Koleana torstai aamuna lähdimme vaimoni Tanjan ja isäni Matin kanssa kokeilemaan olisiko ahti anteliaalla päällä Velskolanpitkäjärvellä. Pekka L:län kertoma matalikko löytyi heti ensimmäisellä kairauksella ja ei aikaakaan kun ensimmäinen pieni ahven oli jäällä... nostajana Tanja.
Isäni sai samaa kaliiberia olevan vierestä ja itse pilkin tästä ja parista kymmenestä muusta reiästä tyhjää. Järven kalat ei näyttäneet olevan järin syontihalukkaita. Parin tunnin pilkkisession tulos oli 2 ahventa kolmelle hengelle (molempien saaja oli Tanja).
Päätimme siirtyä evästämään kukkulan laella olevalle laavulle. Nuotio puutkin oli ehtinyt rakkaani kerätä ennen miesten rymistelyä paikalle.
Grilallailun jälkeen aloitin uuden pilkkisession niemen kärjestä mormuskalla, ei aikaakaan kun joku tukevampi kala kävi tukistamassa Kuusamon Kirppua. Tämän jälkeen onnistuin jallittamaan munat pois padasta kun pieni sintti nousi pinnalle, samaan aikaan rannempana perheemme pilkkimestari nosti 4 raitapaitaa jäälle peräkanaan.
Kaikkien tutistessa kylmyyttä päätimme suunnistaa autolle. Matkalla kuitenkin iski himo ja kairattiin isäni kanssa pari reikää kallion juureen. Putum, välittömästi tapsipilkin laskemisen jälkeen tunsin ison kalan vetävän siiman päässä... hetken taistelun jälkeen oli jäällä ainoastaan vapani ja katkennut siima. Kyllä muuten harmitti.
No meidän perheen pilkkimestari on tämän perheen naispuolinen osapuoli...
Pisteet:
Tanja suurin kala 1p, eniten kaloja 1p
Pistetilanne
Juha 2p +xp
Tanja 2p
Matti 2p
Jani 0p
0 Kommentit