Hikeä, herkkiä hetkiä ja hyytymistä

Joensuun Kalamaraton kisattiin tänä vuonna ensimmäisen kerran. Sain kasattua Skes Taimentiimin jälleen hyvään iskuun. Nyt joukkueeseeni liittyi Mikon lisäksi Ekku.

Joukkueen esittely

Ekku, rekku, nellu, kekku - tätä veijaria tuli kutsuttua mm. näillä nimillä. Ekku on Mikon kalakaveri Espoosta, kova kalamies, jonka välineet ovat heti käyttövalmiina. Sai kilpailussa tittelin "pasurilahnamestari".Ekun parhaimpia ominaisuuksi ovat rauhallisuus, valmiit välineet ja hurtti Stadinslangi jolla saa Prisman ja muidenkin kauppojen myyjättäret hymyilemään.

Mikko, tämä sinnikäs karvanaama, jonka tarmokkuus on käsin koskiteltavissa kalassa ollessa. Kilpailun tiimellyksessä Mikon jalka nousee maasta tarpeen vaatiessa ja hän suostuu jopa juoksemaan.

Minä, perinteinen orjapiiskuri, joka ennakkosuunittelulla saa pakan sekaisin. Turhien metsärämpimis-sessioiden kiistaton kuningas ja autonkuljettaja. Tässä tiimini, jonka kipparina sain toimia.

Aiheutimme hieman hilpeyttä tempauksellamme. Mikko oli nimittäin päättänyt suoristaa virvelinsä siiman ja juoksikin sen kanssa pitkin pyörätietä siiman toisen pään ollessa puussa kiinni.

Alkuvalmistelujen jälkeen lähdimme kömpimään kohti kisakeskusta. Ilosaareen saavuimme noin kymmenen aikaan. Kai-Erikin (Kaitsu) oppilaat olivat jo pistäneet kisakeskuksen pystyyn ja armoton koodarimme Pete P:kin oli kömpinyt paikalle. Kävimme hieman Kaitsun kanssa tulevaa koitosta heidän näkökulmastaan lävitse ja samalla kertasimme hieman muita järjestelyyn ja kilpailuun liittyviä asioita.

Ennen kilpailun starttaamista lausui tervehdyksensä kansanedustaja Riitta Myller. Itse lähtölaukauksen muistaa varmasti moni, kaikki järjestäjät olivat lavalla ja laskivat alaspäin mikkiin huutaen 10, 9, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2, 1 Töööötötötötötötötö! Helsingin kilpailussa olisi tässä vaiheessa käynnissä 100 metrin pikataival kohti Mustikkamaan rannassa odottavaa autoa.

Nyt kävelimme rauhallisesti kohti koivua vasten nojaavia kalavehkeitä ja lähdimme Ilosaaren rantaan kalalle. Mikko ja Ekku alkoivat onkia laguunissa ja minä yritin jallittaa kirjolohta koskesta.

Kisaa oli kulunut vajaat 5 minuuttia, kun vierestäni Sorvan kyttääjien kauniimman sukupuolen edustaja onnistui nappaamaan vajaan parikiloisen kirjolohen.
Meidän lajipussiin nousi nopeasti ahven, särki, säyne, seipi ja salakka.

Kuhasalon kuhat

Ennakkosuunnitelmissa oli tarkoitus jigata kuhaa Kuhasalon aallonmurtajalta. Sattuipa jopa niin sopivasti, että saimme Sorvan kyttääjiltä vetoapua ja saimme ajaa heidän perässä kyseiseen paikkaan.

Reilusta opastuksesta annoin heille simppujahtia varten purkin pinkies toukkia. Kävellessämme kohti kärkeä rupattelimme niitä näitä Kalamaratoniin ja fongaukseen liittyen.

Ekku ei hirvesti jigauksesta innostunut, vaan viritti suojan puolelle pohjaongen. Kauaa ei aikaa kulunut, kun lahnailmoitus kaikui korvaani, on se aika epeli. Minä ja Mikko jatkoimme piiskaamista kun huomasin siimani päässä jonkun täristävän.

