Tiesitkö, että Guinness World Records -kirjassa on kerrottu pisimmän ihmisen ulosteen olleen 7,9 m? En minäkään, mutta tämän kalaseikkailun jälkeen tiesin. Kuuntelimme podcastia nimeltä Karkeakirjallisuuden kuulapäät, missä kirjailija Juha Vuorinen ja mm. tunnettu entinen vapaaottelija Mika "Immu" Ilmén kävivät läpi mitä oudompia ennätyksiä tuosta kirjasta. 

Taisimme olla, Tikkakosken kohdalla, kun tämä uloste-episodi tuli eetteristä ulos ja meinasimme Timin kanssa tukehtua nauruun sitä kuunnellessa. 

Olimme matkalla Haukishamaani (@haukishamaani) Markku Tuuttilan luokse Pyhäjoelle, matka oli alkanut jo kukonlaulun aikaan Keravan Nesteeltä, johon rakas vaimoni minut toi ja mistä ystäväni Timi nappasi kyytiin. Haukishamaani on tullut tunnetuksi vuosittain pyydetyistä yli 20 cm kiiskistä, jotka lähes poikkeuksetta ovat suurkalamitat täyttäviä. 

Kukapa ei ajaisi yli 1 000 km kiisken perässä ja ottaisi sitä varten vapaapäivää palkkatöistä? 

Sää oli aivan mieletön, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja matka kohti määränpäätä läheni kilometri kerralla. Olimme päättäneet, että nyt ajetaan ylös nopeasti ja pidetään vain pieniä pysähdyksiä. Näin etenimme ja lopulta hieman ennen kahta olimme rannassa, jossa laavun luona odotti Markku. 

Olimme viestitelleet ennen reissua, ja hän suostuisi viemään meidät potentiaalisen suurkiisken otti alueelle ja lähtisi itse vielä mukaan pilkille. Oli maaliskuun puoli väli, ja Pilkkikuusta ja Pilkki 12 oli aikaa reilusti yli kuukausi. Onko jo liian myöhäistä, vai voisiko meitä onnistaa ja kaloja olisi alueella? 

Mikään ei ole varmempaa kuin epävarmuus. Jokainen retki minkä Timin kanssa olemme tehneet, on omanlainen seikkailunsa eikä tämä toisi poikkeusta. Majoitus on varattu Kalajoelta, jonne on vain 30 min ajomatka Pyhäjoelta. Tulisimme pilkkimään kahden päivän retkellä reilut 10 tuntia kiiskeä ja siihen aikamme loppuisi, ettei tarvitse ajaa lauantaina pitkälle yöhön kotiin. 

Yksittäisiä kiiskiä nousi sieltä täältä, mutta isot loistivat poissaolollaan. Särki, kiiski ja pasuri nousi lajilistalle, mutta parasta saalista oli keskustelut Markun kanssa. 

Saimme kuula Pyhäjoen alueen kalapaikoista ja saaliista, joista saatoimme Timin kanssa vain nähdä haavekuvia unissamme. Palo hauenkalastukseen ja sen saloihin näkyi oppaamme silmissä. 

Tarinat, joissa haukien pituudessa puhutaan metristä, mutta maaginen 100 cm raja on paperia, kun siihen voi lisätä yli 20 cm lisää. 

Kalastuksen hienous piilee siinä, että vaikka reissun tavoite ei täyttyisi on jokainen retki seikkailu. Uudet ihmiset ja kokemuksen, jotka luovat yhdessä suolan, sen tärkeimmän mausteen mikä herättää muistonystyrät miettimään tätä reissua ja niitä hetkiä Pyhäjoella. 

Oli aika päättää pilkintä, kiristyvä pakkanen alla pimenevän taivaan sai siimat jäätymään ja pilkkijät lopettamaan pilkinnän. Kävimme kiittämässä opastamme, joka sinnikkäästi jäi pilkkimään näytille suurkalakiiskeä, tavoitteessaan onnistumatta.

Tokmannilta uudet pilkkisaappaat ja sukat matkaan ja hotelliin majoittumaan. 

