Olen miettinyt...


Lajipinna nro. 12, Mutu, pohjoinen pallonpuolisko. Onki + toukka. Elämänpinna nro 23.

Kalassa tulee mitä ihmeellisimpiä ajatuksia ja projekteja mieleen osa on toteuttamis kelposia ja osa ei. Hyvä esimerkki näistä on jo toteutettu lajikalastusosio Skessin sivuille. Osion tavoitteena on kerätä vinkkejä kalastajilta, kalastajille.

Vuosien juostessa eteenpäin alkaa Kalamaratonin voittaminen vaikeutumaan, lajimäärät suurenee. Tietyille lajeille löytyy minuutin täsmäpaikkoja. Huhtikuun puolestavälistä aina toukokuun loppuun tiedän lähes joka toisen puhelun koskevan tulevaa -tai mennyttä kilpailua. Aina ennen kilpailua mietin että miksi taas kerran olen mukana mutta en kilpailemassa.

Olen päässyt osallistumaan kilpailuun muutaman kerran ja kerran sen olen kipparoinnut voittoon. Voitto on se jota jokainen lähtee hakemaan. Osa hieman enemmän tosissaan ja jotkun vaan tosissaan. Laskin mielessäni että Helsingin kilpailussa voisin näillä tiedoilla saada 20 lajia "helposti" ja sen jälkeen rupeaisi vasta tekemään tiukkaa. Kun ottaa huomioon kuinka opastin Titaanit 6 ilman harjoittelua voisin jopa treenaamalla taistella mitallisijoista.

Annetaan kisaajien kisata ja minä keskityn taitojen hiomiseen Fongauksen tiimoilta.

Fongauksen osalta minulla on hieno etu ja se on ehkä tämä kilpailemattomuus. Saan vinkkejä ja pääsen kalastamaan sellaisiin "hotspotteihin" mistä voi näitä "harvinaisia" lajeja saada helpostikin jallitettua. Harmittava on asian toinen puoli, muut kalastajat kun kysyvät vinkkejä opastan heidän muihin paikkoihin missä tiedän olevan potentiaaliset mahdollisuudet kyseiseen lajiin.

Miettikääpä kaikki mielessänne mitenkä paljon meissä Kalamaratonaristeissa ja Fongareissa on tietoa kalalajeista joista tavalliset tallaajat tuskin ovat kuulleet. Odotankin sitä hetkeä kun saamme jonkun lohenuistelijan tai hauen jerkkaajan liittymään hitaasti mutta varmasti kasvavaan joukkioomme.

Liittykää kaikki asiasta kiinnostuneet Facebookissa ryhmäämme. Ilmoitusjärjestelmää toteutetaan parhaillaan.

Lähetä kommentti

0 Kommentit