tekemään välinehuolto. Takaisin ilman kuhaa saapuessamme oli ilmeenne varmasti näkemisen arvoinen. Autosta oli purettu tavarat ulos, kaikki onget oli laitettu kuntoon, virvelit oli eroteltu, siimat selvitetty ja Hatwallin Jaffat (ei sponsori) kaivettu esille tavaroidemme uumenista. Annetaan kuvan kertoa loput... (kts lopusta).


Silakkaa ja hetken hiljaisuus


Saavuimme Kaapelitehtaalle silakkaa litkaamaan ja tavoitteemme oli saada tämä lajipiste nopeasti. Jani ja Mikko alkoivat pilkkiä kivinilkkaa ja minä yritin epätoivoisesti litkata silakkaa. Kävelinkin rantaa sinne päin missä näytti silakoita nousevan, tätä jatkoin siihen asti kunnes huomasin rannalla istuvan unelmahommeja blogin kirjoittajan Vesan. (Weskun)


Annoin virvelin ja litkan Mikolle ja istuin "Weskun" viereen pilkille. Juttelimme hetken ja kerroin osanottoni hänen äitinsä poisnukkumiseen edellisyönä. Olemme kalakavereiden kanssa seuranneet hänen omistautumistaan sairaalle äitilleen ja valitettavasti pois nukkuminen tapahtui juuri ennen Kalamaratonia ja tämä innokkaampaakin innokkaampi kalamies jäi paitsi hienosta kilpailusta. Osaanottomme.

Tulokaslajin kimppuun


Tämä voimakkaasti leviävä Mustatäplätokko (MTT) on varmasti monen onkijan saalis kilpailussa. Meille tokkometsästyspaikaksi valikoitui loogisesti Ruoholahden kanava, tavoitelajeina MTT, mustatokko (MT) ja lahna. Ensimmäinen kala mikä nousi oli juuri MTT. MTT:n lisäksi Jani nosteli rannalle pasureita ja tietysti niitä meidän kaipaamia lahnoja. Hakusessa ollut MT oli kadonnut, samaisesta paikasta oli XXL hakenut kaksi tokkoa ennen meitä, ei sitten yksi riittäny :P
Muonitus kunnossa


Kivinilkka, pakollinen kalakuva.
Kenttälounaan oli hankkinut edellisenä päivänä muonitusmestarimme Mikko. Keväisellä taimenreissulla erittäin maukkaiksi todetut XXL-grillipihvit ja olutmakkarat tulisivat kruunaamaan kynttiläillallisemme.

Laitoimmekin hyvissä ajoin grilliin tulet ja rupesimme odottamaan hiillosta, tässä taisi tulla suurin virhe aterian valmistuksessa. Innostuimme nimittäin lirkkimään, Lauttasaaren rannoilta nouskin ensimmäiseksi mustatokko, sitten hietatokko, kivisimppu ja kivinilkka. Myöhemmin lajilistaan tuli vielä liejutokko.

Ruokakutsuhuudon kuullessa kokoonnuimme hartaaseen luonnontarjoamaan ruokailutilaamme ja korkkasimme hyvin ansaitut oluet. Olimme päättäneet nauttia yhdet bisset ruoan seuraksi, tölkkien avauksen myötä nostimme maljan meille. Halusin kiittää tiimiäni jo nyt hyvin menneestä kilpailusta jossa lajilistaamme oli tullut 19-lajia sekä toiseksi nopein 10-lajin saantiaika.

Seuraavasta lajista ei varmastikaan tule meidän joukkueen suosikkia. Kyykimme rantakivikossa mutujen perässä seuraavan tunnin, mutujen onginnan lomassa ongimme ylös kaikki pienemmät ja poikeuksellisen näköiset tokot.

Tunnin kestäneen mutumetsästyksen jälkeen (kaloja nähtiin, mutta ne prkl ei syöneet) päätimme nostaa kytkintä ja ajaa lämmittelyksi Vuosaareen perinteiselle paikalle. Täällä ei kauaa nokka tuhissut kun Mikko nosti lajinro 20 pussiimme. Mietimme autolle kävellessä, että syökö ruutana yöllä. Päätimme jälleen yhteistuumin koukata Vuosaaren Kangaslammelle (sori jälleen kerran) jonka rannalla paikalliset tanssivat Leijonien hävityn ottelun kunniaksi juoppovalssia.

10 minuutin onkimisen tuloksena voi todeta, ruutanat ei syö ainakaan tässä lammessa hirveän aktiivisesti yöaikaan. Matka kohti relax sessiota voi alkaa.


Kahvikupit nro 2.

Nämä ei lopu Stadista.
Chillailuhetkillä päätin erottaa syöttikalat, varsinaisista pistekaloistamme. Onneksi tein tämän, huomasin nimittäin mustatokkopussin puuttuvan. Kapteenin ominaisuudessa ja lähes koko kisan ajaneena passitin Mikon ajamamaan Lauttasaareen hakemaan mustatokkopussimme. Mikon lähdön jälkeen soitti Kalakerho Siloneulan Teemu, "onko teillä matoja".

