Kalamaraton historia

Species Fishing Team - Juha, Markus, Timi ja Mikko

Kalamaratonista voisi kertoa yhtä monta tarinaa kuin aikoinaan Tapio Rautavaara kertoi isoisän olkihatusta tai vanha myllynkivi. ”Niin vanha mylly kertoa vois monta tarinaa, mut niitä kuulla saa harvan sydän saa. Se kuulaa sen vanhan myllyn kieltä tajuaa, sen kivi kuiskaa rakas rupattaa…”

Kalamaraton on tiivistettynä vuorokausi täynnä onnistumisia, pettymyksiä, upeita tunnelmia ja armotonta vtutusta kera parhaiden kalakavereiden. Joka vuosi opit jotain uutta jo tutuista paikoista ja joka vuosi tutustut mukaviin ihmisiin.

Joensuun Kalamaraton oli minun historiassa kuudestoista, samalla siirryin eniten kilpailuja läpi käyneeksi kilpailijaksi.

Kalamaraton on ensimmäisen kerran kisattu vuonna 2001, nyt eletään vuotta 2015 ja heikon matikkapääni mukaan kaikki Helsingin kilpailut läpikäynyt joukkue olisi kisannut vain 14 kilpailua koska tietojeni mukaan ei muissa kaupungeissa ole vierailtu.

Viimeisien vuosien aikana kilpailuja tulee kolme per vuosi, sitä ennen muutama vuosi mentiin kahdella kilpailulla. Tässä muutamia muisteluita vuosien varsilta.

2001 (JS, JP, AKI)

Historian ensimmäinen Kalamaraton, mitähän tästä tulee? Huima starttimme käsitti kävelyn kalakamat selässä Mustikkamaalta Kyläsaareen. Käytössämme oli auto vain muutamaan siirtymään. Pukinmäen ruutanalammella ollessamme satoi räntää ja Uutelassa siikaongella niin paljon vettä, että nuotiomme sammui.

2002 (JS, JP, AKI)

Kilpailussa oli voiton avaimet käsissä kun Tammisalon kanavasta nousi yllätykseksemme turpa. Kalapussi oli jäänyt meistä hieman liian pitkälle ja rohkea varis nappasi sieltä kaksi lajia, harmittavasti toinen näistä oli tämä turpa. Lopulta sijoituksemme oli kolmas lajimäärällä 14.

2003 (JS, JP, AKI, PL)

Ensimmäinen voitto on aika ikimuistoinen.

Voitto, 18-lajilla. Tiimiläisinä Aki, JP ja huoltaja Pasi. Hurja tanssiminen illan pimeydessä kun kolme pyydettyä lajia oli noussut Vuosaaressa. Saaliiksi nousi ahven, kivinilkka ja siika. Kilpailuamme seurasi MTV3:n Mika Tommola joka tupsahteli eri paikoissa haastattelemaan meitä.

2004 (JS, MV)

Aina ei kaikki mene kuin Stömsössä. Tästä kilpailusta ei ole muistikuvia. Sijoitus 33, lajimäärällä 9.

2005-2007

Tässä välissä olin kilpailun järjestäjien puolella seuraamassa kilpailua.

2008 (Esko Rapala, Paavo Korpua, Kalevi Kangas, itse toimin huoltajana)

Kolme nuorta legendaa.

Joukkueen jäsenten ollessa Suomen tunnetuimpien vieheiden kehittäjiä on tarinoita kerrottavaksi loppuiäksi. Sain kunnian toimia herrojen ja todellisten Kalamiehien huoltajana kilpailussa. Kilpailusuorituksesta tehtiin myös Kireitä siimoja tv-ohjelmaan jakso. Sijoitus 6. 24-lajia. Lue kilpailu tarina tästä.

2009-2010

Tässä välissä olin kilpailun järjestäjien puolella seuraamassa kilpailua. MM. reaaliaikainen seuranta otettiin käyttöön tässä välissä.

2011 (JS, JK)



Kilpailimme Janin kanssa kahden hengen joukkueena, silti auto oli täynnä tavaraa. Lue kilpailu tarina tästä. Sijoitus 9, lajimäärällä 20.

2012 Helsinki (JS, MJ, JK)

Maistuuko kahvit? Ottaisitko kahvit? Vastaus kysymyksiin; Löytyikö mustatokko?

Tiimiin liittyi Soukan kalakeisareissa vaikuttanut Mikko. Mikon myötä saimme uusia pelipaikkoja ja lisätukea harjotteluun. Itse kilpailussa legendaarisin laji oli mustatokko. Perjantaina ennen kisaa oli Mikolla vapaa päivä, ja hän kysyi treenilajia. Sanoin; Mustatokko. Vajaan tunnun kuluttua sain tekstarin, tämmöinen tuijotti mua kolosta ja sain sen ylös. Aivan huima mustatokkopaikka oli löytynyt. Mustatokkoon liittyy myös kilpailumuisto.

Olimme Kyläsaaressa ongella kun kävin saalispussiamme läpi, huomasin ettei mustatokkoa ollut missään. Kyseinen minicrip-pussi oli jäänyt kiven viereen toiselle puolelle kaupunkia. Mikko lähti hakemaan kun minä ja Jani jäimme onkimaan säynettä jonka lopulta saimmekin. Palatessaan, Mikko oli tuonut ABC:ltä kahvit mukanaan halki öisen kaupungin. Sijoitus 3, lajimäärällä 27. Lue kilpailu tarina tästä.

