Mielessä siinsi ensimmäisen reiän kairaus ajellessa Vantaalta kohti Ilomantsia. Se tunne kun kylmässä viimassa jäätyvillä sormilla yritän laittaa kärpäsentoukkaa mormuskan koukkuun. Tunne joka hiipii selkäpiihin kun siima suoristuu luoden suoran linjan käsistäni pohjan tuntumassa kiikkuvaan morriin.
Se ensimmäinen kädenliike joka herättää morrin eloon luoden ensi kiinnostuksen mahdollisesti läheisyydessä vaaniviin kaloihin.
Tuota tunnetta lähdin tavoittelemaan aaton aatton aamuna Tokrajärvelle Kärnän saaren kupeeseen vaimoni kanssa. Välineet tuli tarkastettua viikolla ja taistelutoverini olivat valmiina tulevan pilkkikauden taistoihin. Omaa kairaa en ole vieläkään onnistunut hankkimaan joten edelleen käytössä on isäni Moran kaira.
Päiväksi oli luvattu hirveää lumimyräkkää ja siksi päätinkin lähteä kokeilemaan kairan purevuutta heti aamutuimaan. Saaren kärkeen onnistuin vaivoin kairaamaan kaksi reikää joilla voisimme muistella edellisen kauden aikana opittuja jippoja. Kuusamon folgramimorri upposi kohti pimeyttä, vaimolleni annoin tapsipilkin.
Ensimmäisien nykäyksien aikana huomasin olevani jälleen koukussa, kylmä viima, tuiskuava lumi tai tuuli ei haitannut. Tunteet joita mietin ajaessani edellisilta kohti määränpäätä osuivat napakymppiin.
Ensimmäisistä reistä emme saanneet yhden tärpin lisäksi muuta kuin kokemuksia muiden joukkoon. Seuraavat reiät jotka sain vaivalla kairattua (kiitos tylsien terien) antoi munat pois padasta nostavat talvikauden 09-010 ensimmäiset ahvenet.
Pienet tirriäiset joita itse sain kaksi ja vaimoni yhden maistuivat vanhalle Roope herralle. Mourrmourr kuului lähes 20-vuotiaan kissan suusta samalla kun Tokrajärven ahvenet upposivat parempiin suihin.
Ja tiesin... olen koukussa jälleen!
0 Kommentit