Totesin puhelimessa matomme lähteneen juuri matkalle Lauttasaareen ja palaavaan noin puolen tunnin päästä. Kutsuin kuitenkin pojat nauttimaan herkullisia vaimoni tekemiä korvapuusteja. Teemu soittikin hetken päästä uudestaan ja ilmoitti, että Mitri on tulossa hakemaan matoja. Hetken päästä Mitsi saapuikin tähän slummilta näyttävään kaupunginosaan ja alkoi nauttimaan tarjoamaani pullaa.

Samoihin aikoihin kaartoi sininen valtamerilaivamme satamaan ja Mikko nosti kupposet kahvia ikkunasta. "Ei löytynyt muualta kahvia, mutta Lauttasaaren ABC oli auki". Hieman viileät kahvimme nauttimisen lomassa Jani tempasi särkikalan rannalle, "V. tää on voimakas, onks tää säyne?".

Säynehän se oli, hyvä tuurimme sai jatkoa. Annoimme matoja kanssa kilpailijallemme jonka joukkue taistelee tiukasti kannassamme kärkisijoituksista. Kuitenkin kaveria pitää jeesata, eihän tässä taistelussa jätetä toista pulaan.

Mikä toi on, se on kani. Puput on kivoja...

Ajaessamma relax chilling mestaltamme pois näki Mikko ikkunasta pupujussin pomppivan kivikossa. Kivan näkönen pupu kuului takapenkiltä. Tässä vaiheessa kilpailua ratkesi koko porukka räkättämään ja meinasin vetästä keskijakajaa päin. Veräjämäkeen ajaessani Erinin On Elämä Laina kappaleen siidittämä kulki valtamerilaivamme halki Koskelan ja Käpylän, parkkipaikalta on onneksi vain kivenheitto lammelle. 

Pienen alkusekoilun jälkeen onnistuimme saamaan ruutanan, lisäksi Jani oli fongannut vedestä jonkut ihan ihme kalan. Kala näytti lähinnä akvaariosa kotoisin olevalta, sen pyrskö oli kuin mateella pää näytti enemmän ankeriaalta ja muutenkin olemus oli enemmän ulkomaille viittaava. 

Kalalla jalat, ei lasketa pisteeksi.
Mietimme pienissä päissämme, että mitähän tuomaristo sanoisi kun eteen lätkäistään tälläinen ulkomaan elämä joka on pyydetty vanhasta louhoksesta Helsingistä. Mikko joka kevytkenkäisenä jaksaa juosta passitettii hakemaan lirkkejä samalla kun Jani yritti jällittaa tätä hieman suuremmalla koukulla. 

Tadaa, sieltä se tumman puhuva hahmo nousi. Jani päätti huutaa KÄÄK kun pidin vesiliskoa kädessäni ihailen tätä todella kaunista öttimöttiäistä. Emme saaneet megasuperhyper pojoa, tosin saimme hyvät naurut.
 
Törö, keksimme sen miten, mistä ja millä tämän lajin saa. Matka voi jatkua kohti uusia pettymyksiä. Yksi ensimmäisen päivän pummi oli paikattu. Pidämme tekniikan salassa, kunnioituksena eräälle joukkueelle.

Pioneeritoimintaa


Näitäkin riittää
Olen aikoinaani armeijassa ollessani ollut 19 päivää taistelupioneerina, tämän 19 päivän jälkeen päätin armeijaurani ja siirryin suosiolla siviilipalveluun. Kuitenkin näiden 19 päivän aina opin kuinka purot tulee ylittää. Tarpeeksi puuta poikittain ja yli kipinkopin. Katsoinkin sopivan ylityskohdan jossa oli kivan näköinen puupoikittain puoliksi puron ylitse.

Tämä hieman tuoreelta näyttävä haavanrunko ei kuitenkaan tykännyt lähentely-yrityksestä. Pääsessäni seisomaan tukevasti rungon päälle kuului, raks. Päätin ottaa nopeasti toisen askeleen eteenpäin (takaperin voltti vastarannalle olisi tullut kysymykseen, jos kyseisen tempun osaisin) kuului toinen raks. Kahden raks,raks äänen jälkeen kuului blombsis,phääl ja kääk.

Tipuin nilkkoja myöten puroon. Aropupun lailla pomppasin vastarannalle lenkkarit täynnä vettä, mutaa ja hikeä. Tässtä innostuneena päätin lähteä etsiä kadoksissa olevaa seipiä entistä innokkaammin. Ensi vuoden kisassa vedän kisan lävitse hengittävissä kahluukamppeissa (ehkä) jolloin ei tarvitse miettiä missä paskassa sitä rypee.

Iso käsi myös Karille Symbioosin kalakerho 1. Olin kalastanut vartin särkiä ja kolmipiikkejä Karin saapuessa paikalle, hän antoi minun jatkaa rauhassa vaikka tarjosin vierestä paikkaa.

