15.7.2008

Junioreille opetus



Tunnustan; Olen jälleen aloittanut aktiivisen kalastamisen. Totesin sen itse tänä aamuna kun kello herätti 4:45... oli aika lähteä kalastamaan pariksi tunniksi ennen 11 töihin menoa. Koukkasin matkalta kyytiin isäni Malmilta ja Tatun Kurkimäestä.

Menimme samoille pelipaikoille missä viimeksi kävimme Tatun kanssa tiukan kaksintaistelun isäni jääden nuolemaan näppejään.

Paikalle saavuttuamme alkoi aamuaurinko kimallella tyynen lahdelman pinnalla ja oli aika virittää välineet. Itse aloitin jälleen perinteisesti virvelillä viskomaan lipalla luodon laitoja.

Taktiikkani ei kuitenkaan ensimmäisen tunnin aikana tuottanut tulosta ja tyydyin kelaongintaan kahvin juonnin lomassa. Ongella onnistuinkin saamaan muutaman ahvenen luodon takaa. Tatun onkea kalat jostain syystä karttoivat ja isäni kiskoi tasaisesti kaloja rantaa edetessä.



Päätimme Tatun kanssa käydä katsomassa niemen toisen laidan ja sieltä onnistuimmekin saamaan pari ahven sinttiä. Isäni soitti toiselta puolelta ja ilmoitti saaneensa lahnan ja useita ahvenia. Yhteistuumin siirryttiin nopeaan tahtiin takaisin lähtöpaikoille ja ei aikaakaan kun siimamme päässä taisteli ahven.



Kasasin itselleni isäni normaalin ongen ja heti kohdasta johon koho tipahti nousi peräkanaan kaksi komeaa lahnaa, kaksi särkeä ja todella kaunis kullan keltainen sorva punaisine evineen. Tatu onnistui koukuttamaan ahvenen lisäksi pari särkeä ennen lähtöämme kohti kotia ja töitä.

Kokonaistilanne (eniten kaloja, suurin kala):

Juha 1, 1 (hauki, Sipoo)
Iskä 1, 1 (lahna, sipoo)
Tatu 0, 1 (lahna, Inkoo)

1 kommentti:

Aki Janatuinen kirjoitti...

Niin sitä vain joku aamu huomaa olevansa taas "koukussa"... :D

Suositut tekstit