Relaxing ja lahnaa nousee

Harmitus oli suuri, kun saaliiksi nousi pannukarkea ahven eikä tavoitekalana ollut kuha. Sain vielä toisen kosketuksen kaloihin, kun hauki kävi tukistamassa ja viemässä jigistäni pyrstön.

Huomasimme Sorvan kyttääjien kaksikon kanssa Pyhäselän toiselta puolelta tulevan saderintaman saapuvan päällemme. Tuuli kasvoi ja aallot nousivat...

Huomasimme, kuinka vesi alkoi pärskymään kiville ja totesimme viisammaksi nostaa kytkintä ja lähteä mutua metsästämään.

Treeniperjantai

Palataan ajassa edelliseen päivään. Olin käynyt ennen Joensuuhun saapumista katsomassa, kuinka pystyisimme minimoimaan kävelymatkan Kolvananuuron tuntumassa sijaitsella Uuronpurolle.

Tämä puro on alueen tunnetuimpia mutupaikkoja ja sijaitsee aivan kilpailualueen pohjoisreunassa.

Aikoinaan, kun kävin tekemässä matkailujutun tästä geologisesta rotkolaaksosta, menimme paikalle opasteiden mukaan, jolloin uuron pohjalle kävelyä tuli 3 kilometriä suuntaansa.

Kaunista...

Aamun tavoitteena oli saada tämä matka minimiin, jolloin mudun kalastamiseen kaikkineen ei menisi niin paljoa aikaa. Onnistuinkin löytämään metsäautotien, jolla pääsin puron lähelle ja kävelyä jäi vain 300m metriä. Lisäksi löysin mutuparven välittömästi purolle saapumisen jälkeen.

Luontoihmisenä vaelsin kuitenkin puron vartta ylöspäin ihaillen hiljalleen reunoilla korkeammaksi nousevia vaaroja. Pois kömpiessäni sain tarkkailla hiiri- tai mehiläishaukan saalistusta hakkuuaukean päällä. Tätä luontokohdetta voin suositella jokaiselle.

Palataan takaisin lauantaihin ja hetkeen, jolloin kävimme tällä mutupurolla. Auringon paahtaessa täydellä teholla ja vain vienon tuuleenvireen siivittämänä kuljimme löytämääni reittiä purolle.

Minä ja Ekku lähdimme hieman ylävirtaan, kohtaan, missä olin mutuparven nähnyt. Ei mennyt kuin hetki ja parvi olikin löydetty. Pienet Onkitukusta ostetut pinkies-toukat eivät tuntuneet kiinnistavan näitä pieniä alle 4 cm kaloja. Yritimme pitää onkiamme liikkumatta ja samalla hötistää koko ajan sakenevaa hyttysmäkäräisarmeijaa pois.

Tuntui, että nämä ininäveikot olivat suunnitelleet jotain päämme menoksi... Meni hetki, meni toinen ja mudut vain pitivät suunsa kiinni. Välillä joku kävi mutustamassa toukkiamme jäämättä kuitenkaan kiinni. Mikko soittikin, "tulkaa tänne nää on liian isoja ja mulla on liian pieni koukku".

Uskomatonta, Mikko oli löytänyt isot mudut, mutta ei saanut niitä ongittua, koska hänellä oli lirkissä liian pieni koukku ja toisin päin, me emme saaneet pieniä ylös koska meillä oli liian isot koukut...

No menimme paikan päälle ja hetken päästä lajipisteeni nro 23 ja joukkueemme 6. laji oli ylhäällä.

Skes Taimentiimi ja mutupiste. Taistelu jatkuu...

Otimme fiilistämme hyvin kuvaavan kuvan ja jatkoimme kohti uusia seikkailuja.

Valitettavasti tämän lajin kohdalla oli selvinnyt, että Uuronpurossa on kalastus kielletty. Jouduimmekin odottamaan tuomariston päätöstä lajipisteemme kohtalosta.

Hikeä ja hienoja hetkiä

Kuusoja kuului myös kilpailualueeseen, tässä hienossa joessa ui mm. taimenia ja harjuksia. Olin tutkinut karttapaikasta lähellä mutupaikkaa olevaa aluetta ja löysinkin metsän siimeksessä olevan kosken. Katsoin myös tien joka menisi suoraan koskelle jolloin kävelemistä ei tulisi kuin pikku pätkä...