Herrasmiehen elkein hän kuitenkin jatkoi matkaa palaten hetken päästä uudestaan viereeni. Kymmenien särkien jälkeen nousi seipi ilmaan, ja näin roikkumaan takana olleeseen puuhun, se on siinä kuten Antero Mertaranta tapasi huutaa ennen siirtymistään Canal+ hommiin isojen rahojen saattelemana. Kari vielä teki varmistuksen ja matkamme voi jatkua, jälleen yksi ensimmäisen päivän pummi oli paikattu.


Laiskottelua loppuhärdellissä

Lähtötilanne
Ennen Honkaluotoon saapumista lähtivät pojat onkimaan Kyläsaareen kadoksissa olevaa lahnaa sekä karppia. Minä kävin viemässä lajit tunnistuksessa jonka jälkeen kruisailin Mikon ex-vaimon punaisella paholaisella nostalgiaa huokuen takaisin joukkueeni luokse.

Anttiikkinen ikkunan aukaisumekanismi aiheutti hieman huolia, omassa autossani ikkuna aukeaa napista ja se onnistuu jopa ajaessa, nyt piti keskittyä huolellisesti tämän kampimallisen anttiikkilaitteen käyttämiseen.


Välinehuoltoa launtaina
Olen monessa aikaisemmassa kisassa jättänyt Stadiongen ja viimeisen lajipisteen kirjolohen onginnan muille, viime vuonna jopa jätettiin koko pätkä väliin ja siivottiin auto. Tämä vuonna istuskelin laiturin päässä katsoen tuttujen kalakavereiden tuskaa tungoksessa.

Päätin kuitenkin lähteä katsomaan kuinka Jani ja Mikko pärjäävät tungoksessa. Satuin paikalle missä olivat tiimiläisteni lisäksi Kuningaskalastajat, samaan aikaan Heikki onnistui koukuttamaan koulutetuilla madoilla kirjolohen (katso video).


Hallittu kaaos kisanpäätyttyä
Kalan haaviamisen jälkeen kysyin hänelta, kalastatko vielä? Hän ei kalastanut jotenka kysyin toisen kysymyksen, saanko lainata virveliäsi? Sain myöntävän vastauksen, lisäksi tähän palvelupakettiin kuului myös oikeaoppinen koulutettujen matojen koukkuun laitto. Näin hyvää palvelua saa vain Onkitukun Tomilta.

Kerkesin lilluttaa onkea noin  pari minuuttia kun kohoa vietiin, HAAVI! huusin kuin norsulauman johtaja. Nostin kalan, se olikin iki-ihana raitapaita. Kala takaisin ja uutta matoa koukkuun, ja taas HAAVI. Nyt se oli kirjolohi, tämä Suomeen tuotu pullasorsa jota kaikki istuttaa mitä kummallisempaan lätäkköön kalastajien iloksi. Kirjolohen saamisen myötä myös Mikko ja Jani lopettivat kalastamisen ja huomasin kuinka poikien harteilta putosi tämän lajin saamisen tuska. Nyt voi rentoutua.

Viime vuosina en ole edes lähtenyt Fongaamaan tätä lajia. Nyt se lajipiste oli vuodelle 2012 saatu, laji numero 27 oli saatu. Kirjolohen myötä on myös meidän historiaa, ensimmäinen kalalajisivu tuomariston listassa sai punakynää jokaisen lajin kohdalle.


Lajilistamme saantijärjestyksessä

Allikkosalakka (Mikko), Hopearuutana (Juha), Ahven (Jani), Kymmenpiikki (Mikko), Vimpa (Juha), Turpa (Mikko), Särki (Mikko, Salakka (Mikko), Kiiski (Mikko), Kolmipiikki (Jani), Tarkistus 13.50, Sorva (Jani), Hauki (Juha),Silakka (Mikko), Mustatäplätokko (Juha), Pasuri (Jani), Mustatokko (Juha), Hietatokko (Juha), Kivisimppu (Mikko), Kivinilkka (Mikko), Liejutokko (Joku meistä), Mutu (Mikko), Säyne (Jani), Ruutana  (Jani), Törö (Mikko) Seipi (Juha), Lahna (Mikko)
Kirjolohi (Juha)

Kiitos ja kumarrus, ensi vuonna uudestaan. Skes Taimentiimi tulee entistä paremmassa iskussa. Enään 364 päivää...


Vaimoni on aikaisempina vuosina todennut että, onneksi Kalamaraton on vain kerran vuodessa. Valitettavasti tämä toteamus täytyy heittää romukoppaan koska tänä vuonna otan osaa myös Joensuussa ensimmäistä kertaa pidettävään kilpailuun. Kiitokset kaikille tänne asti lukeneille sekä kilpailuun osallistujille ja erityisesti järjestäjille sekä sponsoreille.

1 kommentti:

Teemu kirjoitti...

Kiitokset raposta - ensi vuonna yritetään hilpaista teidän ohi.

Suositut tekstit