Tästä se lähtee... "mitähän tästäkin tulee".Kalamaraton 2011 on nyt käsitelty, pärjäsimme tavoitellusti ja pääsimme top 10. Lopullinen sijoituksemme oli 9, lajimäärällä 20. Ac Delirium jäi yhden lajin päähän viime vuoden lajimäärä ennätyksestä. Onnea äijille vielä kerran! Kotkassa Team Teisti otti kovan kiinnityksen professori pystin kotiin viemiseen toisella perättäisellä voitolla.
Lähdetäämpä kirjoittamaan tätä elokuvan käsikirjoitusta auki... Tästä se lähtee!
Aamulla herätessäni olin täpinöissä, yritin rauhoittaa aamun tekemällä kaiken tarpeellisen edellisenä iltana valmiiksi ja viemällä autoon. Noin yhdeksältä lähdin viemään vaimoni kasvimaapalstallemme laittamaan sitä kuntoon. Tiputtamisen jälkeen lähdin hakemaan kilpatoverini Janin.
Mies oli pirteässä kunnossa vaikka oli ehtinyt nukkua vain pari tuntia, oli kuulemma virittänyt välineitään puoli kuuteen asti läpi yön. Lähes samoilla silmillä kisaan lähtevä herra oli täpinöissään jo tässä vaiheessa päivää.
Janin kamojen myötä auton takapenkit piti kääntää kokonaan ja huomasimmekin kuinka takakonttin alkoi "pursuamaan" tavaraa. Jouduimme vielä koukkaamaan meidän kautta kun olin unohtanut ottaa toisen silakkalitkan mukaan.
Jos tavarat olisi tässä järjestyksessä kisan jälkeenkin niin eihän sitä tietäisi että on kisattu.
Vihdoinkin olimme matkalla Honkaluotoon. Honkaluotoon alkoi hiljalleen saapua muita tiimejä ja juttu alkoikin perinteen tapaan luistamaan edellisvuoden kisasta ja tulevasta koitoksesta.
Olimme alkuperäisen suunitelman sivutuotteena päättäneet aloittaa kilpailun Porvarinlahdelta, edellispäivien onkireissulla oli Jani saannut saaliikseen nopesti useita särkikaloja. Suunitelmamme oli ottaa nopea kymppi ja aloittaa sen jälkeen kisa hakemalla yksittäisiä lajeja.
Alku lahdella alkoi hyvin, ensiksi nousi kolmipiikki, salakka, särki, ahven ja pasuri. Lahna antoi odottaa, olin jo itse pakannut tavarat kun Jani kokeili vielä kerran madonpalasella. Nyt on "jytky" huusi Jani ja huomasin kun miehen vapa oli käyrällä kuin HK:n sininen lenkki®. Juoksin halki vetisen ruovikon kastelleen kenkäni, tässä vaiheessa huomasin kuinka Onkitukusta ostama haavi oli tullut tarpeeseen.
Harvoin kala saa miehen "kostumaan" kuten tämä lahna Janin haarovälin.Samalla kun pääsin Janin viereen huomasin kuinka vajaan parin kilon lahna pyörähti ruovikon reunassa ja samalla vierestäni kuului blumpsis, hetki sitten vieressäni väsytellyt Jani oli selällään ruovikossa. Jalka oli livennyt ilmestyneeseen aukkoon ja tästä seurasi hervoton naurukohtaus. Samalla onnistuin kuin ihmeenkaupalla kaappaamaan lahnan haaviin ja aloitimme voitontanssimme. Lahna 0, ME 1. Sunnuntaionkija olisi tässä vaiheessa lähtenyt vaihtelemaan vaatteita ja kironnut koko kalastusharrastuksen syvimpään monttuun mikä maailmasta löytyy.
Meillä matkan jatkuessa Jani heitti haalarini penkille ja veti sitkeästi märissä vaatteissa pitkälle iltaan.
Tästä lisävirtaa saaneena pakkasimme romut autoon ja lähdimme kohti Vuosaaren Kangaslampea. Lammelta oli tarkoitus kaapata mukaan ruutana jolloin lajimäärämme olisi 9 (jos osaa laskea). Saavuimme lammelle väärälle puolelle ostaria.Tästä johtuen jouduimmekin hieman kävelemään. Näitä minuutteja vieviä virheitä välttääkseen kannattaa miettiä ajoreittinsä ennen kilpailua.
