Voi V mikä matka kohti 50 elämänpistettä!

Kirjoitettu matkalla junalla Joensuuhun 22.7.2016


Elämänpiste suomesta nro 50!

Lomareissumme sai surkean päätöksen, kun automme ei inahtanutkaan anoppilan pihassa. Onneksi olin alkuvuonna ottanut vakuutuksen joka turvaisi matkamme jatkumisen jos auto jättäisi matkalle.
Jotenkin meidän kohdalla autot ovat arvaamattomia ja lomareissua ajatellen piti pelata varman päälle.

4200 km se kesti...

Sijaisauto toimitettiin Scandiarentin toimesta keskelle korpea ja saimme sen käyttöömme viiden päivän ajaksi. Autoksi saimme Seatin Leon automaattivaihteisen farmarin.

Auton sain palauttaa hotelli Vantaan toimipisteelle tiksiin. Erinomaisesta palvelusta kaikille Scandiarentissä minua auttaneille megalomaaniset kiitokset!

Matkaa on pari tuntia junalla takana ja mietin mikä auto on allani Joensuusta lähtiessäni. Sain eilen Laakkosella puhelun jossa sain kuulla seuraavaa; "Osa jonka tilasimme on oikea, mutta se ei käy sinun autoon. Olemme lähettäneet tehtaalle kuvat ja tiedustelleet mistä moinen voisi johtua."

Kerroin, että olen sopinut viikonlopun ohjelman ja ostanut perjantaiksi junalipun auton kotiin hakemiseksi. Vaimoni tarvitsee työssään isoa autoa eikä lainassa oleva Toyota Yaris riitä lapsien kuljettamiseen.

"Jos auto ei ole perjantaina valmis saatte meidän koulutusauton alle loppu korjauksen ajaksi".
Pakko sanoa, että erinomainen vaihtoehto joka tosin pakottaa käymään Joensuussa toistamiseen syksyn aikana.

Onneksi tämän reissun pystyn yhdistämään kätevästi Myllykosken sammenkalastusreissun kanssa ja sain Joensuussa seuraksi Kalamaratonista tutun Hannun sekä pe-la väliseksi yöksi majapaikan ex duunikaverini Markuksen mökiltä.

Joensuussa kävin Kalamaraton tutun Hannun kanssa heittämässä Utran frisbeegolf -radan läpi ja päädyin tulokseen 101 Hannun heittäen radan tulokseen 74.

Oma auto alla, korjaus maksoi 690€. Ennen kalastusta kävin moikkaamassa toista vanhaa työkaveriani Pasia. Iltapäiväkahvit ja munkit rupattelun lomassa nassuun ja nokka kohti Varaslampea.

Lesnan naputtajat ovat tehneet upean lähikalastuspaikan lammelle. Tavoitteenani oli lammessa lymyävät suuret suutarit ja ruutanat. Varaslammen kunnostusprojektista voi lukea tästä.


Varaslammen ympäriltä löytää onkipaikkoja ja opaskylttejä

Muutaman tunnin kun oli onkinut saapui yksi facebook tuttu seuraksi. Nyt oli Pertin vuoro, armottoman kova onkimies jonka kanssa kävimme yksi talvi pilkillä yrittämässä kuhaa Pieliseltä. Lampi pihtasi parhaimaansa ja antoi saaliiksi vain muutamat lahnan. Oli aika hyvästellä Joensuu ja lähteä saunomaan Kiteelle.

Kylmälaukku viilensi sopivasti nalleperheen ja perillä Markus oli nakittanut poikansa saunan lämmitykseen. Sauna olikin kirjaimellisesti lämmin ja istuimme tasaisin väliajoin viilentämässä ja nauttimassa olutta terassilla. Edessä siinsi tyyni Pyhäjärven pinta jonka alla lymyili mahtisaaliita.

Kirjoitettu kotona 24.7.

100 km se kesti...

