Joensuun Kalamaraton 2015

Kiitos ja kumarrus Joensuu.  

Tapio Rautavaaran laulun sanoja lainaten. ”Mä tässä kerran kivelle yksin kapusin. Ja sattumalta nuljun sieltä löysin. Mä toukkapurkkiani pengon nyt, tätä olen etsinyt. ”

Torstai ja perjantain treenipäivät Joensuussa antoivat osviittaa vaikeasta kisasta. Päätimme jo harjoittelun alkuvaiheessa unohtaa kuhan sekä suutarin harjoittelun ja keskittää pääpaino muiden särkikalojen esiintymispaikkojen etsimiseen. Särkikalojen lisäksi halusimme etsiä lisää pelipaikkoja kivisimpulle sekä kivennuoliaiselle. Molempina päivinä käytimme myös muutaman tunnin kymmenpiikin paikallistamiseen, tässä kuitenkaan onnistumatta.

Treeneissa tapasimme joukkueen nimeltä Joukkue

Lauantai aamu valkeni aurinkoisena. Aamupalan jälkeen otettiin suunta kohti suunniteltuja mäskipaikkoja. Mäskit veteen lahnalle sekä särkikaloille ja kohti kisakeskusta. Matkalla pysähdyimme kokeilemaan Pielisjoelta pari kohtaa ja yksi näistä oli Kesäkahvila Rennon kohdalla.

Rennon yrittäjä oli juuri virittelemässä kahvilaa auki ja päädyimme vaihtamaan sanan jos toisenkin. Lopulta joimme kahvit ja saimme ikuistettua kuvassa näkyvän hetken ennen kilpailua.
Ilosaaressa näkyikin jo tuttuja. Perinteitä kunnioittaen olivat Lesnan Naputtajien joukkueet sekä Joukkue –niminen joukkue Kerubin terassilla bissellä. Liityimme heidän seuraan ja kättelimme kaikki kilpakumppanimme.

Startti kajahti, nopea koukkaus ruutanasta ja kohti särkikaloja. Särki! kuului kauempaa rannalta, Ahven!, Salakka ja seipi. Mikko onki lahnamäskiltä kun hänen kohonsa sukelsi nopeasti. Komea säyne oli napannut kärpäsentoukkiin ja taisteli viimeisistä hetkistään siiman päässä. Onneksi Markus sai haavittua kalan nopesti ja nosti lajimäärämme kuuteen. Edellisvuosien tapaan lahna mäski kelpasi säyneelle, ei lahnalle :D

Joukkue nimeltä Joukkue veti huiman kisaennätyksen Joensuusta 7-lajin saantiajaksi. Aika 52 minuuttia osoittaa, että harjoittelulla on merkitystä tämän ajan tavoittelussa.

Seipi vai salakka, 6- vai 7-lajia

Ilosaaressa aloitimme  tavoittelemaan listalta puuttuvia pasuria ja lahnaa. Listassamme oli pääosin muut laguunissa esiintyvät särkikalat. Vapalaukussani oli pussimme, lajeja oli kertynyt 6. Tarkkailin Mikon ja Markuksen ongintaa vastarannalta ja reilun tunnin kohdalla Lahna tempoili Mikon ongessa. Markus huusi ”Lahna, vie lajit”. Lähdin juoksemaan kohti mikserikoppia ja samalla touhujani ihmetteli piknikillä oleva rouvakatras.

Kopilla oli Lesnan Naputtajien 1 joukkue, joka sai todeta kuinka meidän seitsemän lajia vaihtui pettymyksen myötä kuuteen. Olimme onkineet salakoita useamman joista yhtä olimme luulleet seipiksi. Aloittelijoiden virhe joka ei saa toistua jos haluaa kärkisijoista taistella.

Hikipisarat hiipivät otsalleni kun kävelin paahtavassa auringonpaisteessa kohti kalakamojani. Sama rouvakatras ihmettelee jälleen touhujani ja pyörittelee ihmeissään päätään. Matopurkissa oli valmiiksi varaamani Vibraxin lippa. Sidoin perukkeen sekä lipan siimanpäähän kiinni ja päätin heitellä hauen toivossa hetken.

Ensimmäinen heittoni lensi juuri siihen ainoaan oksaan joka kaartui veden ylle.
Toinen heitto tipahti haluttuun kohtaan ja heti ensimmäinen kammen kierrätys antoi toivotun tuloksen. Laguunin pieni hauenpulikka hyväksyi tarjotun lipan ja nousi kevyesti siimasta nurmikolle ilman haavia.

