Unelma saaliit

Lyhyesti: Uusia kalapaikkoja löytyy yhdistelemällä karttapalveluita, syvyyskäyriä, ilma- ja satelliittikuvia sekä kalastoa koskevia tietolähteitä. Veneellisen kannattaa selvittää ensin laskupaikat, rannalta kalastavan heittopaikat. Maanomistajien oikeuksia ja kotirauhaa on kunnioitettava aina.

Suomessa on kymmeniätuhansia järviä, joiden vesissä uiskentelee upeita saaliskaloja. Järvien ja lampien lisäksi Suomen vesistöihin kuuluu yli 72 tuhatta kilometriä jokia ja puroja, jotka tarjoavat virtaavan veden ystäville upeita kalastusmahdollisuuksia.

Miten löydät näiden joukosta otollisia kalastuspaikkoja uusien kalastuselämysten synnyttämiseksi? Ennen kalareissua on syytä miettiä, mikä on reissun tavoite ja onko tarkoitus hankkia esimerkiksi ruokakalaa vai sitä todellista ennätyskalaa.

Jaetaan etsijät veneellisiin ja rannalta kalastaviin. Veneettömäksi lasketaan täysin ilman venettä olevat, vaikka osaan paikoista pystyisi varmasti viemään pienen veneen, kajakin tai muun vesillä liikkumisvälineen.

Mistä löydät veneenlaskupaikat?

Kuva: Kipparilehti.fi

Veneelliselle tärkein tieto on, että veneen saa veteen, joten kalapaikan laskuluiskat on syytä selvittää etukäteen. Yleiset laskuluiskat löytyvät helposti netistä, esimerkiksi venelehden sivuilta. Pienempiä laskupaikkoja voi kysellä paikallisilta tai selvittää kunnan palveluista. https://kipparilehti.fi/veneluiskat/

Ilmakuvista voit tarkastella vesistöä yleisesti ja nähdä, onko siellä matalikkoja, karikkoja tai luotoja. Verkon karttapalveluista näet vesistöjen syvyyskäyriä. Hyvä esimerkki on Navionicsin tarjoama palvelu. Merikartoista voit lukea lisää täältä. https://webapp.navionics.com/#boating

Satelliittikartoista voi seurata vesistöjen pinnan ja veden värin vaihteluita. Merellä näkee esimerkiksi, miten sinilevä- tai siitepölylautat muuttuvat ja miten eri poukamien veden samentuminen vaihtelee. https://browser.dataspace.copernicus.eu/

Usein kannattaa seurata tiettyjen hotspottien kehitystä pikakelauksella keväästä syksyyn. Näin näet nopeasti, mihin aikaan paikoilla kannattaa käydä kalastamassa, sillä kaislikon nousu jäiden jälkeen ja veden värin vaihtelut näkyvät satelliittikuvista hyvin.

Satelliittikuvista löytää uusia potentiaalisia vesistöjä, kun katsoo lisäksi syvyyskäyristä, missä olisi hyviä kasvualueita ennätyskaloille.

Rantakalastuspaikat: näillä vinkeillä löydät omasi

Vaasan keskustasta löytyy huikeita rannalta kalastuspaikkoja

Veneettömälle tärkeintä on tieto siitä, että heittopaikkoja löytyy. Ilmakuvista harvoin näkee, pystyykö rannalta kalastamaan vai ei. Karttojen tulkintaan auttaa, kun etsii maastokartoilta kalliorantoja, niemiä ja rantaan johtavia polkuja. Usein tällaisilla paikoilla on avoimempaa rantaa tarjolla. Jos paikoista on Googleen ladattuja kuvia, niistä voi myös arvioida, onko rannoilla mahdollista kalastaa.

Paikkojen etsiminen helpottuu, jos varusteena on kahluuvälineet. Monet rannat ovat ruovikoiden ja pusikoiden valtaamia, ja jos rannasta pääsee kahlaamaan hieman ulommas, heittopaikkojen määrää voi laajentaa huomattavasti.

Mitä suositumpi ulkoilualue, sitä todennäköisemmin alueelta löytyy avoimia rantakohtia. Eräluvat.fi-palvelusta löydät Metsähallituksen ylläpitämien kalapaikkojen listan ja voit hankkia kalastusluvat kyseisiin kohteisiin.