No pääsimme kuin pääsimmekin lammelle. Lammen laiturit olivat vallanneet paikalliset wiskisiepot. Harmittavasti tämä ei ollut bongauskilpailu.
Perinteisesti ruutanan on saanut kaupanpuolisen laiturin edestä. Harmittavasti juuri tältä laiturilta kaikui perinteinen siansaksa piip!piip!lisääjuomaapiip! samalla kun tanssittiin ns. humalapolkkaa.
Nopean yhteenvedon tekemisen jälkeen päätimme, yrittää jostain muualta kuin tuon laiturin luota. Hetkeä myöhemmin huomasin kuinka tämä päätös oli virhe. Päätimme lähteä yrittämään Vartiokylänlahdelta viimeistä kahta lajia jotta kymppi täyttyisi.
Vartsikasta nousikin nopeasti sorva ja yritimme saada kymmenpiikkiä ojasta. Tässä vaiheessa jotain naksahti aivoissaimme, laskimme lajimme "ristiin" ja tajusimme että meillä on ruutanan jälkeen kymppi kasassa. Nyt ajoimme Kangaslammelle oikealle puolelle ja päätimme mennä näiden wiskisieppojen seuraan laiturille.
Mikäli haluatte neuvoja mistä tällä lammella saa ruutanoita niin tämä laiturin väki sen kyllä tietää, tarjosivatpa he yhtä 50kg lahnaakin meille saaliskassiin (nainen joka makasi penkin alla). Jouduimme valitettavasti kieltäytymään sillä verukkeella että tuomaristo hylkäisi meidät vilpistä jos veisimme jo valmiiksi sumputetun pisteen heille näytille.
Jani vetäisi riskillä vedessä lojuvan puun viereen onkensa ja koho sukelsikin samantien. Prkl, kuului vierestä kun kala vetikin puun alle. Tuskin oli mikään pieni kala päätteli Jani kalan aiheuttamasta tärpistä, sinne jäi se onkilaite. Uutta putkeen ja hetken päästä uudestaan samastapaikasta nousi meidän kymmenes laji... muistakaa 8=10.
Pakkasimme kamat ja suuntasimme Honkaluotoon tunnistuttamaan lajimme. Jotenkin tipuimme hetkeksi perseellemme kun tuomariston lajilistaan ilmestyikin vain 8 punaista yliviivausta. (ahven, särki, kolmipiikki, salakka, lahna, pasuri, sorva, ruutana).
Olimme hukannee kymmeniä minuutteja turhaan Honkaluodossa käymiseen. Nopeasti suvannolle vimpaa yrittämään ja jotain toista lajia.
Tässä vaiheessa teimme kardinaalimunauksen, jätimme saalisämpärimme pöydälle kun lähdimme. Samalla jäi myös matopurkkimme. Suvannolle pääsimme vauhdikkaaksi ja yritimme toukilla onkia vimpoja, yhdeksänneksi lajiksi nousi kiiski. Vimpoja nostettiin vierestä pusseihin josta ne päätyivät velivenäläisten ruokapöytään.
Pelastajaksemme saapui kisassa mukana oleva joukkue jolta saimme muutaman madon, ISO KÄSI HEILLE!. Nyt menikin vain hetki kun onkikohoani vietiin ja siiman päässä potki kaunis vimpa.
Nyt oli kymppi täynä, ajettiin Honkaluotoon jossa Jani kävi viemässä puuttuneet lajit kun minä pidin oman ruokatauon samalla kaivaen eväslaukun esille Jania varten. Ajaksi saimme 16:52 joka oli 2t 52min tavoitetta huonompi.
Janin tuntevat tietävät että reissusta ei tule mitään jos tämän miehen maha murisee, varsinkin kalassa ollessa murinan äänentaajuus on sen verta suuri että kalat kaikkoaa aluevesiltämme naapurin vesialueen puolelle. Eväslaukkumme paisusi vaimoni tekemästä pitsasta ja isosta pullapussista jolla olisi ruokkinut puolet kilpailijoista, kun Janin masu on täynä on mies leppoinen kuin kissanpentu... toisesta puolesta ei sitten puhutakaan.
