Lajipisteitä ulkopaikkakuntalaisille

Lesnan naputtajat feat Marakalaton, Taimentiimi & Faija
Olin onnistunut houkuttelemaan Joensuulaisen Lesnan naputtajat kalastus-seurasta porukkaa Helsinkiin ja ottamaan osaa historian ensimmäiseen Sprintti-Kalamaratoniin. Ennen lauantaina alkavaa kilpailua oli kuitenkin tarkoitus hiemen kartuttaa heidän "Kalamaratonin" lajipisteitä.

Suunnitelmissa oli näyttää pari kalapaikkaa joissa käymällä saisi tuntumaa Helsingin alueeseen ja hieman käsitystä vuoden 2013 Kalamaraton kilpailusta.

Lajeiksi joita lähtisimme yrittämään olisi mm. allikkosalakka, hopearuutana, törö sekä mustatäplätokko.

Elämänpisteet
Itselläni töiden painaessa päälle oli sopinut Markuksen menevän heitä vastaan ja Mikon sekä isäni menevän Honkaluotoon. Suunitelmat meni kuten olin ajatellut ja vastassa Honkaluodossa odottikin innokas kalastajien joukko jonka suupielille nousi tumman puhuvat tölkit janon sammuttamiseksi.

Ehkä Suomen tunnetuin allikkosalakan pyyntipaikka löytyy Helsingin Viikista sijaitsevan koetilan läheisyydestä. Kävellessämme lammelle näkyi tuttua maalaismaisemaa eikä kaupungin hulinasta ollut tietoakaan, kalapaikkakin alkoi näkymään puiden lomasta.

Nopeasti nousikin ensimmäiset kalat kuiville ja ilo oli suurilla kalamiehillä rajaton. Lajikalastukseen todella vasta tänä vuonna hurahtaneille ensimmäinen retki pääkaupunkiseudulle oli suonut ensimmäisen lajipisteen. Tästä oli hyvä jatkaa kohti seuraavia etappeja.

Tasaisesti jokaiselle reissuun lähteneelle pistetili kasvoi, ensiksi yhdellä pisteellä ja heti perään toisella.

Pieni sadekuuro siiditti meitä eteenpäin kohti seuraavaksi sovittua töröpaikkaa.

Lisää elämänpisteitä
Törö, tuo viiksiniekka joka on karttanut Markuksen onkea jokaisella yrityksellä millä hän on sitä käynnyt jallittamassa. Nyt mallin näyttämisen jälkeen oli elämänpiste kala hänen käsissään ja aikaa meni... vai pieni hetki.

Matti P kärsi välinerikkoja ja lopulta Mikon megalirkillä onnistui jallittamaan lajilistalleen myös törön. Mikko veti vierestä näytille pienen turvan ja heti perään myös muut Naputtajat nostivat peräkkäin töröpisteet näytille.

Kerroimme vielä lähellä kalastaneille pojille lajeista mitä onnistuimme pyydystämään sekä tulevan vuoden Kalamaratonista.

Toivottavasti nämäkin nuoret kalastajat innostuvat lajikalastuksesta ja näemme heidätkin kalamaratonissa katsomassa mihin taidot riittävät.

Matkan jatkuessa kohti seuraavia lajeja, pyyntipaikaksi päätimme Ruoholahden kanavan. Tämän eksoottisen ympäristönsä sekä syvyyksissä vaanivien mustatäplätokkojen takia.

Viestittelyä Joensuuhun jääneille, lälläslää taas tuli piste listoille :P
Sateen ropissessa valikoitui kalapaikaksi lähimmäisen sillan alusta. Jotenkin naputtajien koukkuja vältteji mustatäplätokot ja vain ahvenia, särkiä ja pasureita nousi kuiville. Lopulta myö ensimmäinen kohdekala nousi näytille, heti perään toinen ja lopulta myös todella komea lähes 20 cm yksilö.

Matti P:n koukkuja tokot kuitenkin karttoivat ja vasta lähes tunnin yrittämisen jälkeen myös hänelle nousi pistekala. Naputtajille nousi pistekalaksi myös yksi mustatokko kuten myös Markukselle elämänpisteeksi.

Vieressä isäni nostelia allikkosalakka täyillä ahvenia savustuspönttöön laitettavaksi. Komeita pannukarkeita nousikin pussiin myös muidenkin onkijoiden toimesta.

Isot miehet, pienet suuret saaliskalat. Elämänpisteet plakkarissa.


Ensimmäinen päivä Helgissä oli fantastista päättää rauhalliseen saunomiseen Honkaluodossa samalla nauttien Mikon tuomaa savustettua peuranjalkaa sekä viljatuotteista valmistettuja nautintoaineita.

Huomenna sitten naputtajilla ja muillakin edessä historian ensimmäinen Sprintti-Kalamaraton.

Kiitokset viereileville tähdille. Oli mukava tutustua ja toivottavasti syksyn lomareissulle kerkeämme kalalle teidän kotivesille.

Lähetä kommentti

0 Kommentit