Useimpien uimarantojen läheltä löytyy avoimempia rantakohtia, joihin pääsee heittelemään. Muista, että osalla uimarannoista kalastaminen on kielletty. Kiellot on merkitty usein virallisten uimarantojen infotauluihin.

Hyviä peruskalapaikkoja, joissa kalastaminen usein onnistuu, ovat siltojen vierustat, alustat, salmet ja kapeikot. Nämä virtapaikat keräävät petokalojen saaliskaloja ja voivat tarjota upeita hetkiä kalastajalle ympäri Suomen. Myös erityyppiset satamat, aallonmurtajat sekä rakennetut tai kaivetut kanavat ovat hyviä ja monipuolista saalislajistoa tarjoavia kalapaikkoja.

Tietämättämme me ihmiset luomme uusia kalapaikkoja ympärillemme, ja hyviä apajia on lähellämme. Turha lähteä merta edemmäksi kalaan, kuten kymmenet suurten kaupunkiemme ytimessä järjestetyt Street Fishing -kilpailut ovat osoittaneet.

Yksityistiet, yksityiset veneenlaskupaikat ja pihapiiri

Iänikuinen kysymys kalapaikkoja etsiessä on, saako yksityisteillä ajaa tai pysäköidä auton tien varteen. Entä voiko veneen laskea yksityiseltä venerampilta veteen ilman maanomistajan lupaa?

Periaatteessa yksityistien käyttö edellyttää tiekunnan lupaa, ja käyttömaksusta on sovittava tiekunnan kanssa. Tiekunta on oikeutettu estämään ulkopuolisten ajoneuvojen liikenteen ja jopa sulkemaan tien puomilla, jos se ei ole saanut valtion tukea kyseisen vuoden tienpitoon. Yksityisen tien tuen saamisen voit tarkistaa kunnan virastosta.

Pysäköinti yksityisteillä voi olla kiellettyä ilman erityisiä liikennemerkkejäkin, esimerkiksi näkemäesteen kohdalla tai jos se estää muuta liikennettä. Moottorikäyttöistä ajoneuvoa ei saa pysäyttää tai pysäköidä maastossa ilman maanomistajan tai haltijan lupaa.
(Lähde: “Pysäköiminen – Minilex”)

👉 Hyvä nyrkkisääntö on, että jos et pysty pysäköimään häiritsemättä, älä pysäköi.

Jos epäilet, että auto tai traileri on pysäköity paikkaan, josta voi aiheutua haittaa tien käyttäjille, jätä puhelinnumerosi kojelaudalle tai trailerille, jolloin sinuun saadaan yhteys helposti.

Tiekunnat voivat asettaa yksityisteille pysäköintikieltomerkit ja puomit, mutta ne vaativat kunnan luvan. Epävirallisiakin merkkejä olisi hyvä kunnioittaa. Maanomistajilla on valta päättää ajamisesta ja pysäköinnistä omilla teillään. Nämä tiet voi tunnistaa Maanmittauslaitoksen kautta.

Yksityisiltä veneenlaskupaikoilta et saa laskea venettä trailerilla veteen ilman rannan omistajan lupaa. Tämä on syytä huomioida varsinkin nyt, kun sissiveneet ovat yleistyneet ja halu tutkia tuntemattomia vesiä on kasvanut. Veneen voit kantaa tai raahata tieltä veteen, mutta ajoneuvolla et saa sitä viedä. Jos veneen vie trailerilla tai autolla yksityiseen rantaan, on kyse maastoajosta, joka vaatii maanomistajan luvan.

Pihapiirin tarkka määritelmä on usein epäselvä, sillä Suomen lainsäädännössä ei ole annettu metrimääräistä määritelmää pihapiirin laajuudelle. Yleisesti ottaen pihapiiri käsittää asunnon välittömän ympäristön ja alueella sijaitsevat piharakennukset.

Pihapiiri on usein erotettu muusta ympäristöstä aidalla tai muulla vastaavalla tavalla. Pihapiiriä ei voi laajentaa ilman erillistä lupaa. Omakotitalojen pihapiirit sekä sopimusten mukaan kerrostalojen ja rivitalojen asukkaille jaetut pihat nauttivat kotirauhaa.
(Lähde: “Pihapiirin määritelmä – Minilex”) 

Jos tunnet aiheuttavasi häiriötä pihapiirissä oleville, olet liian lähellä kalastamassa. Veneelliselle ja rannalta kalastavalle sopiva etäisyys toisen rannasta tai tontin rajasta on yli 100 metriä, jos pihalla on ihmisiä.

