Olimme sopineet Kuhanjigaan.comin perustajan Teppo Takalan kanssa reissun ankeriasjahtiin Janakkalaan. Tuo eksoottisen mystinen kala on uupunut elämänpinna listaltani ja nyt sain mahdollisuuden lähteä "amatöörin" matkaan pelipaikoille.
Mystisyyden verhon pidän paikan suhteen salassa, voin kertoa vain sen verran että pintaelämää oli salakoiden, toutainten ja niiden saaliskalojen ansiosta aika runsas ja rannoilla oli paljon kiviä, niin ja pelipaikka sijaitsi Hämeenlinnassa.
Teppo kertoi matkalla pelipaikalle kuinka ankerias on paikka uskoinen kala ja mitenkä helppoa jonkun paikan tyhjentäminen on, jos niin haluaisi. Meidän tavoitteena oli napata elämänpinna ja fongopinna minulle tälle vuodelle, taustalla siinsi ajatus mahdollisesta kuhasta ja potentiaalisesta toutaimesta ja sulkavasta. Pinnaodotukset olivat korkealla, kaikki neljä ovat potentiaalisia tuosta paikasta minne olimme menossa.
Paikalle saavuttuamme pudistin hetken päätäni pinnassa käyvien kalojen määrästä ja siitä öttimöttiäisparvesta joka veden pinnalla lenteli.
Aloitimme koomisen yrityksen salakoiden onkimisesta, onneksi Tepolla oli vanha toukkapurkki mukana ja emme olleet ilman syöttejä matkassa. Teppo onnistui jallittamaan ensimmäisen pienen salakan sumpun pohjalle pulikoimaan. Tässä vaiheessa kaksi rannalla asuvaa pikkutyttöä tuli katsomaan epätoivoista yritystä syöttien saamiseksi. Tytöt päättivätkin ojentaa auttavan kätensä ja hakivat ongen ja matoja kotoaan.
Tyttöjen paikka tuntemus ja matojen saaminen alkoi tuomaan tulosta... Tosin ei meidän siimoissa vaan tyttöjen ylösalasin killuvassa pulppakohossa. Särkiä ja ahvenia nousi sumppuun mahdolliseksi mäskikaloiksi.
Salakoiden niukkuus kuitenkin nosti ilmoille täkyverkon ostamisen Hämeenlinnan Motonetistä. Tytöt kun vielä suostuivat vahtimaan sumppua ja muita välineitämme, siis verkon hakuun.
Motonetistä löytyi nopeasti oikeanlainen verkko ja eikun pyydyskalastamaan...
Alku meni verkon kanssa säätämiseksi ja tyhjän pyytämiseksi. Ratkaisu saaliin saamisessa tapahtui kun sidoimme vedellä puoliksi täytetyn limupullon yläpaulaan. Nyt nousi syöttikaloja, jokaisella verkon nostolla nousi useita kymmeniä salakoita ja pieniä ahvenia.
Ennen verkkosessiota olin heittänyt täkyongen liukupainolla kauemmaksi rannalle ja virittänyt siihen Tepolla mukana olevan hälärin. Piip, Piip keskeytti touhumme. Joku oli syötin luona, menimme jännittyneinä vavan viereen ja piip, piip kuului jälleen samalla punaisen valon sytyttyä tärpin merkiksi. Nostin vavan ja Tepon ohjeiden mukaisesti vedin jarrun täysille ja nykäisin vastaiskun nopeasti samalla kelaten.
Vastaiskun jälkeen jos on vähänkin talvikohmeessa eikä kelaa tarpeeksi vauhdikkaasti iskee saalis itsensä pohjan kiviin ja romuihin kiinni jolloin tämä tärppi oli menetetty. Tärppiä voi yrittää pelastaa löysäämällä siimaa jolloin on mahdollisuus että ankerias jatkaa matkaansa jolloin sama raivokas kelaaminen tulee mahdolliseksi.
Tämä tärppi oli tässä, veden mystinen luikero tai kuha oli käynnyt syömässä pienen salakka täkyni.
Tästä menetyksestä sisuuntuneena uutta salakkaa koukkuun ja samaan paikkaan. Pohjaongen lisäksi viritin jigivehkeet kuntoon ja aloin yrittämään potentiaalista saaliskaa kuhaa. Muualla rannalla näytti kuhia nousevan muutamia, rannalta kalastajien lisäksi paikalle pyyhälsi soutuvene joka ankkuroi itsensä suoraan heittolinjoille ja tämä hieman nosti verenpainetta.
Veneestä pääsi pommittamaan ottipaikoille suoraan ja ei kauaa nokkatuhissut kun ensimmäinen alamittainen oli käynnyt veneessä ja palannut nopeasti takaisin elementtiinsä. Usko kuha pinnasta eli syvällä mielessä ja illan hiljalleen hämärtyessa heitin pidemmälle täkyni samalla Teppo viritteli neljä muuta vapaa seuraksi. Olimme sopineet että oli mikä tahansa vapa niin saan kunnian kelata sen ylös, kiitos tästä vielä kerran loistavalle oppaalle.
Ensimmäinen tärppi tulikin nopeasti, pinnassa viiletti vaalea kylki. Aluksi luulimme kalaa kuhaksi mutta totuus tuli nopeasti ilmi. Olimme saaneet tästä paikasta ensimmäistä kertaa Tepon historiassa hauen pohjaongella. Tästä hieman hilpeällä fiiliksellä huomasimme kuinka häläri piippasi, odottelin hetken ja kelasin... pasuri tuli nyt. Teppo päätti tarkistaa yhden hiljaa olleen vavan syötin ja nosti rannalle... pienen matikan.
Olimme saaneet yön ensi tunteita kolme lajia, ankeaasta eikä kuhasta ollut tärpin tärppiä... meille taisi nauraa myös rannan tuntumassa saalistavat toutaimet.
Kuhaa ihmetellessä kuulimme kuinka hyrrän räikkä rääkäisi jälleen... räikkä pois, tyhjät pois ja vastaisku nopeasti kelaten. Tunsin kuinka tuntui kuin paino olisi pomppinut pohjassa, välillä siima kiristyi, välillä löystyi. Viimeiset metrit ja kyllä, ankeriashan se oli. Elämänpinna numero 31 oli nähnyt pimenevän Hämeenlinnan yön. Jesh, reissulla jo kaksi fongopinnaa blakkarissa.
Mestari vauhdissa, kuvassa näkyy myös pyynnissä käytetty viritelmä. Ennen painoa on pääsiimassa leikarilla kiinni pussi jossa paino ja joka täytetään kalanpaloilla, tästä siima jonka päässä 1-haarakoukku... toimii, kuten on tullut todistettua.
Katso aiheesta Kalamies.comin Kalamies tv:n jakso.
0 Kommentit