3.2.2013

Päivä ja yö

Kyl mä viel iskälle pilkkimisen taiat näytän.
Olimme sopineet lähtevämme katsomaan onko Sipoossa pelipaikat kunnossa. Mukaan lähti perheeni lisäksi isäni Matti sekä ystäväni Markus poikansa Eetun kanssa. Saavuimme paikoille hieman yhdeksän jälkeen. Tutulle luodolla kairasimme reikärivistön toisensa perään.

Perinteisesti paikassa ei ole kauaan tarvinnut tasuria nykiä, eikä tarvinnut nytkään. Tunsin painoa siimassa ja nostin reilun satagrammaisen ahvenen jäälle.

Kesken pilkkireissun katsoin facebookissa tilannetta ja huomasin Riston laittaman viestin missä hän etsi seuraa illan madereissulle. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi ja lupasin ilmoitella tilanteen kehittymisestä.

Gumbostrandista merelle noin kilometri on saaressa grillipaikka. Retkemme juniorit Olivia ja Eetu jo odottivat innolla "killimakkaraa" kuten Olivialla on tapana sanoa. Voin sanoa, että Kabanossi, kuuma glögi ja äitini tekevät pullat hupenivat vauhdilla parempiin suihin.

Kello löi yksi, saaliinamme oli minun ahven ja markuksen ahven sekä isäni kolme kiiskeä. Meri näytti jälleen karuutensa, tänne palataan maaliskuussa jolloin ahvenet voisivat löytyä tutuilta pelipaikoilta.

Perinteeksi muodostunut pikapäivällinen äitin ruokapöydässä ja kaupan kautta kotiin.


Nopea käynti kotona, madekamat reppuun, kuppikahvia nassuun ja matka jatkuu. Koukkasimme isäni kanssa Koivukylän kupeesta Riston kyytiin ja otimme suunnan kohti Helsingin rantoja.

Harvemmin madepaikoille pääsee autolla viereen, kävely pelipaikalle kestää vain hetken ja paikalla saa olla rauhassa. Huomasi, että kyytiin astui kalamies. Stooria tuli suurista ajoahvenista ja löytyi listalta lähes jokainen eteläisen merialueen madepaikkakin.

Saapuessamme jäälle oli aurinko laskemassa maileen ja kuu jatkoi valaisuaan. Kirkas pilvetön keli ja upea tähtitaivas. Mikä sen parempaa, tähän kun liittää lyhyen, no pitkän ja kattavan litanien mateenpilkinnän niksejä sekä uusia paikkoja niin voisiko olla täydellisempää. Kuuden tuuman UR porautui tukevaan teräsjäähän ja reikiä syntyi muutamia kerralla.

Lopulta kymmenes reikä hieman syvemmälle oli lottovoitto. Nylkytin ryöstäjää pohjamudissa ja taisin muuttaa nostojen pituutta pienemmäksi. Risto oli puhunut, kuinka tuntee mateen tulemisen pilkin päälle.

Nyt en tuntenut tätä, mutta jotenkin vaistomaisesti ohjeiden mukaan nykäisin tasaisin välin kovempaa. "Kiinni", huusin ja tunsin kuinka made uiskentelee siiman päässä. Kuuden tuuman reikä, pitäisi olla riittävä. Nyt tunsin ja pelkäsin kuinka ryöstäjän koukku ja kala taistelivat reunan kanssa kilpaa.

Onnistuin uittamaan kalan reikään ja siitä jäälle. "Lota Lota" kaikui kapeikossa huutoni kun irrotin pilkin ja tiputin sen välittömästi takaisin kohti syvyyksiä.

Hetkeä myöhemmin Risto näytti mallia komeasta kollista. Pituutta 65cm ja 1,65kg, tästä on hyvä jatkaa. Btw. Mateen kilohinta Jumbon kalatistiskällä on noin 16€...

Fongattuna made, lajipiste nro 3 vuodelle 2013.
Lajipiste numero 3 vuodelle 2013. Kiitos lajipisteestaä kuuluu Ristolle, iso käsi!

Kaikki fongauksesta ja kalastuksesta kiinnostuneet tulkaa mukaan kasvaan joukkoomme. Klikkaa tästä ja tykkää Fongauksesta facebookissa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Sait erittäin suuri verkkosivuilla, Glad huomasin sen kautta Yahoo.

Suositut tekstit