Kuinka sitten kävikään, olin navigoinut meidät väärän tien (ei tie) jota lähdimme tetsaamaan. Reilun kymmenen minuutin taivalluksen jälkeen olimme luovuttaneet kropastamme hikeä vaatteisiimme useita litroja. Taipaleemme vain jatkui ja jatkui, kunnes näimme vettä. Lopultä onnistuin suunistamaan meidät koskelle, joka oli kyllä todella upea nähtävä.

Pieni jokipahanen oli etsinyt itselleen reitin kahden melkein suoraan ylöspäin nousevien kallioiden välistä ja solisi komeasti tihenevässä kuusimetsässä.

Valitettavasti tämä upea paikka tuotti meille vain mielihyvää ja päätimmekin nopeasti lähteä taivaltamaan takaisin. Sain soiton Kaitsulta, Karjalaisen toimittaja oli saapunut tekmään juttua lehteen ja suostuinkin jututettavaksi.

Ruutanaharjoituksia

Palataan taas treeniperjantaihin. Olimme etsimässä lammikoita lentokentän takaa. Lykylampi oli yksi näistä paikkoista. Pääsimmekin upean metsälammen luokse ja ihailimme harjun päältä vihertävänä kiiltävää lampea notkon pohjalla. Kun aloimme onkimaan laiturilta, selvisi hyvin nopeasti, ettei lammesta ainakaan helposti saa ruutanaa ongittua.

Jos joku kaipaa kukkoahvenia on tämä oikea paikka. Jatkoimmekin nopeasti matkaa kohti seuraavaa lampea. Seuraava lampi löytyikin pienen ajomatkan jälkeen. Heti huomasi tunteen, nyt löytyi ruutanat.

Ja näin kävikin, lammen pinnan tuntumassa näkyi tuttuja tummia hahmoja. Tässä kohtaa yritimme hetken onkia kaloja, siinä kuitenkaan onnistumatta. Usko kilpailussa lajin saamiseen oli kuitenkin vahva.

Takaisin kisatunnelmiin. Tunnelmapala; kuvittele itsesi kuumaan paikkaan, ilma ei vaihdu, ympärilläsi inisee satoja, ellei tuhansia hyttysiä ja mäkäräisiä.

Tämän lajipisteen saaminen on todella nopeaa, mutta kuinkas sitten kävikään. Ongimme liian pinnasta, kaloja oli noussut parista metristä. Siis pohjasta, hirveä aloittelijamainen virhe, jonka tulen muistamaan seuraavassa kilpailussa.

Btw, edelleen on ruutanapisteeni hakematta vuodelle 2012... Ehkä sitten stadista.

Kivisimppua mä metsästän
Saimme Sorvan kyttääjiltä tipsin varmasta kiiskipaikasta. Lähdimmekin ajelemaan kohti spottia.

Saavuttuamme Ekku virittäytyi perinteiseen pohjaongintaan kun minä ja Mikko aloimme pomppimaan rantakivillä... leikattiin välistä turha paskanjauhanta tyhjistä rannoista ja Mikon saamasta kiiskestä.

Tahtojen taistelun kävin niljakkaan kivennuoliaisen kanssa. Olin ottanut lirkikseni koon 22 koukulla varustetun pilkin ja syötiksi kärpäsentoukat.

Kävelin etsien kivisimppuja rannalla, kun huomasin jonkin pitkän livahtavan kiven koloon. Vaihtoehtoja olisi kaksi, kivennuoliainen tai made. Annoin kolon hetken rauhoittua, kunnes tutkin sen uudestaan valolla.

Aluksi näytti, ettei asukki ollut kotona, kunnes huomasin pienen viiksisisen pään kurkistavan kivenkolosta. Alkoi piinaava taistelu, kyseinen kala halusi selvästikin syödä syöttini ja aiheuttaa samalla minulle hermoromahduksen.

Useasti onnistuin saamaan kalan pinnan tuntumaan, mutta juuri ennen käteen ottamista irtosi se ja lipui takaisin syvyyteen. Tätä taistelua jatkui kymmeniä minuutteja.