Majoituimme Hotelli Lokkilinnaan, joka on varmasti parhaat aikansa nähnyt ja talvisin huomattavasti pienemmällä täyttöasteella kuin kesähelteillä. Huoneen ikkunasta ja parvekkeelta avautui Kalajoen Hiekkasärkät ja sen takaa ääretön jäätynyt meri, joka hiljalleen katoaa horisontin taakse.

Sängyissämme Jokerit – Kiekko Vantaa ottelua katsoessamme teimme erätauolla päätöksen. Säätiedotus lupasi Pyhäjoelle puuskissa 18 m / s tuulta, ja pilkkipaikka kun oli avoin, päätimme vaihtaa lauantain pilkkikohteeksi Varpulan tekojärven. Viimeinen erä, peli 0-4 Jokereille ja viimeisen naulan lohikalojen arkkuun iski Antti Pihlström ajassa 47:37. Viimenen huikka oluesta, hampaiden pesu ja kohti unten kalasaaliita.

Heräsin aamulla siihen, kun tuuli ulvoi omaa lauluaan vasten hotellin seiniä ja ikkunoita. Ujellus oli sen verran kova, että tiesin ennusteen osuneen kohdille. Timi veti sikeitä. 

Nappasin läppärini, laitoin kuulokkeen korvaan ja aloin katsomaan Netflixistä kesken jäänyttä sarjaa. 

Palataan tuohon alun ennätyskakkaan. Sehän oli huijaus, mutta tämä oikea ennätyspökäle on ikuistettua historiaa menneisyydestä. Ennätyspökäleen virallinen nimi on Lloyds Bankin koproliitti. Kakkahuijarista on pitkä tarina jonka voit lukea tästä.

”Koproliitti on fossilisoitunutta ulostetta. Sana tulee kreikan kielen sanoista κοπρος/kopros (uloste) ja λιθος/lithos (kivi). Koproliitti on tärkeä lähde paleontologiselle, arkeologiselle ja antropologiselle tutkimukselle, sillä se antaa tietoa koproliitin alun perin ulostaneen eliön ruokavaliosta.” (Lähde: Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Koproliitti)

Pituutta pökäleellä on huimat 20 cm, mikä ei varmasti ole paha ennätys rikkoa keneltäkään jonka suoli toimii kuten pitää, mutta leveys. Siinä on niin sanotusti saanut arsea levitellä kun 5 cm halkaisijalta olevan pökäleen on tuupannut pihalle.

Tekojärvet ovat säännösteltyjen vesistöjen ulostepökäle. Ne täytetään ja varastoidaan täyteen vettä, ja sopivan hetken tullen tyhjennetään vesistöön antaen käyttövoimaa vesivoimaloille. Tulvariskialueilla tekojärvet toimivat tulvavesiä tasaavana altaana. 

Tekojärvet eivät vaikuta vain vesistöön, vaan myös ilmakehään. Veden alle hukutettu orgaaninen kasvusto, puut ja turve muodostavat metaania ja hiilidioksidia, jotka pääsevät ilmakehään.

Aamupala oli ihan ok, ei verrattavissa isojen hotellien vastaaviin mutta hoiti tehtävänsä. 

Hyppäsin hotellilta rattiin ja lähdettiin painamaan Eurooppatie E8 kohti etelää. Matka meni nopeasti lumisateessa tuulen tuiskeessa ajaessa. Timi totesi jossain kohtaa, että ei ole pakko mennä pilkille, jos keli vaikuttaa ihan järjettömältä. 

Tässä vaiheessa, mielessä pyöri ne todella huonot kelit, jotka ovat osuneet meidän kohdillemme. Hetkellinen ukkoskuuro ja talvinen jäähilemyrsky kasvoihin ovat kovettaneet meidät kestämään myös pientä tuulta sekä lumipyryä. 

Huono sää on vain pukeutumiskysymys, oikein varustautuneena ei kelistä tarvitse välittää. Aina on hyvä sää kalastaa, sää on ainoa asia, jota et voi reissullasi päättää ja kalalle mennään aina kun mahdollista.

