Kun koti on tyhjä...

Olin kuvitellut kuinka hienoa olisi kalastella reilu viikko ja mennä miten lystää. Voi kun olin väärässä. On ainakin omalla kohdalla hermoja raastava aika kun tietää ettei töistä tullessa juoksekaan vastaan oma tytär. Tuo pieni päivänsäde joka tuo hymyn huulille pelkällä läsnäolollaan. Voisin sanoa että tuntuu kuin kropasta häviäisi virtaa vain siitä johtuen ettei rakkaimmat ihmiset ole lähellä.

Oman ilonsa tuo myös se ihana vaimo joka mäkättää välillä joka asiasta ja silti häntä rakastaa yli kaiken. Tätä kirjoittaessa on meidän hääpäivämme, olemme olleet kaksi vuotta naimisissa ja joulukuussa 10-vuotta kimpassa.

Voin uskoa että minussa on ollut kestämistä. Autossa välillä kalakamat lemuaa useita viikkoja ja muutenkin elämäni pyörii ehkä vähän liikaa kalojen ympärillä. Varsinkin mitä lähemmäs toukokuun Kalamaratonia päästään sitä hullummaksi puhelin/kalastusrumba muuttuu.

Muistakaa siis kohtalontoverit, jos se vaimo haluaa ostaa sen villalankakerän... antakaa hänen ostaa se. Vaikka se on meille vain villalankakerä on se villalankakerä joillekin jotain muuta.

Olen yrittänyt pysyä pois tyhjästä kodista, välillä työpäivät on venynyt, illaksi on keksitty jotain muuta tekemistä... no olen minä käynyt myös pari kertaa kalastamassakin.

Kalareissujen lisäksi vedettiin Korelinin Janin kanssa nuorille 2-3 luokkalaisille onkikurssi Hakunilan nuorisotalolla. Maanantaina tunnisteltiin kalalajeja, keskiviikkona käytiin läpi ongen rakentamista ja torstaina oltiin viettämässä kiva ilta Honkaluodossa.

Istuskelin yhden illan, lyhyen sellaisen karppia yrittämässä. Lajilistassa oli lähes kaikki muut lajit, mutta ei kohdekalaa. Toinen reissu oli sattumaa kun olin viemässä Honkaluotoon tavaraa ja Saarikosken Antti ja Paula olivat lähettyvillä ongella. Päätin piipahtaa juttusilla ja siinähän kalaonnea taisin tuoda kun Paula vetäisi mustatokon Antin nenän edessä... mykkä
koulu voi alkaa. Itselläni siiman päässä kävi särki ja ahven.

Kiva oli jutella niitä näitä ja nauttia hiljalleen mailleen painuvan auringon viime säteistä, kiitos.

Naputin viestiä eräälle Kalamaraton tiimille ja kysyin voisinko käyttää porukkaa heidän mutu paikalla. Lupa tulikin ja hetken päästä Antilla oli mutupiste, hänen matkansa kohti 40-lajia jatkuu.

Viikonlopuksi on suuniteltu jigaus retki kuhanjigaan.comin opastamana. Jos sitä nyt saisi sen mittakuhan tälle vuodelle. Viimeksi Teppo vetäs sen näyttöheitolla ja Jani toiselta puolelta, minulle jäi se alamittaisen saamisen kunnia jota en pisteeksi laske.

Tätä kirjoittaessa lauantaina klo 12.21 on Hämeenlinnan suunnilla riehumassa ukkosmyrsky. Mikäli reissumme peruuntuu laitan The Pacifikin pyörimään ja tuijotan putkeen koko sarjan läpi volat kaakossa.

Lähdin kuitenkin reissuun ja kyllä kannatti. Harvoin on kalastusyrityksen mainosvideoita kuvattu hyttysten, hirvikärpästen ja paarmojen keskellä umpipöpelikössä. Paikka oli kuvaajan kannalta hyvä, Tepon selittäessä hienosti dropshot rigien teosta pystyin itse syömään viereisestä pusikosta mustikoita.

Seuraava videon kuvaus tapahtuikin veden äärellä. Teppo selitti lyhyesti ja ytimekkäästi kuinka viritetään virveliin perinteinen pohjaonginta hieman rajumilla siimoilla ja koukuilla ankeriasongelle lähdettäessä. Kaikki ei aina mene kuin Strömsössä ja nyt kesken hyvän spiikin iski selittäjälle suonenveto joka tempaisin miehen pystyyn kuin...

Tämäkin video saatiin kuitenkin naurunpyrähdyksien jälkeen purkkiin ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti hotspotti ankeriaspaikkaa. Tavoitteenamme oli saada kalastettua Evon tutkimuslaitokselle kaloja tutkittavaksi ja ehkä siinä samalla saada lajipisteenä minulle jo tuskalliseksi käynyt kuhapiste. Kuhanjigaan.comin opasreissuilla jää "asiakas" harvoin ilman saalista, eikä poikkeusta tuonut tämäkään.

Kello läheni puolta yötä kun häläri alkoi laulamaan kauan odotettua ääntä, ennen tätä laulua oli ollut muutama tärppi jotka yli-innokas allekirjoittanut oli hätiköinnyt. Nyt kuitenkin baitrunneri lauloi hälärin tahdittamana. Vastaisku ja kelaus, tunsin kuinka kala pisti hanttiin.

Otsalampun valokeilassa välähtää kylki, ei ole ankerias huudan Tepolla ja Artolle. Nostan kalan kuivalle maalle ja nappaan sitä otafisuamistävaankiinni hanskalla jonka sain Tepolta. Käsissäni on kaunis noin 45cm Vanajaveden reitin kuha, samalla kun pidän kalaa suusta kiinni tippuu valtava painolasti Tepon harteilta... "vihdoinkin sai Salonen kuhan". Lajipiste numero 29 tärähti samasta paikasta kuin edellisenäkin vuotena... on hieno vaalia perinteitä.

Otamme muutaman kuvan myöhempää käyttöä varten kun pidetään sormilla kiinni kuhan hampaista, tämä hanska kyllä sai paikan vakiokalavarustuksestani.

Kellon tullessa kolme yöllä alamme kasaamaan kamoja ja yhdessä pohjaongessa onkin ollut pitkään alamittainen kuha joka ei ole ilmoittanut itsestään eleelläkään. Laskemme kalan takaisin kun samalla hetkeä aikaisemmin rannan tuntumaan heittämä settini alkaa ujeltamaan.

Olimme reilunkerhon sääntöjen mukaan sopineet että seuraava kala on Arton. Hienosti osaa jigaajakin kelata pohjaongen ylös oikeaoppisesti ja riemu on suuri kun saaliiksi nousee koko illan lähes tyhjää (yksi ahven) viskoneelle elämänpiste ankerias.

Pitkä hieno päivä jonka aikana on tullut naurettua reilusti on hyvä päättää pehmeään sohvaan eikä pitkään kotimatkaan. Aamulla oli mukava herätä vieraan varaisen emännän tekemälle aamupalalle ja kahville. Kiitoksia Takaloille hienosta reissusta ja mukavasta majapaikasta, tulen toistekin jos huolitaan :D