"Mitä sä sielä kiroot", kuulin Mikon kysyvän penkereen päältä. "Tääl on kivennuoliainen joka kiusaa, hae isompi koukkuinen onki ja matoja", vastasin. Mikko teki pikapyrähdyksen autolle ja palasi takaisin ongen ja matopurkin kanssa, taistelun osa kaksi voi alkaa.

Viritin koon 18 koukkuun madon varren suuntaisesti, nyt "nulju" imisi matoa suuhunsa ja siinä samalla koukunkin. Suunitelmani toimi juuri kuten olin ajatellut. Vaikka kalalla on pieni suu on tämä ahmatti hirmuinen syömäri.

Hitaasti upposi mato kalan uumeniin ja kun oletin koukun olevan suun alapuolella nostin, ja irti. Voi V.

Pikakiri, taistelu jatkuu...

Viritin uuden syötin ja jätin sen kolon suulle odottamaan ja samalla lähdin katsomaan, mitä Mikko touhusi. Pääsinkin paikalle, jossa Mikko totesi tutuun tyyliinsä "katsoin tästä kohdasta, tässä on kymmeniä nuoliaisia".

Lopulta tämäkin laji nousi kohtuu nopeasti. Lisäbonarina Ekku oli onnistunut saamaan pohjaongella pasurin.

Kolme lajia vajaassa tunnissa, olimme jälleen mukana kärkikamppailussa. Kivisimppujahtiin päätimme jatkaa Kuhasalon kivikkoisilla rannoilla.

Kohti kärkeä kävellessä vastaan tulikin toinen joukkue joka oli yhden pienen simpun nähnyt, mutta ei ollut onnistunut jallittamaan sitä ylös asti. Pimeä aika on kesäkuussa todella kortilla, jo paikalle kävellessä alkoi valoisuus kasvaa ja toiveet simpun löytämisestä kariutua.

Saapui sade ja loppui vieteristä veto

Lähdimme allapäin kohti Ilosaarta, matka kulki halki hiljaisen kaupungin. Puikkelehdimme ympäri ämpäri vailla päämäärää miettien, että mitähän sitä seuraavaksi. Päätimme yhteistuumin mennä hieman nukkumaan, ajoinkin auton joen tuntumasta löytyvälle parkkikselle johon hyydyimme. Kello laitettiin soimaan 8.01, aikaa nukkua olisi siis reilut kolme tuntia. Heräsimme kuitenkin Ekun kanssa huomattavasti aikaisemmin ja hänen toiveesta ajoin lähimmälle huoltamolle.

Ekku lähti Abc:lle kahville ja jaloittelemaan, itse istuin hetken surffailin pädillä netissä kunnes liityin seuraan kahvia juomaan. Nostin jalat toiselle tuolille ja rupattelimme niitä näitä ennen autolle menemistä.

Tuulikaapissa vastaan tallustikin loppujoukkueemme, joka oli matkalla täydentämään huvennutta kofeiinivarastoa. Mikon kömpiessä ulos saapui Kymin naaraajien laiva (matkailuauto) parkkipaikalle ja vaihdoimmekin vinkkejä hakusessa olevista lajeista.

Saimme kuulla satakybätäbövarman (kuten Weksu tapaa sanoa) haukipaikan läheltä nykyistä sijaintiamme. Edellisenä päivänä oli haukia ollut kuulemma riesaksi asti. Kireitä siimoja toivottamisen jälkeen, tiemme erkani ja lähdimme kohti saatuja koordinaatteja.

Taisi olla Mikon toinen heitto, kun jo perinteeksi tullut "mu(i)kun mittainen” oli rannalla. Ajatelkaapa, olimme yrittäneet heittää haukea ennen tätä varmaan kymmenestä paikasta. Kalamaratonia parhaimillaan, koskaan et tiedä kuinka käy.

Reilua peliä

Saimme kuulla, että kisan ainoa ässälaji oli sorva. Tulevia kisoja ajatellen mietin tämän tiedon olevan olennainen kisassa pärjätäksemme jatkossa. Saimmekin Hangoverin kipparilta ipadilleni Googlemapsiin suoraan nastan sorvan pyyntipaikkaan.