Aamulla fiilikset oli alhaalla kun edellisenä päivänä korjaamolta haettu auto oireili eikä lähtenyt käyntiin. Voisin sanoa, että voisi vituttaa kn kaikki menee päin persettä. Onneksi ex duunikaverin pojalla oli mökillä mukana Xbox ja siihen NHL16, aamukahvit naamaan ja änäriä mättämään.

Ensimmäisen pelin jälkeen kävi selville, että sijaisauto ja hinuri tulevat samalla kyydille ja pääsen vajaan kahden tunnin odottamisen jälkeen jatkamaan matkaa. Peli päättyi murskaavasti 12-4 minun tappioksi. 

Voisi sanoa, että hieman vitutti hävitä ja myöntää huonouteni. Onneksi Luukas kertoi, että pelattiin helpoimmalla tasolla jossa jokainen edes päätyyn päin suuntautuva laukaus menee maaliin kuten legendaariselle Hifk maalivahdille aikoinaan. 

Muutettiin peliasetuksia hieman vaativammaksi ja seuraavat pelit päättyivät molemmat lukemiin 1-4 minun voittoihin.

Viimeisen pelin jälkeen vedettiin aamupalan jatkeeksi grillimakkarat ja grillaillessamme hinausauto saapuikin mökkitielle valkoinen paholainen kyydissään vieden samalla Passatin uudelleen korjaamolle.

Opel jonka sain alleni on ihan kiva auto ajaa, vakionopeudensäätimen käytön oppimiseen meni 100 km. Me miehet kun ei ohjekirjoja avata :D


Kohti 50 elämänpistettä ja uusia muistoja

Reilu kuuden kilon siperiansampi vetää pakosti suun hymyyn

Myllykosken karppilampi on upea paikka lajikalastajalle. Lampeen istutettujen siperiansampien ja karppien lisäksi lajistosta löytyy suutari, säyne, ruutana, lahna, ahven, hauki ja nyt siirtoistutettuna myös turpa. 

Ajellessani lammelle mietin kuinka viritän välineet ensiksi pyyntiin, laitan grilliin tulet ja avaan kylmän bissen nauttien hetkestä. Aamuinen vitutus saisi kiitää pitkin tyyntä lammenpintaa Kymijoelle ja siitä kohti syvimpiä ulappojen monttuja. 

Olin Taavetin kohdalla kun Timi laittoi viestiä; "Perillä". Tiesin, että ainakin reilu tunti menee minun paikalle pääsemiseen. Vihdoin, Myllykosken aakkosasema. Nyt ruoat pussiin, hamppari messiin ja lisää kylmää bisseä kylmälaukkuun. Yksi poronkusema ja olen rantsussa!

Vihdoin rannassa, vapateline kasaan. Häläreistä patterin oikein päin ja kiinni telineeseen, perinteitä noudattaen majoituimme kalapaikkojen 18-21 luokse eli sisäkaarteeseen. Näiltä jalansijoilta olemme saaneet eniten tapahtumia ja kaloja ylös. 

Tämä viritys toimi koko reissun pyytäen sampien lisäksi karpin, suutarin, turvan ja säyneen.

Käytämme lammella kalastaessa karpin kalastuksessa tuttua bolt-rigiä. Rigin erikoisuus on kiinteä paino. Painon avulla koukku tarttuu kalan nykäistessä syöttiä nätisti suupieleen. Ison kalan ollessa kyseessä irtoaa paino samalla vapaaksi liukavaksi pääsiimaan. Kaksi vavoistani sai tämän virityksen ja yhteen tein perinteisen liukupaino version.


Välineet pyynnissä

Kaikissa rigeissä käytin kuitenkin valmiita karppiperukkeita joissa syötin saa viritettyä koukun ulkopuolelle siimaan roikkumaan. Tämä jättää itse koukun syötittä ja kalan on helpompi imaista koko setti suuhun tartuttaen itsensä päätä kääntämällä tai nostamalla. Lue tästä Jounin vinkit sammen pyyntiin.

