KoHeltajat feat Taimenmies - Osumatarkkuus kohdalla?

Päivän ensimmäinen ja samalla elämäni ensimmäinen täsmäheitetty kala

Vene-elektroniikan kehitys on tuonut uusimpana villityksenä livekalastuksen. Tiesin, että ajansäästöllisesti kaikista tehokkainta olisi etsiä venekyyti, jolla pääsee yrittämään livetekniikalla petokaloja. Kuha onnistui työkaverini Klasun kyydissä merellä ja haukireissu jonkun tutun kyydissä. Kuha retken tarinan voi lukea tästä.

Perheelliselle aika on kortilla, joten on tartuttava tilaisuuteen sellaisen eteen keilaantuessa. Tuttuja löytyy ympäri Suomen ja aikaa pitäisi löytää vähintään päivä, jos kauemmaksi kalalle halajaisi. 

Suunnitelmia oli kimppareissuista Friends Of Happy Angler -tiimin Heikin ja Konstan, eli KoHeltajien kanssa, mutta aikataulut menivät jatkuvasti ristiin. Lopulta löytyi päivä, jolloin Konstan lisäksi myös hänen ”avioparinsa” Heikki sai naiseltaan lupalapun kalareissulle.

Parivaljakko on tullut tutuksi viimeisten kuukausien aikana heidän liittyessään Friends Of Happy Angler -tiimiin, jonka vetäjänä toimin. Upeat kuvat hauista ja kuhista sekä vinkeistä, joita he kertoivat whatsapp-ryhmässämme.

Kalastuspäivän kohteeksi valikoitui pitkän harkinnan jälkeen minun kertoma paikka hieman pidemmän siirtymän takana. Kuulopuheissa isot hauet, kilon rajan ylittävät ahvenet ja suuret kuhat kiinnostivat myös KoHeltajien parivaljakkoa. 

Hyvinkään ABC:ltä nousin herrojen kyytiin ja aloimme muutaman tunnin siirtymän pelipaikalle. Vaihtoehtokohteitakin oli listalla, erittäin haukipitoinen järvi, jossa keskikoko oli keskikarkeaa +- 100 cm. Houkutus tuntemattomaan vei voiton, vaikka keliennuste ei parasta säätä lupaillut.

Matka sujui leppoisia jutellen kalareissuista, täsmäkalastuksesta ja kuunnellessa kaksikon kinastelua siitä, kumpi joi väärästä Pepsi Max pullosta. Lopputuloksena pelkääjän paikalla istuva Heikki pisti Konstan ostamaan uuden pullon. 

H: ”Mulla ei ollut hiacessa sitä pulloa, kun tultiin takas, joten SE OLI MUN PEPSI!!”

K: ”Höpö höpö. Sun pepsiä ei ollut edes olemassa!”

Rannassa oltiin hivenen ennen ysiä, kamat veneeseen ja venho vesille. Ensimmäinen kala löydettiin syvän reunalta, se oli reilumman kokoinen kuha. Tarkkaa heittämistä ja veneen paikalla pysymistä haittasi järven suuntaan puhaltaneet tuulenpuuskat, tästä huolimatta Konsta nappasi ensimmäiseksi kalaksi veneeseen 65 cm kuhan.

Elämäni ensimmäinen täsmäheitetty kala oli välivedessä saalista vaaninut pieni hauentumppi. 

Heittämistä hyrräkelalla en pahemmin ole harrastanut, joten yllätyksekseni heitot sujuivat ja osui keilaan. Hauki kääntyi välittömästi, kun Dexter shad 25 cm hieman laskeutunut kääntyi kala sitä kohti ja iski kiinni. Vastaisku tuli selkärangasta ja kala saatiin kelattu haaviin asti.

Seilasimme tuulisen järven päästä päähän ja lopulta löysimme yhdeltä pieneltä alueelta useampia haukia. Koko päivän aikana muut kalat, joita nähtiin ja koitettiin, oli tuota yhtä haukea lukuun ottamatta kuhia, tosin komeita sellaisia.

Bongattiin yhden niemen kärjen kohdalla suurempia pieniä kaloja, joiden oletimme olevan suurempia ahvenia. Heittelimme hetken Konstan kanssa jigiä ja kuin taikaiskusta nappasi molemmille kala samaan aikaan. Kelatessamme kalat pintaan nousi kuhat pintaan tervehtimään ennen kuin vapautimme ne takaisin elementtiinsä.

Kuhaa kyllä järvessä riitti. Tuplatärppi.

Lopulta kun hauet olivat löydetty, pääsin toden teolla harjoittelemaan täsmäheittämistä niille. 

Nyt oli täydellinen heitto.” Totesi Heikki. Näin keulassa olevasta Lowrancen FS 9” laitteesta kuinka ”hohkava aurinko” makasi pohjassa noin 10 m päässä ja sen yläpuolelle noin 12 m tipahti haukishadi. Kelasin shadia nopeasti oikeaan kohtaan ja aloin tiputtamaan sitä siimaa puolalta vetäen. 

”Kampi kiinni!”

Kuului takaa, kala otti hirveän spurtin näytöllä kohti shadia ja vastaisku tuli minulta selkärangasta. Hetken kala peuhasi, kunnes Konsta sai sen haavittua.

Livekalastuksen teho tuli tämän päivän aikana todistettua jälleen kerran. Vaikka keli oli kova, saimme kairattua täysin tuntemattomasta järvestä kaloja näytille ja näimme todella suuria kuhia, jotka saavat varmasti palaamaan järvelle. 

Palatessa luiskalle bongasimme rannan tuntumasta vielä yhden ”auringon”. Ensimmäiset heitot eivät kalaa kiinnostaneet, mutta kolmannella tärppäsi. Tähän oli hieno lopettaa upea päivä uusilla vesillä, uusien tuttavuuksien kanssa.

Matkalla kysyin tutulta, joka on käynyt tuolla kalassa hänen ennätyksistänsä samalla kun kerroin meidän päivän saalisdatan. Meidän suurin hauki oli vain 5,7 kg ja 94 cm. 

Päivän viimeisten heittojen anti

”Itsellä 86 cm isoin, 97 cm 94 cm isoimmat kuhat ja ne joiden pyynnissä olen ollut mukana haavimassa. Isoin kuha, jonka tiedän pyydetty, on ollut helvetin iso.”

Paluumatkalla Hyvinkäälle sain nauraa KoHeltajien kavereista kerrotuista tarinoista, ja siitä kuinka Heikin daami oli myynyt muutama viikko sitten 100 € ostetun pöydän 50 € eteenpäin. 

Kiitos Konsta ja Heikki, ootte te aika velikultia ja täysin oikeita tyyppejä Friends Of Happy Angler -tiimiin

Nappaa KoHeltajat Instassa seurantaan tästä!

Lähetä kommentti

0 Kommentit