👉 Kysyvä ei tieltä eksy, joten rohkeasti vain kysymään lupaa tien tai rampin käyttöön. Kunnioitetaan toisten tekemiä teitä emmekä aiheuta tarpeetonta häiriötä.

Mistä tietoa vesistöjen kalastosta?



Esitä itsellesi kysymys: mistä löytäisin tietoa tietyn vesistön kaloista?

Alla on lueteltuna erinomaisia tietolähteitä, joita tutkimalla voit löytää omat unelmiesi kalapaikat. Olen vuositasolla lukenut kymmeniä julkaisuja ja viettänyt eri verkkopalveluiden uumenissa satoja tunteja etsien uusia kalapaikkoja Suomen Vapaa-ajankalastajien järjestämiin Pilkki 12- ja Onki 24 -kalastuskilpailuihin unohtamatta uusien suurkalapaikkojen etsintää.

Sadoista järvistä ja vesistöalueista on tehty erinäisiä selvityksiä esimerkiksi hoitotoimenpiteiden tai maankäytön suunnittelun takia. Tällaisissa selvityksissä kalasto on yksi osa-alue ja varsinkin koekalastuskohteista löytyy erinomaista tietoa kalastorakenteesta. Suuret särkikalat, kuten lahnat, pasurit ja suutarit, viittaavat usein myös suuriin petoihin, koska ravintoa riittää.

Pienten vesistöjen tilasta voi päätellä paljon tarkkailemalla karttoja ja ilmakuvia. Voimakkaasti ojitetut alueet kertovat, että vesistöissä on paljon humusta ja veden väri on rusehtava.

Muikku- ja kuorepitoiset järvet taas kertovat veden paremmasta laadusta, ja tällaisista voit suurten ahventen, haukien ja kuhien lisäksi tavoittaa myös jalokaloja.

  • Kalahavainnot.fi on Luonnonvarakeskuksen (Luke) ylläpitämä verkkopalvelu, josta voit tarkastella kalalajien luontaista levinneisyyttä sekä kansalaisten tekemiä laji-ilmoituksia. https://kalahavainnot.luke.fi/kartta
  • Laji.fi (Suomen Lajitietokeskus) tarjoaa vastaavanlaisen palvelun kuin Kalahavainnot.fi, mutta täällä näet tarkemmin tietoa lajeista, mm. kuvia sekä ilmoittajan tiedot. Palvelussa pystyt myös helposti hakemaan ja suodattamaan haluamasi lajin tai alueen perusteella.
    https://laji.fi/observation
  • Kalastusrajoitus.fi kertoo, missä saat kalastaa, sekä alueelliset erityismääräykset. Kalastamaan lähtiessä kannattaa tutustua alueen mahdollisiin kieltoihin tai rajoituksiin. Valitettavasti kaikkia kieltoalueita ei palvelusta löydy, joten varaudu selvittämään kohteita myös muista lähteistä.
    https://kalastusrajoitus.fi/#/kalastusrajoitus
  • Vesi.fi -karttapalvelu kertoo vesistön tilasta, joka antaa olennaista tietoa myös kalastosta. Mitä rehevämpi vesi, sitä enemmän särkikaloja, ja mitä karumpi, sitä vähemmän, vaikka poikkeuksiakin löytyy. Palvelusta voi tarkistaa myös seurannassa olevien vesistöjen jäätilanteen ja paljon muuta seurantatietoa.
    https://www.vesi.fi/karttapalvelu/
  • Kansalaisen karttapaikka on Maanmittauslaitoksen ylläpitämä karttapalvelu, josta voit karttojen selailun lisäksi tilata haluamastasi alueesta maastokartan tai vastaavan. Palvelusta näet myös vesistöjen syvyyskäyriä. Karttapaikasta näet myös kiinteistöt, jolloin tiedät, voiko löytämällesi rannalle mennä kalastamaan. Muista, että jokamiehenoikeudet eivät anna oikeutta kalastaa pihapiirissä.
  • Retkikartta.fi on toinen karttapalvelu. Siinä pystyt kätevästi säätämään karttatasojen läpinäkyvyyttä ja saat esimerkiksi maastokartan yhdistettyä rinnevarjostukseen, josta voi arvioida maaston korkeuseroja. Karttojen lisäksi voit tarkastella eri retkeilypalveluita, esimerkiksi yleisiä tulipaikkoja.

