29.6.2016

29.6.2016 Kohti ääretöntä ja sen yli – Nordkapin valloitus

Pirteänä kohti Nordkappia

Aamulla kun heräsimme Tenon kuohujen kohinaan, olin ylpeä itsestäni, olin saanut lajipisteeksi nro 36 harjuksen yhdestä Suomen mahtavimmista joista ja vielä perholla.

Ajatus ajaen saavutettavasta Euroopan mantereen pohjoisimmasta pisteestä ja sen valloittamisesta kuulosti hienolta ajatukselta matka suunnitelmaa tehdessä. Suunnitelmassa oli myös, että ajaisimme Norjan rannikkoa takaisin kohti rakasta kotimaata ja siellä sijaitsevaa Kilpisjärveä.

Koitti tiistaiaamu, kasasimme teltan ja muut rojut autoon ja lähdimme hiljalleen ajamaan kohti tuntematonta. Norja, tuo kalalle tuoksuvien pikkukaupunkien luvattu maa, jossa yleiset nopeusrajoitukset ovat samat kuin meillä. Perinteisten nopeuksien lisäksi on ihana 90 km/h, joka sopii erinomaisesti kapeille teille.

Taustalla pohjoisin euroopan mantereen piste


Nordkapp (71°10'21"N ja 25°47'40"E) on saavutettavuutensa puolesta suositumpi nähtävyys kuin oikea pohjoisin piste Knivskjellodden (71°11′08″ N) joka näkyy hienosti myös Nordkapista.

Näillä lähtötiedoilla olimme liikenteessä. Tiesimme, että tie Karigasniemeltä vie Lakselvan kautta kohti merta ja matkaa sinne kertyisi vajaat 300 km, ajallisesti reilut neljä tuntia. Ei siis paha rasti, kävisimme katsomassa tämän paikan ja suuntaisimme Altaan yöksi.



Ajatus rannikon kautta ajamisesta Kilpisjärvelle kuulosti todella hienolta. Upeita maisemia, vuonoja ja pieniä kyliä. Majoittuminen mökeissä tai teltassa leirintäalueilla. Muutama päivä vierailla mailla ennen paluuta kotimaahan.

Ensimmäisen kerran rakastuin maisemiin, kun näin kaukana horisontissa siintäviä vuoria ja niiden lumiset huiput. Saavuimme merenrantaan ja tie kapeni entisestään. Ajoittain näkyi merkkejä joissa, ilmoitettiin tien leveydeksi kapeimmillaan 4,5 m. Maisemat olivat upeat, vuonoja joissa rannoilla näkyi vuoroveden vaikutus ja taustalla siinsi korkeat vuorijonot.

Tie kapeni, vuoret kasvoivat silmissä mitä pidemmälle ajoimme. Tunneleista tippui vettä kattoon ja pisin tunneleista oli vajaat 7 km pitkä ja kulki meren alta.

Honningsvåg on tyypillinen Norjalainen satamakaupunki

Lopulta saavuimme Honningsvågin satamakaupunkiin. Pieni kaupunki, suurten vuonojen välissä oli juuri sellainen millaiseksi sen olin mielessäni kuvitellut. Kala haisi, pieniä pari kerroksia eri värisiä taloja pitkin vuorien rintietä ja venesatamia ympäri lahtea.

Kävimme tutustumassa kaupunkiin ja ostimme muutaman matkamuiston ennen matkan jatkamista. Aiemmin Nordkappiin johtavien tunneleiden käytöstä on pitänyt maksaa tietulli, nyt kun tunneleiden kustannukset on tulleilla kuitattu, ei tulleja enää peritä.



Lopulta päästiin pois rantaa seuraavalta pieneltä tieltä ja alkoi nouseminen kohti määränpäätä. Ensimmäisen vuorenrinteen reunalla kulkevan tien kohdalla tunsin, nyt olen rakastunut. Tie oli jotain käsittämätöntä, mutkia keskellä mäkeä, toisella puolella jyrkkä kallioseinämä ja toisella suora pudotus alas rotkon pohjalle. Mahdollisen pudotuksen estäisi vain pieni betonivalli, jos sattuisin tekemään ajovirheen.

Nyt tiedän, että tuonne on pakko päästä uudestaan. Tie ja matka ovat kokemus itsessään ja tuo toisen maailmanlaidalla seisominen on jotain ainutlaatuista.

Paikasta voisin kirjoittaa vaikka mitä, mutta suosittelen kokemaan tämän paikan itse. On jotenkin pysäyttävä mesta.

Upea paikka, taustalla solisee kristallinkirkas puro

Palasimme sateiseen Suomeen ja etsimme majapaikkaa. Lopulta löysimme itsemme telttailemasta Kevon kansallispuiston vaellusreitin alkupäästä. Tämä sattuma mahdollisti jotain hienoa…

Ei kommentteja:

Suositut tekstit