Nyt pystyimme aloittamaan yksittäisten lajien hakemisen, ensimmäiseksi kohteeksi valittiin hopearuutana Niemenmäestä. Tähän lajiin menee normaalina vuotena max 15 minuuttia pitäen sisällä kävelyn lammelle.
Tunsin sisälläni ettei kaikki ole nyt reilassa kun lampien rannat kuhisivat onkijoita. Onneksi saimme tipsin vaihtarina viime vuosien vinkeistä lammelta pisteen hakeneelta tiimiltä. Pieni pallero vaikkua korvassani vaikutti kuulemaani tipsiin hieman ja menimme väärällä lammelle ja yllättäen myös väärään paikkaan. Lammella Jani onnistui jallittamaan särkiä, itselläni ja muillakin tällä lammella oleville kohot vain lipsattelivat laineilla.
Kohon tarkkailun keskeytti puhelu, Nelosen uutiset olivat tulossa tekemään juttua kisasta ja jälleen kerran allekirjoittanut joutui keksimään hatusta mitä toimittajalle hölisi.
Päätimme mennä yrittämään "helppoa" kymmenpiikkiä laiturin kupeen kivikosta. Tämäkin laji tuotti yllättävän suuria hankaluuksia emmekä sitä tästäkään paikasta saanneet. Janikin kömpi laiturille kun huomasin kuinka lammen päästä nousi kalaa, sängähdin paikalle kuin eläkeläiset ilmaisille kakkukahveille.
Tiputin madolla varustetun koukun ja avot, matka voi jatkua. Kisan yllätyksellisyys tuli jälleen hyvin esille, ensiksi vedetään lähes tunti tyhjää ja paikan vaihdon myötä lajin saa samantien.
Ensikertalaisen sähläämistä, onneksi tästä selvittiin ilman suurempia vaatevaurioita.Suunta kohti Kaapelitehdasta ja sielä lymyäviä silakoita. Aamulla Janille haettu litka olikin se selvempi versio ja nopesti oli yksi litka pyynnissä. Oman "selvittämäni" litkan virittäminen kestikin hieman kauemmin.
Kun vihdoinkin pääsin muurille huomasin sivusilmällä kuinka laiturin toisessa päässä alkoi nousta silakkaa ylös tasaiseen tahtiin. Tempaisin litkasta painon käteeni ja juoksin kuin pika-aituri pitkin loikin kohti väenpaljoutta. Tiputus, kelaus ja takaisin juoksu. Lajinro 12 oli pussissa.
Kuulopuheissa ja kauaskantoisissa unelmissani olin ajatellut että Ruoholahden kanavasta saa mustatokon. Valokuvien ja nettipalveluiden karttapalveluiden avulla oli paikallistanut yhden talon parvekkeiden avulla täsmä koordinaatit tietyn sillan kupeeseen. Saavuimmekin paikalle suorittaen mestarillisen taskuparkkeerauksen, auto oli puoliksi tiellä ja toinen puoli kävelytiellä... mitähän parkkipirkotkin tästä sanoisivat jos näkisivät.
Pelipaikoilla olikin tuttu tiimi Kuningaskalastajat, heilläkään ei ollut vielä tokot napanneet. Tässäkin tapauksessa huomaa kilpailun hienouden, virittelimme pohjaonget ja onget lillumaan ja samalla vaihdoimme kisakuulumiset ja tipsit menneistä ja tulevista kisoista.
Uutta lajia saamatta lähdimme yrittämään mustatäplätokkoa <-ex mustakitatokko. Perinteiseltä paikalta nousikin vain taimenia. Taas vierähti aikaa reilusti, olimme päättäneet yrittää kuhaa jo ennen varsinaista auringonlaskua. Ensimmäinen paikka oli pitkänsillan kuve, Janin vaihtaessa kuivaa vaatetta päälle jigasin minä sillan vierustat ja edustat saamatta tärppiäkään.