Tarvikkeet rigauksien tekoon löydät Onkitukusta. Tässä käyttämiimme tuotteisiin suorat linkit:


Karhu -olut, mikä ihana makunautinto heti retken alkuun. Heti ensimmäinen suullinen huuhteli aamuisen harmituksen alas kurkustani luoden täydellisen onnistumisen tunteen. Vaikka autonhaku reissu ei mennyt kuten Strömsöössä. Reissu oli vasta alussa ja tiesin, että epäonni ei voi jatkua, ei vaan voi! 

Vieressä Timi viritteli omia pyyntejään veteen ja ihailin tämän herran tarkkaa välineiden virittämistä. Vuonna 2013 kun teimme ensimmäisen yhteisen kalareissumme facebookissa tapaamisen jälkeen, en olisi uskonut kuinka monia hienoja hetkiä hänen kanssa on tullut koettua. Lue tästä kuinka tapasimme. 


Häläreiden sinfoniaa


Nauttimiseni keskeyttää PIIP ääni joka tulee minun häläreistä. Ehkä se oli ohiuinti, PIIP kuuluu kuitenkin toisen kerran. Lasken oluen kylmälaukun päälle ja lähden vapojani kohti. PIIPPIIPPIIP saan tervehdyksen kun nappaa vavan käteen, löysät pois ja vapa ylös. "Kiinni", huudan jolloin Timi tulee vapautusmaton sekä haavin kanssa viereeni. Joko nyt olisi minun vuoro avata sampitili lammella?

Mietin kuinka viime vuoden reissulla olin karkuuttanut yhden varman suukalan ja saanut muutamia ulkopuolelta tarttuneita. Olisiko tämä jälleen kohtaloni? Päätin, että nyt tämä kala tulee ylös vaikka väkisin.

Muutaman minuutin taistelun jälkeen kala näyttäytyi ensimmäisen kerran; "Sampi ja suusta kiinni", mitä helv. tuntia ei olla oltu ja ensimmäinen sampi on uimassa haaviin. Samalla Timi koppasi kalan haaviin ja nosti vapautusmatolle, se on siinä kuten Antero Mertaranta huutaisi.

Elämänpiste numero 50 näki päivänvalon! Kalaa kuvatessamme ampiainen tai kusiainen pisti -tai puri minua sormeen ja heti perään kusiainen mahaan. On tämä nyt prkl kun ei missään saa olla rauhassa öttiäisiltä.

Muutamat kuvat upeasta kalasta ja vapautus! Olin onnistunut, periaatteessa retken olisi voinut päättää tähän ja ajaa illaksi kotiin rakkaan perheen luokse. Olemme sen verran harvoin yönyli kalareissuilla, että päätin kuitenkin unohtaa nämä ajatukset ja heittää syötit uudelleen pyyntiin. 

Olimme levittäytyneet ponnin rannalle ja pyynnissä oli yhteensä 5 vapaa ja lisäksi Timi harjoitteli parttiongintaa. Vasimmaisessa vavassa piippasi ja häläri aloitti jatkuvan piippaamisen. Timi juoksi vavalleen nostaen sen pystyyn varmistaen kalan tarttumisen. Kiinni on! 

Samalla kun hain haavia alkoi oma hälärini oikeassa reunassa huutamaan, annoin haavin Timille ja menin tartuttamaan oman kalani. Kiinni on!

Tuplatärppi, huusin Timille. Heti tämän jälkeen myös keskellä oleva Timin vavan häläri piippasi ja aloitti huutamisen.

TRIPLATÄRPPI!!! Minun kala veti siimat ristiin ja onneksi onnistuin yhdellä kädellä kelaamaan muiden vapojen siimat vavan kärkiin. 

Löysäsin hieman jarrua ja jätin vapani telineeseen, että pääsin auttamaan Timiä kalojen kanssa.