2012 Joensuu (JS, MJ, EKKU) 

Yksi kisahistorian hienoimmista otoksista. Pussissa mutupiste.
Historian ensimmäinen Joensuun Kalamaraton. Mikko ja Ekku lähti harjoittelemaan muutamaa päivää aikaisemmin ja onnistui löytämään muutamia Helsingissä hieman haastavampien kalajien pyyntipaikkoja kaupungista. Kilpailussa onnistuimme kohtuullisesti saaden 11-lajia sijoittuen kuudenneksi. Lue kilpailu tarina tästä.


2013 (JS, MJ, MR, TL)

Bongattiin Jaakko-Teppo

Nykyinen kokoonpanomme ensimmäistä kertaa yhdessä. Markuksen kanssa tapasimme ja juttelimme Joensuussa ja ystävystyimme siinä samalla. Tämän vuoden tarina olkoot lopullisen tiimimme yhteen hitsautuminen. Helsingissä sija 9, lajimäärällä 24.  Joensuussa sija 3, lajimäärällä 16. Lue Helsingin kisatarina tästä ja Joensuun tästä. Niin ja Helsingin kilpailussa jäi lahna saamatta :D

2014 Helsinki (JS, MR, MJ, TL)

Huima vauhti ja fiilis. 

Tuli täydellinen onnistuminen Stadissa. 32-eri kalalajia, nopein 10-lajin saantiaika ja kisaennätys. Upea kilpailu missä 30 kalalajia pyydettiin hivenen yli 12 tuntiin. Lue Helsingin kisatarina tästä.

Turku (JS, MJ, MR)

The Kalamiehet! Kuinka monesta olisi vetämään Kalamaraton pyörällä läpi ja taistella vielä voitosta?

Turun historian ensimmäinen kilpailu. Ennakkotyö onnistui ja vajaat kaksi treenipäivää toivat kilpailusta voiton. Voittoa suurempi hetki koettiin kun vietimme aikaa Pyöräilevien Lahnojen seurassa Ruissalon kärjessä. Hetkestä muodostui samalla perinne jota on nyt kahdessa käydyssä kilpailussa noudatettu. Voitto, lajimäärällä 24. Lue kilpailutarina tästä.

Joensuu (JS, MR, TL)


Kyllä on komea suutari. Näitä voi tavoitella Joensuusta löytyvästä Varaslammesta.
Voihan kivennuoliainen. Voitto oli otettavissa Joensuusta, mutta pitkään jatkuneet nuljun metsästystalkoot eivät tuoneet toivottua tulosta. Lajimäärä 16, nopein 7-lajin tunnistusaika (13:05). Joensuun muistoista kirkkaimmat on kun raavas suomalainen mies ilakoi kesäyössä hyttysten ilona. Kuvassa ko. mies sekä ilakoinnin aiheuttaja.

2015 Helsinki (JS, MJ, MR, TL), Turku (JS, MJ, MR) ja Joensuu (JS, MJ, MR)


Helsingissä ikikuistoinen hetki oli kun Timi saapui parkkipaikalta kalapaikalle mukanaan kassillinen ruokaa. Nouseva aamuaurinko kera aamupalatarpeiden siivitti meidät aamulla uuteen nousuun. Sija 5, lajimäärä 29.

Enemmän kuin kilpailu - elämäntapa!

Turun kilpailussa onnistumisten sarja koskien turpaa, mustatokkoa, kuhaa ja kivennuoliaista olivat neljän lajin täsmäiskut ns. dippilajit. Sija 2, lajimäärä 24. Hauki jäi saamatta :D Lue kilpailu tarina tästä.

Tervetuloa vuoden 2016 Kalamaratonit. Me olemme valmiit!

Joensuussa hienoja hetkiä oli tutustua ensikertalaisista koostuvaan Lohta Kalloo nimiseen joukkueeseen. Heiltä puuttui aamulla lahna kun näimme heidät. Markuksella oli pussillinen valmista lahnamäskiä, heittelimme mäskit heidän ongintakohtaan ja toivotimme kireitä siimoja.
Hetken päästä he tulivat ruutanaongelle samaan paikkaan missä olimme. ”Saimme lahnan, kiitos”. Kuului vastarannalta. Sija 4, lajimäärällä 14. Lue kilpailu tarina tästä.

Jokaisessa Kalamaratonissa kirjoitetaan historiaa.
Tule rohkeasti mukaan tähän kirjoitusprojektiin.
Koe jotain ainutlaatuista kalastuksen parissa yhdessä parhaiden kalakavereidesi.

Lisätietoa kilpailusta löydät tästä.

Species Fishing Teamin historia

Nykyinen tiimin on koottu kolmen eri joukkueen jäsenistä jotka haluavat kilpailla joka vuosi kovimmista kärkisijoista. Tiimi jossa kalastus on enemmän kuin vain kalastusta. Olemme hitsaantuneet vuosien saatossa yhteen ja tiedämme mitä toiset ajattelevat.

Kokemusta on yhteensä lähes 30 Kalamaraton –kilpailusta ja kalastuksesta kymmeniä vuosia. Jokaisella on omat erityisosaamiset ja näin täydennämme toisiemme puutteita.

Kalamaraton on antanut henkilökohtaisesti minulle upeita ystäviä, hienoja kalakavereita ympäri Suomen. On hienoa kätellä vuosittain ihmisiä joista osaa näkee vain kerran vuodessa, joitain ehkä useamminkin. Seuraa tiimimme edesottamuksia Facebookissa.

Lähetä kommentti

0 Kommentit