Seuraava paikka muuttikin kilpailumme totaalisesti. Menimme Tokoinlahdelle yrittämään kuhaa, vieressä muutaman kisassa olemattomat jigasivat mutta turhaan. Itse heitin täkyongen lillumaan. Samalla viereeni ilmestyi Samu niminen poika lapsenvahtinsa kanssa. Nuoressa miehen alussa oli selvästikin kalastajan vikaa kun hän kysyi samantien onkea lainaan.
Annoin pojalle 3m ongen ja purkin kärpäsentoukkia, Samun ongenkoho ei kerennyt kuin tippua vedenpinnalle kun pieni salakka jo nousikin rannalle. Tätä samaa meininkiä jatkuikin sitten lähes parituntia meidän rupatellessa ja onkiessa vieressä. Lopulta myös pojan vanhemmat tulivat paikalle ja kerroin heille huomenna käytävästä Stadiongesta ja annoin kisaesitteen josta voisivat katsoa kotona lisätietoja.
Kisan hektisyyden ja lajien saanti hetket tulkoon ilmi seuraavista kappaleista.
Lähdimme kuhan yrittämisen jälkeen kokeilemaan Skattalta uudestaan Mustatäplätokkoa, muuta havaintoa kaloista ei tullut kuin yhdestä kivinilkasta joka säikähti valoamme ja livisti välittömästi kohti syvempiä vesiä.
Suuntasimme Vuosaareen kohti mudun, hietatokon, kivisimpun ja kymmenpiikin lymypaikkoja. Jani joka on eläessään lirkkinyt vain kaksi treenireissua ja näistäkin toisen vain mielikuvaharjoitteluna kun kahlailimme Larussa kaloja haaviten tutkimista varten.
Tässä vaiheessa kilpailua olimme tilanteessa minä pari lajia ja Jani loput. Aloitin lirkkimällä kallionkoloa jossa tiesin löytäväni mutuja. Pimeäkalastuksessa yksi olennainen pointti on rauhoittaa paikka hetkeksi niin ettei valo liiku. Liikkumattomuus tuo mm. mudut pois piiloistaan esille jolloin niitä saa helposti jallitettua. Mudun sainkin nopeasti pussiin, hietatokko olikin sitten toistamaata.
Normaalisti luulisi että näin pienen kalan pyytämiseen tarvitaan pientä syöttiä... tämän tokon kohdalla mikroskooppisen kokoinen pala kärpäsentoukkaa ei tuottanut tulosta. Pistin puolikkaan toukan ja hetken vierähtäessä oli tokko käsissäni. Tämä kala on peto, kuten äskeinen tarina kertoo.
Janin yrittäessä jallittaa kaloja vieressäni lähdin kahlaamaan rantaa ja huomasin kuinka valokeilaan osui kivisimppu vaanimassa kivenkolossaan. Yritin pienellä koukulla saada kalaa tarttumaan, siinä viisi kertaa onnistumatta.
Näiden viiden kerran aikana simppu oli jo syönyt syötin mutta koukku ei ollutkaan iskeytynyt kiinni. Janilta pyysin 22 koon koukulla varustetun lirkin ja heti ensimmäinen tiputus tuotti toivotun tuloksen. Kolme lajia, 10 minuuttia ja matka jatkui kohti 10-piikkiä.
Kymmenpiikki oli yhteistyön hedelmää. Itse kahlailin ruovikon toista päätä kun Jani oli ilman vapaa (miksihän). Harjoittelun tuloksena Jani oli oppinut tunnistamaan piikkarit tässä paikassa vilisevistä muduista. Valokeila osuikin 10 piikkiin joka ei päässyt 26 koon koukkua pakoon vaan antautui hetkeä myöhemmin lajipussiimme. Yhteistyössä on voimaa.
Neljä lajia, 20 minuuttia, olimme jälleen mukana kisassa...
Allikkosalakan hakeminen Viikistä oli meidän tiimillä jäänyt yönpimeiden tuntien jälkeiseen aikaan ennen kilpailun päättymistä. Kuulopuheiden mukaan lammen kalakanta oli talven aikana huvennut olemattomiin ja ainakin hopearuutanat, normi ruutanat sekä muuta muukin asukki olisivat hävinneet.