Timi oli saanut oman kalansa ylös ja vienyt vapatuskaukalolle ja tuli samalla haaviamaan minun kalan. Olin kerennyt kelaamaan kaksi vapaa ylös jolloin kala sai temmeltää vapaasti väsytellen samalla itseään kun kävin haavitsemassa Timin toisen kalan. Lopulta vapautuskaukalossa oli kaksi Timin kalaa ja minun kala kävi haavin kautta ja pääsi jatkamaan kasvuaan. 

3 kg turvalla oltaisiin korkealla ennätyskalalistalla

Saimme hetken aikana saman määrän suusta koukutettuja sampia kuin edellisen vuoden reissuilla yhteensä. Ennen kuutta olimme pyydystäneet viisi sampea joista jokainen oli tarttunut nätisti suupielestä kiinni. Bolt-rigillä kalastettaessa koukku ei pääse kalan suussa kovin syvälle ja lähes poikkeuksetta se löytyy heti suupielestä.

Ilta tarjosi hirveää tykitystä kalojen osalta. Mainottakoot mm. Timin pyydystämät n.3kg turpa, 1kg säyne, 1,5kg suutari, 1kg ruutanat jne...

Tuplatärpin lopputulos

Minulle osui useita yli kilon suutareita sekä yksi 1,5 kg turpa useiden sampien lisäksi. Näiden pienien sampien ja muiden lajien lisäksi nappasimme molemmat yli 6 kg sammet. 
Yhtä hymyä

Yhdeksän aikaan saapui seuraamme Arsi, vanha opiskelutoverini Savonlinnan ajoilta ja nykyinen varteenotettava Kotkan Kalamaraton voittajaehdokas tuli moikkaamaan ja vaihtamaan kuulumisia. Kuin tilauksesta hänen saavuttua yksi häläri aloitti huudon ja Timi sai napata yhden sammen lisää saalistilastoomme.


Herätyskellot täynnä voimaa

Upean taistelun antanut 1,5 kg suutari.

Yöksi vähensin vapamäärääni kahteen. Yöllä kolmella vavalla kalastaminen voisi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa totaalisen siimasotkun.

3:43 katson puhelimesta kun kömmin makuupussiin. Herätyksen tarjosi ensimmäisenä ylös tulleena kalana komea suutari. Ennen suutaria muutama piippaus ja yksi vienti oli Timin vavoissa. 

4:13, nyt on jo valoisampaa. Piippiippiiipppii, siima juoksee puolalta hirveää vauhtia joka on merkki kalan tarttumisesta. Prkl, sammakko meinaa jäädä alleni kun pompin sukkasilleni kohti vapaani. Lopulta onnistun pompinnan lomassa laittamana kengät jalkaan ja saan vihdoin vavan käteen. Löysät pois ja vapa ylös, nyt tuntui voimakas kala siiman toisessa päässä. 

Kala käy kerran pyörähtämässä vastarannan lumpeikon edessä eikä nouse pintaan suosiolla. Ei ole sampi, edellinen suutari teki samalla tavalla ja väsyi nopeasti. Ei ole suutari, voisiko olla karppi? 

Kuluneen vuoden toinen karppi,  6 kg pelkkää poweria!

Sydämen lyönnit tihenevät jokaisella vavan nyökkäyksellä, kala ei vaan väsy. Hitaasti saan suostuteltua kalaa lähemmäksi ja unen pöpperöisillä silmillä totean kalan karpiksi. Lopulta kala väsyy ja saamme sen haavin kautta vapautusmatolle.

Aamulla Arsi tuli toistamiseen moikkaamaan ja Timi nappasi kuin tilauksesta yhden sammen kuvattavaksi. Yhteensä saimme 15 sampea joka ylitti kaikki odotukset ja mistä riittää varmasti kerrottavaa tulevaisuudessa.