Takaisin kävellessä ajattelin istahtaa hetkeksi rouvien seuraan kertomaan mitä oikein touhuamme.
Vastaanotto oli lämmin ja sain tervetuliaislahjaksi kylmän huurteisen. Annoin hengityksen tasaantua hetken ja kerroin sen jälkeen heille Kalamaratonista ja syyn miksi juoksin ensiksi kalapussin ja hetkeä myöhemmin hauki kädessä kohti mikserikoppia.

Päätimme 7-lajin jälkeen hakea ”dippilaji” seipin ja jatkaa matkaa kohti mutupaikkoja. Seipi nousi hetkessä ja käsiä pestessäni huomasin, että vedessä uiskenteli lieromaisia kaloja. Päättelin, että ne olivat pikkunahkiaisia enkä jäänyt niitä sen enempää tuijottelemaan.

Mutupaikalle saapuessa taivaan valtasivat tummat sadepilvet. Onneksi olin keskiviikkona kalareissulla poikkennut purolla ja löytänyt mutujen piilopaikat. Paikat olivat totaalisesti eri alueilla kuin edellisvuosina. Tämä harjoittelu toi tuloksen kun vain minuutin onkimisella ensimmäinen mutu oli ylhäällä. Kuulimme kisan jälkeen, että ukkoskuuron aikana mudun onkimiseen meni useita tunteja. Onneksi ennätimme ennen kuuroa tämän pisteen haussa.

Matkalla Liperiin Mikko ehdotti, että kävisimme kokeilemassa pari kivenkoloa jossa edellisenä iltana olimme simppuja nähneet. Viritin Mikon havaitsemalle simpulle ansan ja jäin odottamaan. Pieni eloisa madon palanen pyöri kolon edessä.

Vieressä isä ja poika ihmetteli mitä touhusin. Tuijottelin koloon minuutin jos toisenkin, noin 15 minuutin kohdalla jokin liikahti kolon suulla. Pieni simppu tuli kurkkaamaan matoa ja samalla ”slurps” hävisi mato simpun suuhun.

Sarjakuvan viesti osui ja uppos kuten salaatti Markuksen masuun.

Nopeat refleksit ja nostoliike jolla simppu nousi kuiville. Samalla pääsi järven yli kaikuva JESH! huuto. Vieressä olleet isä ja poika ihmettelivät entistä enemmän touhujamme… näytin kädessäni olevaa simppua ja kerroin, että olemme Kalamaraton –kilpailijoita. He tiesivät kilpailunsa ja toivottivat lajirikasta loppukilpailua.

Ukkoskuuron pauhatessa päätimme ajaa Liperiin sorvaongelle. Onkipaikalla satoi vettä, onneksi Savage Gearin -kalastusasut pitivät vettä 100% ja lippiksien päälle vedetyt huput pitivät kasvomme kuivina.

Sorvan kalastamisessa vierähti pieni tovi, onneksi ennen sorvaa nousi pieni pasuri Markuksen toimesta lajiksi nro 11.

Tähän väliin pieni ruokatauko ABC:llä ja matka jatkuu kohti kuhan jigausta…

Suutari nimeltä Raimo

Tänä vuonna olis minun vuoro onkia suutari

Satuimme Varaslammelle samaan aikaan Lesnan Naputtajat 2 joukkueen sekä Prokastajien kanssa. Molemmat olivat yrittäneet suutaria jo pidemmän aikaa. Tähän mennessä kilpailussa oli vain yksi suutari ilmoitettu ja saajina meiltä pientä mäskitipsiä saanut Joukkue niminen joukkue.
Herrat onkivat armottomassa vesisateessa neljä tuntia suutaria ja lopulta onnistuivatkin vihreän kaunokaisen koukuttamisessa. Meidän suutarin saamiseen vaadittiin salainen mäskimme ja vajaa tunnin onkiminen.

Markus risti saadun kalan Raimoksi, annoin kalalle pusun ja toivotin hyvää loppuelämää laskiessani suutarin elementtiinsä. Kalamaratonissa ei kaikkia kaloja tarvitse tappaa. Valokuva kisapassin kanssa riittää tästä lajista tuomaristolle.

Ankerias vai ankerias?

