Vuosi 2020 lähenee - välineet kuntoon!


Valmistautuminen tulevaan kauteen on alkanut välineinventaariolla.

Moni on miettinyt miksi minulla on turkoosi hiuspompula vasemmassa käsivarressa. Pompulan laitoin käteeni aamuna jolloin varmistui, että pääsen osallistumaan Lajikalastuksen henkilökohtaisiin SM-kilpailuihin alusta alkaen, eikä minun tarvinnut antaa muille etumatkaa.

Hiuspompulat ovat loistavia apuvälineitä onkilaitteiden kiinnittämiseen vavan varteen. Ne kestävät paremmin kuin kuminauhat, venyvät tarpeeksi pitäen onkilaitteet kiinni vavassa. Tämä kyseinen turkoosi pompula oli varalta mukana koko kisan. Kilpailusta onnistuin nappaamaan lopulta voiton, kisaraportin voit lukea tästä.

Pompulan tarkoitus on muistuttaa tulevasta vuodesta ja siitä, että ennätysyritykseen satsataan 110% unohtamatta perheen parissa vietettyjä hetkiä.

Lajikalastuksen SM-kisoihin etsin fongausvälineet varaston uumenista ja kyllä kannatti. 

Mitä tuo tammikuu tullessaan...

Mikael Jaakkola ja Timi Laitinen painoivat vuoden 2018 huimaa tahtia lajeja listoille ja näistä kahdesta ensimmäinen piti kirjaa bloginsa muodossa. Mikaelin ennätysvuoteen voi tutustua tästä. Timi aloitti vuoden lajien keräämisen vasta Kokkolaan suuntautuneella muikun pilkintäreissulla. Tuon retkitarinan voit lukea tästä.

Tammikuun lajilista Mikaelilla oli: Taimen, kolmipiikki, hietatokko, kivinilkka, kirjolohi, puronieriä, ahven, kiiski, kuore, särki, pasuri ja siika.

Nyt on valotehoa - toimiiko viritys?

Lirkkihaavi + pyörävalokiinnike säätömahdollisuudella

Isänpäivänä koin valaistumisen. Aikaisemmin olen lirkkimisessä pärjännyt töistä saadulla kiinailaisella demolampulla. Tuon otsalampun hyvä puoli on ollut, että siinä on zoom toiminto jolla valokeilaa voi säätää. Itse kisoissa olen saanut lainata tiimikaverini Timin Lumolite Compassa R  otsalamppua.

Perheeni ja erityisesti tyttäreni Olivia tiesi mitä isi tarvitsee ja halusi, ettei heikkotehoista valoa hankita.
"Eihän tämä ole mikään paska lamppu?"
Ei tullut otsalamppua, vaan vajaan 100€ budjettiin sisään mahtui taskulamppu Olight R50 PRO. Lampun mitattu valoteho huimat 3200 lumenea. Pidempiaikainen teho on reilut 1770 lumenea joka on tärkeämpi kuin hetkittäinen korkea valoteho.

Lirkkiessä toisessa kädessä on haavi, toisessa lirkkivälineet. Aikaisemmin Tonilta lainaaman tehokkaan lampun kanssa olen pitänyt sitä samassa kädessä kuin haavi. Tämä on mahdollistanut tehokkaan lirkkimisen ilman otsalamppua.

Sain idean; teline haavinvarteen johon voin kiinnittää lampun ja säätää valon juuri halutulla tavalla. Haavin vartta piti paksuntaa ja se kävi helposti kiertämällä siihen teippiä, helppoa ja nopeaa.

Perhe aloitti jouluun valmistautumisen, pitäisikö itse aloittaa välineiden kasaaminen?

On se hienoa aloittaa välineiden järjestely ja kuntoonlaitto "välivuoden" jälkeen.

Vuosi lähenee loppua ja alkuvuoden kalareissujen kamoja on tullut laiteltua valmiiksi. Lähdöt nopealla aikataululla, mm. Padvaan, Airistolle, Hämeenlinnaan ja viikonloppureissulle helmi-maaliskuussa Kokkola-Lapinlahti-Kuopio.

"Olivia, tiedäthän että isin ennätysyritys tarkoittaa että olen paljon pois kotoa." 
"Tiedän, jos haluat ennätystä yrittää, niin ei se haittaa."
Nämä sanat merkitsee todella paljon ja antaa uskoa tavoitella ennätystä tosissaan.

Ilmoitan reissuista Facebookin -Fongausryhmässä heti kun päivämäärät on tarkentuneet.

Kireitä siimoja loppuvuodelle ja rauhallista joulua. Kohta mennään...

Lähetä kommentti

0 Kommentit