Mikko ja Ekku olivat jo heittelemässä kirjolohta sekä kuhaa ja lähtökutsun huutaessani alkoi kaksi jo hieman väsyneen näköistä kalamiestä kömpiä kohti. 28km/30 min näytti reittiopas matka-ajaksi, totesin "nähdään reilun tunnin päästä". Noin 40 minuuttia edellisestä soitinkin ja ilmoitin sorvapisteen lajilistaamme.

Komea sorva ja onnellinen saamamies

Mikko oli onnistunut koukuttamaan komean punaeväisen, noin 200-300g painavan sorvan.

Tämän reilunpelin takia menetti Hangover kilpailun ainoan ässäpisteen.

Hieman ennen loppua Mikko ja Ekku heittelivät saaren rannalla toiveissa saada kirjolohi. Itse olin nörttäämässä Skessin systeemejä kuntoon.

Kun tulin rantaan oli Ekku hakemassa lavalta kahvia ja samalla Mikolla tarrasi kala kiinni "EKKU, HAAVI!!!" huusin kuin palosireeni. Ekku kurkkasikin lavan reunan takaa kahvikuppi kädessä ja pulla suussa. Totesin paremmaksi juosta haavimme lavalta. Palatessani oli selvinnyt, että kala oli ollut hauki.

Mikko onnistui koukuttamaan vielä kerran kalan, joka oli ollut kirjolohi, valitettavasti tämäkin oli karannut. Mutumme saannin ympärillä vallinnut epätietoisuus selvisi hetkeä ennen kilpailun päättymistä. Tuomaristo, josta olin jäävännyt itseni, oli tehnyt päätöksen aikahyvityksestä, jolla nousimme 7-lajin saantiajassa sijoituksissa ylöspäin.

Lopulta kello löi kaksitoista ja oli aika jakaa palkinnot. Kilpailun tasaisuudesta kertoo se, että seitsemän joukkuetta sai yli 10 lajia. Tämä lupaa hyvää tulevia vuosia ajatellen kilpailun tasaisuudesta.

Tässä osa hienoja hetkiä kilpailumme varrelta, paljon jäi kertomatta...

Ehkä kirjoittelen niistä omia lyhyempiä stooreja lomani aikana. Loppuhöpinät Kirjoittelen tätä pääskyn siipien huminaa kuunnellessa Ilomantsin Tokrajärvellä. Kilpailun päättymisestä on reilut pari vuorokautta.

Olen yrittänyt miettiä, mikä meni kisassa mönkään ja miksi sijoituksemme oli vasta kuudes.

Ennakkoarvailut olisivat siivittäneet meidät monen mielestä kärkitaisteluun. Oliko syynä omasta pakistani puuttuvat koskivaaput, taitamattomuuteni heittää perhoa, vai johtuiko saamattomuutemme todella äkäisistä hyttysistä.

Kaikki nämä ovat kuitenkin vain tekosyitä sille, ettemme saaneet tarvittavaa lajimäärää kovasta yrityksestä huolimatta. Toisaalta JOS olisimme saaneet ruutanan, kirjolohen ja minun saama kuhani olisi ollut mitallinen, olisimme voittaneet.

Onnelliset voittaja joukkueet, tässä on ensi vuodelle tavoitetta!

Sillinkutojat ja 5 muuta tiimiä olivat kuitenkin meitä parempia, olemme kuitenkin tehneet hienon pohjatyön ensi vuoden kilpailuun ja tulemme entistä vahvempina taistelemaan kärkisijoituksista.

Skes Taimentiimi kiittää kaikki hienon kilpailun mahdollistaneita.

Kiitos myös Helsingin Kalamaratonissa kalakavereikseni muodostuneiden ihmisten kannustavista tekstareista sekä fb-viesteistä. Voin suositeilla, tulkaa Joensuun kilpailuun ja katsokaa mihin taitonne riittävät.

Kotiin palatessa oli kiva huomata että, vaimoni oli laittanut puhtaat vaatteet odottamaan suihkussa käyntiäni ja näin pääsisin hieman nopeammin lepäämään. Kiitos rakkaani.