Olimme muutamaa lajia aikaisemmin nähneet käärmemäisiä kaloja. Tuolloin jatkoimme matkaa kohti mutua ja jätettiin kalat rauhaan. Kuulimme kuitenkin Kaitsulta kisakeskuksessa, että ankeriaasta on huhuiltu ja sellaisia nähty. Nähdyt kalat olivat olleet samaa kokoluokkaa kuin meidän näkemämme.
Päätimme kopasta kohdan missä olimme kalat nähneet ja katsoa lamppujen valossa näkyykö kaloja. Kalat löytyivät ja tiputin syötit suoraan oikeaan koloon. Vaikka syötti oli kalan suun edessä, ei tämä kelvannut. Päätin varmistua epäilyksestäni ja pyysin Markusta tuomaan haavin.

Laitoin haavin kiven taakse ja kepillä sörkkimistä koloon. Hetken päästä haavissa oli liero joka käteen ottaessa imaisi itsensä kiinni sormeen. Olin saanut uuden elämänpisteen pikkunahkiaisesta. Tästä lajista ei lisäpisteitä Kalamaratonissa irtoa joten kala takaisin ja kohti seuraavaa etappia. Eipä vaivaa tämä havainto enää päätä.

Näihin hetkiin kiteytyy Kalamaratonin hienous vaikka saalista ei saisikaan.

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, pyydystimme seuraavan 14 tunnin aikana uudeksi lajiksi vain kiisken ja tämän lajin pyyntiin kului aikaa 1 minuutti. Koko loppukilpailun ajan heittelimme kuhaa, kirjolohta sekä etsimme kivenkoloista madetta ja kivennuoliaista.


Näimme yhden mateen joka hylkäsi syöttimme, nuljuja emme nähneet koko neljän päivän aikana yhtään. Lopulta päädyimme hieman ennen kolmea ottamaan hetken aikaa itsellemme ja menimme majapaikkaamme nukkumaan muutamaksi tunniksi. Tämä oli ratkaisuna oikea, unten jälkeen jaksoimme stempata ja yrittää uudestaan nuljun etsintää.

Lajit jotka onnistuimme pyydystämään Joensuun Kalamaratonissa vuonna 2015. Suluissa lisäksi kilpailussa muut kilpailussa saadut lajit. Yhteensä lajeja pyydettiin 19. Uupumaan jäivät edelleen harjus, kuore ja siika sekä huhupuheiden karpit.

Ruutana, Särki, Ahven, Salakka, Säyne, Lahna, Hauki, Seipi, Mutu, Kivisimppu, Sorva, Pasuri, Suutari ja kiiski. (Kirjolohi, Kivennuoliainen, Kuha, kymmenpiikki ja made.)

Onnea voittajille, kiitos Kaitsulle hyvin hoidetuista Kalamaraton kilpailuista Joensuussa. Muistan ikuisesti ensimmäisien kisojen iloisen vastaanottokomitean, jossa opiskelijanaiset yönpimeinä tunteina stemppasivat kilpailijoita suut hymyssä suin. Lue Lesnan Naputtajien 1 –joukkueen kisatarina tästä.

Hetki aikaa itselleen.

Joensuun kilpailu oli SKES Taimentiimin viimeinen minun osaltani. Jatkossa kilpailemme Species Fishing Team –nimellä. Mikään ei tule muuttumaan nimen vaihdoksen myötä. Olemme ne samat neljä kalastavaa ystävää kuin aina ennenkin ja meiltä voi tulla kysymään neuvoja kuten aikaisemminkin.

Touhujamme voi seurata facebook-sivuiltamme.

Haastakaa kaverinne, haastakaa itsenne ja kertokaa kaikille millainen kilpailua Kalamaraton kilpailuna oikeasti on. Lesnan Naputtajille pointsin työstä mitä heidän aktiivit ovat tehneet Joensuussa ja toivotaan, että työ tuottaa tulosta osallistujamäärissä tulevaisuudessa.

Ei väsytä. Klo 2:40

Kausi 2015 on Kalamaratonien osalta taputeltu. Iso kiitos kaikille joiden kanssa olemme kokeneet kolmessa eri kaupungissa upeita hetkiä. Näitä muistellessa tietää, että Kalamaraton on elämäntapa ei kilpailu.

Kiitos Markus, Mikko ja Timi. Vajaa vuosi ja taas mennään Kalamaratonin tiimoilta...