Saavuimme allasta reunustavalla maavallille. Auto parkkiin kohtaan, jossa on selvästi ollut pilkillä olleen auto. Lämmintä alle, Ursuit MPS-päälle ja jäälle. Minä menin kuivapukuun varustautuneena edellä, Timi ahkion kanssa perässä. 

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton JääturvallisuusLähettiläänä toimiessani, olen huomannut katsovani jäätä eri tavalla. Näkyykö jäässä tai lumipeitteessä erivärisiä tai näköisiä kohtia? Mennyt talvi on antanut tietoa jäästä, ja jäillä liikkumisesta ja olen oppinut liikkumaan ja ennen kaikkea havainnoimaan jäätä enemmän kuin ennen.

Jää voi aina pettää, ja niin voi myös epäonni. Jokainen tsäänssi on mahdollisuus, kuten legendaarinen mäkikotkamme Matti Nykänen tapasi sanoa. R.I.P. 

Ei anneta tuulen ja tuiskun haitata vaan askel askeleelta kohti horisontissa siitäviä ”Romukiviä”. 

Kairailimme varovasti koordinaatteihin, jotka olivat tiedossa ja aloimme pilkkimään. Ensimmäinen kala oli tavoitelaji kiiski. Pieni tumma, lähes musta kala, jonka silmän reunassa oli häivähdys liilaa ja sinistä. Timi sai myös kiisken, kerättiin kalat vesiämpäriin uimaan, ettei pilkittäisi samoja kaloja. 

Tuulen piiskatessa selkää ja valkoisten jäähileiden iskiessä lämpöpuvun pintaan tunsi itsensä pieneksi. Hileet täyttivät nopeasti 8” avannon ja luotaimen kantolaukun. Tuulen painon tunsi, kääntäessä naaman tuulen suuntaan sait lumihiutaleiden hellän kosketuksen sijaan tikareita ihollesi. 

Ajoittain kaikuluotaimeen piirtyi pohjasta loivassa kulmassa nouseva viiva. Nämä olivat pohjasta nousevia pieruja, metaania. 

Tämä kokemus kaivetaan muistojen vieherasiasta esille, kesähelteessä rankkasateessa kalastettaessa. Muisto, joka lämmittää mieltä, ja antaa uskoa omaan tekemiseen. Kyllä me kestämme, satakoot vaikka mummoja taivaalta.

Uskomatonta tuulessa ja tuiskussa oli se, että kuin salama kirkkaalta taivaalta pilvet väistyivät ja aurinko alkoi paistaa. Sakea lymypyry hiljeni ja vain tuuli jäi jäljelle. Avautuva maisema oli tekojärville tyypillinen. Kivikasoja, soista rantaa ja kuusipuu painotteista metsää. 

Puoli neljään jaksoimme taistella ja yrittää. Oli aika kävellä vastatuulessa autolle, keventää vaatetusta ja lähteä pitkälle kotimatkalle. Timi hyppäsi rattiin, itse käynnistin MTV Katsomon ja sieltä Jokerit – Kiekko Vantaa Mestis pudotuspeliottelulähetyksen. 

Timi ajoi Akaan ABC-liikenneasemalle asti, jonka jälkeen minä hyppäsin rattiin. Ottelu oli edelleen kesken, mutta kuulin selostuksen. Osapuilleen Hämeenlinnan kohdilla tuli voitto-osuma, sitä tarkistettiin pitkään ja lopulta hyväksyttiin. Voittoon nousi Kiekko Vantaa.

Pudotuspelitaistelu jääkiekossa on kuin tämä reissumme. Joskus onnistumisia voi tulla heti tai sitten ne kiertävät ja antavat odottaa. Näin Jokeri fanina harmitti tappio kolmannessa ottelussa, mutta itse playoff sarjalle tämä teki hyvää.

Seikkailu päättyi lauantai iltana hieman ennen ysiä Timin pihaan, josta vaimoni tuli hakemaan.

 Seikkailu, joka ei tarjonnut ikimuistoisia saaliita vaan jotain paljon suurempaa: Uuden kalakaverin.