Kun selvityksesi lopputuloksena löydät uuden paikan, tiedät, että tehty selvitystyö on antanut toivotun tuloksen.

Toivottavasti näistä kalapaikan etsimisvinkeistä on sinulle iloa ja löydät niiden avulla uusia kalastuskokemuksia.

Yhteenveto ja tarkistuslista

Uuden kalapaikan etsintä kannattaa tehdä näin:

  1. Aseta tavoite: ruokakalaa vai ennätyskalaa.
  2. Tutki kartat: ilmakuvat, syvyyskäyrät (Navionics), maastokartat (Karttapaikka, Retkikartta.fi) ja tarvittaessa satelliittikuvat (Copernicus).
  3. Selvitä pääsy: veneelliselle laskuluiskat, rannalta kalastavalle heittopaikat, polut ja kahluumahdollisuudet.
  4. Tarkista kalasto ja vesistön tila: Kalahavainnot.fi, Laji.fi, Vesi.fi sekä koekalastus- ja vesistöselvitykset.
  5. Tarkista luvat ja rajoitukset: Kalastusrajoitus.fi ja Eräluvat.fi. Varaudu selvittämään kohde myös muista lähteistä.
  6. Huomioi yksityisalueet: kysy lupaa teiden ja ramppien käyttöön, pysy riittävän kaukana pihapiiristä ja pysäköi häiritsemättä.

Tallenna kalapaikat Google My Mapsiin

Omassa käytössä Google My maps on esimerkiksi lomareissujen suunnittelussa

Kun olet löytänyt uusia kalapaikkoja, ne kannattaa kirjata talteen heti. Google My Maps on tähän kätevä ja ilmainen työkalu, jolla teet oman kalapaikkakartan. Kartta toimii tietokoneella ja puhelimella, ja sen voi avata myös Google Maps -sovelluksessa.

Näin pääset alkuun

  • Mene osoitteeseen google.com/mymaps ja luo uusi kartta Google-tililläsi.
  • Etsi paikka hakukentällä tai klikkaa sitä kartalta ja tallenna se karttaan merkiksi.
  • Nimeä merkki ja lisää kuvaukseen olennaiset tiedot: lajit, syvyys, parhaat ajankohdat, parkkipaikka, onnistuneet vieheet ja lupatilanne.
  • Lisää merkkiin kuvia, esimerkiksi rantakuva tai kuva heittopaikasta.

Järjestä kartta tasoilla

Tasojen avulla kartta pysyy selkeänä, kun paikkoja kertyy. Voit jakaa ne esimerkiksi näin:

  • veneenlaskupaikat ja luiskat
  • rantakalastuspaikat
  • kokeiltavat paikat
  • lupaa vaativat tai kielletyt kohteet

Voit värikoodata merkit lajin tai kalastustavan mukaan, esimerkiksi hauki, kuha ja ahven omilla väreillään. Tasoja voi piilottaa ja näyttää tarpeen mukaan.

Hyödyt kalastajalle

  • Kartta on aina mukana puhelimessa, ja voit navigoida paikalle suoraan merkistä.
  • Voit ladata kartta-alueen offline-käyttöön Google Maps -sovelluksessa, mikä on hyödyllistä paikoissa, joissa kenttä katkeilee.
  • Voit pitää kokeiltavat ja koetut paikat erillään ja merkitä jälkikäteen, mikä toimi.
  • Kartan voi jakaa kalakaverin kanssa joko katseluoikeudella tai yhteismuokattavaksi.

Muista vielä

Kaikkea ei kannata jakaa julkisesti. Hyvät apajat ovat usein salaisuuksia, joten pidä kartta yksityisenä ja jaa se vain luotetuille. Kirjaa merkkeihin myös lupa- ja pysäköintitiedot, jotta muistat, missä on kysyttävä maanomistajalta lupa ja missä kalastaminen on rajoitettua.