Tämän ja kaikki muutkin lammen asukit ovat todella upeita yksilöitä ja niitä pitää käsitellä varovasti. Kuvaamme kalan, punnitsemme ja laskemme elvytyksen jälkeen takaisin elementtiinsä. Nimikko sammista onnistuimme koukuttamaan seuraavat kalat:

  • Puttonen (istutettu 26.05.2016 paino 6700g)
  • Pyle (istutettu 26.05.2016  paino 5600g).
  • Toukka (istutettu 19.5.2015 paino 4200g)
  • Tomas (istutettu 19.5.2015 paino 2300g)
  • Markku (istutettu 19.5.2015 paino 2200g)
  • Karppi 6 kg
  • Turpa 3 kg, Turpa 1,5 kg, Turpa 1 kg
  • Suutarit x 10 1-1,5 kg
  • Säyne 1kg
  • Ruutana x 2 1 kg
Myllykosken Jokamieskalastajat ry:n sivuilta voi lukea lisää karppilammesta.


Lähetä kommentti

7 Kommentit

Jake sanoi…
Tiedän kyllä tunteen mikä seuraa kun auto hajoaa kesken reissun. Kaverin autolla kierrettiin Kainuun ja Pohjois-Suomen alueella autolla. Kainuussa auto kuitenkin keskellä ei mitään hajosi. 24/7 hinauspalvelu auttoi kuitenkin auton korjaamolle. Kaksi päivää meni odotellessa autoa korjauksesta mutta ehdimme käydä kokeilemassa paikallisia vesistöjä kalastuksen merkeissä. Ei siis harmittanut niin paljon lopulta vaikka iso lovi kaverin lompakkoon tuli korjauksesta.
Risto sanoi…
Huh, ikäviä juttuja kun auto päättää noin vain irtisanoa sopimuksensa. Me jouduimme myös vuosi takaperin soittamaan hinauspalveluun. Olimme juuri lähtemässä ostoskeskuksesta Lappeenrannassa, ja auto päätti että eipäs lähdetäkkään. Huolto tuli myös kalliiksi, mutta oli välttämätön. Tämän auton laitoimme kuitenkin lopulta vaihtoon, ja nyt meillä on uusi. Se ei vielä ole jättänyt välille.
Pekka sanoi…
Hyvä vinkki tuo että ottaa vakuutuksen tällaisillekin tapauksille. Hyvä että laina-auto löytyi kuitenkin. Me emme ole vielä joutuneet soittamaan hinausta paikalle, mutta tottakai on hyvä varautua tähänkin. Auto on kyllä suhteellisen uusi ja hyvässä kunnossa, toivotaan että niin jatkossakin.
Jari Risto R sanoi…
Kiva että sai kuitenkin tilapäisen auton. Meillä on hinauspalvelun numero puhelimessa varmuuden vuoksi, kun ei ikinä tiedä mitä tapahtuu. Edellinen jäi kerran välille, meni huoltamolle eikä koskaan tullut takaisin.
Riina sanoi…
Hyvä juttu jos sai toisen auton tilalle. Niiden kanssa kyllä sattuu joskus jos mitäkin. Meidän omaan autoon nyt pitäisi hankkia uusi raidetangon pää, ja se pitäisi siis saada vaihdettua. Onhan tuolla jo ikääkin, mutta olisi kiva kun vielä hetken kestäisi.
Sara sanoi…
Aina ikävää, kun autojen kanssa tulee ongelmia. Meidänkin oma meni rikki. Ilmeisesti täytyy hankkia uusi korkeapainepumppu. Hyvä, että olit kuitenkin tuon vakuutuksen ottanut. Varmasti auttaa näissä tilanteissa.
Taimenmies sanoi…
Sara, ne on autoja aina löytyy vikoja ja korjaaja vioille. Tuo sijaisautovakuutus on kyllä hyvä ja pelastanut monesti pulasta. Ihanaa kesän jatkoa.