Pääsiäisen viimeisenä päivänä oli tarkoitus tehdä historiaa ja lähteä huhtikuunpuolella ensimmäistä kertaa pilkille. Mukana reissulla oli isäni lisäksi Siloneulan veljekset. Kohteeksi olimme yhteistuumin valinneet erään lammen Nuuksiossa. Valintakriteerinä olivat todennäköinen kantava jäätilanne sekä lammen uumenien suuret körmyniskat.
Mitri oli harmikseen sairastunut mahatautiin ja niinpä joukkiomme mahtui tilaihmeeseeni. Noutopaikaksi isäni koukkaamisen jälkeen sovimme kehä 1:den varresta löytyvän bussipysäkin. Noin klo 11.20 joukko oli kasassa ja matka kohti tulvivaa Vihdintietä voi alkaa.
Lahnuksen Shellin kohdilla vesi oli noussut tielle ja makkaran hakureissu meinasikin koitua autoni kohtaloksi. Lainehtivassa vedessä olisi pärjännyt paremmin sukellusveneellä kuin autolla, välillä mentiin sen verran syvällä. Onneksi palokunta oli pumppaamassa vettä pois ja toivoa oli että takaisin päästiin samaa reittiä.
Ns. parkkipaikka löytyi Vihdintien varresta, kesällä kohtaan mahtuu kolme autoa rinnan… nyt hieman avustettuna yksi :D Tästä ei sen enempää…
Kestää, ei kestä, kestää ei kestä... eteni matka järven yli.
Jännityksellä olimme miettineet autossa paljonkohan metsässä on lunta ja nythän se selvisi. Pahimmillaan yli polven upottava hanki veti hiljalleen mehuja miehistä. Onneksi matka ensimmäiselle järvelle onnistui ja ”jää” järvellä kantoi suurimman osan matkasta. Välillä jäätynyt sohjo petti ja sitten rämmittiinkin veden ja jään sekaisessa sohjossa.
Kolme "pientä" pilkkimiestä marssi näin, lumista hankea eteenpäin....
Kuin sumuisten vuorten gorillat jatkettiin matkaa kallioisen kankaan yli ja kuin taikaiskusta eteemme avautui metsän keskellä siintävä lampi. Jäälle pääsy toi helpotuksen, takki pois ja matkalla syntynyt hiki kohti taivaita.
Isäni aloitti heti rannan tuntumasta tasurilla ja montaa nykäsyä ei kestänyt kun päivän ensimmäinen raitapaita oli sätkimässä jään päällä. Itse nautin hengähdystauosta ennen armottoman kairaamisen alkua. Edellisestä reissuta tällä lammelta on jäänyt mieleen ne pari suurempaa ahventa ja ihana keväinen auringonpaiste. Nyt lammen ympärillä leijaili korpin lisäksi sakea sumupilvi.
Porukkamme muut jäsenet saivat reiät aikaiseksi ja tavoite oli selvä, suuret ahvenet sätkimään jäälle. Teemu yritti narrata pitkään tasurilla niitä suurimpia, tässä kuitenkaan onnistumatta. Pilkkini päässä roikkuvaan morriin nappasi päivän toinen ahven, tämäkään yksilö ei koollaan hurmannut kaudellaan kyllä.
Lampiahvenien kauneutta voi vain ihailla...
Veljekset keksivät lopulta millä kalaa rupesi nousemaan. Pystypilkki jonka tapsin päässä roikkui pieni mormuska höystettynä kärpäsentoukilla. Tyyli jolla kalat söivät oli todella arka ja tärpin huomasi välillä vain nostamalla siimat ylös. Tärpin havaitsemiseen vaikutti myös se että pilkkimiskohdassa syvyyttä oli parhaimillaan lähes kymmenen metriä.
Teemun tyylinäyte
Hiljalleen pilvien välistä alkoi aurinkokin paistamaan ja lämpimästä kelistä saimmekin nauttia seuraavat pari tuntia kunnes alkoi hiljalleen pieni vesisade.
Varmamerkki liian syvistä vesistä on isäni jatkuva kiroaminen siimasotkujen kanssa... eikä poikkeusta tullut tälläkään kertaa. No tärkeintä on luonnosta nauttiminen ja ulos pääseminen.
Kun ensimmäinen kohde lampi oli kierretty ja kairattu täyteen reikiä siirryimme viereiselle lammelle vielä kokeilemaan... ei aikaakaan kun pari raitapaitaa oli ylhäällä. Nämä kalat omasivat kauniin oranssin vatsan ja tumman ulkokuoren. Omassa morrivavassakin alkoi nykimään heti kun rakas vaimoni soitti... tästä syystä piti tilannepuhelukin katkaista.
Päätimme kokeilla vielä tämän lammen toisesta päästä löytyvän kallion edestä... kyllä kannatti, saaliiksi tuli pohjaheiniä.
Näihin viimeisiin reikiin päättyi kausi 09-10, nyt uudet siimat keloihin ja suunta kohti avovesikautta ja meren hopeakylkiä (siikoja).
Siima sotkujen kiistaton kuningas
Kaksi reissun suurinta saajiensa ihailtavana...
Kissojemme masuun pääsevä gourmeeateria
Näihin tunnelmiin on mukava päättää pilkkikausi 09-010 ja alkaa valmistautumaan avovesikauteen 010.
0 Kommentit