Saavuttuamme tälle erämaalammelle oli vedenpinta tyyni ja avoimesta ikkunasta kuului selvästi wiskisiepon kutsuääni; krooh, pyyh, krooh... mitähän lie naapurusto ajatellut kun porukkaa on juossut pitkin päivää lammella pienien kalojen perässä.
Tämä vuonna tämän lajin kohdalla tuhraantui aikaa myös hirveästi. Liekö kaloilla kutupuuhat menossa vai miksiköhän ne itseään kasvustoon hinkkaili. Puolentunnin jallituksen jälkeen sain yhden tällaisen hierojan nappaamaan syöttiin ja samalla myös saalislistallemme. Mahtoivat ne poliisitkin ihmetellä meidän touhuja kun näytin ohiajavalle partiolle parin sentin mittaista kalaa.
Ennakkotietojen ansiosta tiesin että Keravanjoelta jostain nousi töröjä tasaiseen tahtiin. Paikalle pääsikin kätevästi kävellen ja samalla seuraamme liittyi muutama muukin. Seurasin vierestä kuinka AC Tremens näytti mallia ja heidän poistuttua sainkin noin 5cm törön nappaamaan kärpäsentoukkaan. Tähänkin lajiin tuhraantui aikaa kaiken kaikkiaan vain 20min pitäen sisällä siirtymän paikasta A paikkaan Ö.
Hauki tuo ihana limatuubi tuottaa joillekin tiimeille ongelmia. Suosittelen tällöin menemään Mätäjoelle heittelemään pientä lippaa. Kannelmäen kohdilta näitä kaloja löytyy ihan tarpeeksi... Tänäkin vuonna hauen saamiseen meni vain pieni hetki ja muutama heitto.
Mustatäplätokkoa lähdettiin yrittämään uudestaan samoilta suunnilta kuin päivälläkin. Nyt Jani onnistui jallittamaan tämän pedon heti ensimmäisellä pilkin tiputuksella. 18.4cm tokko ylitti ilmoitusrajan ja näin ollen Jani saa sen listoille. Tässäkin lajissa meni vain hetki kun sitä uudestaan yritti.
Tärppi oli sellainen että sen isku kulki pilkkivavasta aina Janin jalkojen kautta kiveykselle koska tunsin kuinka maa rupesi tärisemään. Lieneekö herra säikähtänyt voimaa mikä tällä tulokaslajilla on kropassaan. Isohkosta koosta johtuen päätimme haavita kalan ja hetken päästä se olikin kiveyksellä ihailtavanamme. Jälleen muutaman minuutin kala kun oli kohdilla. Ajatella että tuhlasimme arvokasta aikaa tähänkin edellisenä päivänä melkein tunnin.
Kisan päätimme yhteistuumin lopettaa Nelosen uutisten toisen toimittajan tekemään haastatteluun ja siihen että siivoaisimme auton ja pakkaisimme kamat kotiin lähtö kuntoon. Tämä yhteispäätös tarkoitti myös sitä että jäimme lajimäärässä 20, kun emme edes menneet yrittämään kirjolohta Honkaluodon sillalta. Päätös kruunasi hienon vuorokauden ja kilpailun.
Heittokala Tarantella Paula kertoo kuinka heidän kisa eteni...Kiitos ja kumarrus vielä kerran tiimiläiselleni Janille, joka on "hidas mies liikkumaan" ja jolla on suuri maha ja vielä suurempi sydän. Jäi lajikalastukseen kerralla koukkuun jo harjoituksissa ja meinaakin pyhittää vapaa-ajat treenaamiselle ensi vuoden kilpailuun.
Onnea voittajille Helsingissä ja Kotkassa ja jokaiselle kisan läpi taivaltaneelle, emme jää kakkoseksi Hakunissa järjestetyn Etreamerunin -tai Naisten kympin läpi juokseille. Niin ja hyville hävisimme, mutta voitimme itsemme!
Me vedimme läpi Kalamaratonin - Kalastuskilpailun joka on rankin ja vaativin kilpailu kalastuspuolella Suomessa. Iso käsi kaikille mukana olleille!
Ps. Kuvia ja videota tulossa myöhemmin... Nelosen uutisten juttu löytyy ainakin toistaiseksi http://www.ruutu.fi/video?vt=video&vid=146062
0 Kommentit