Tänään oli sitten kauan odotettu asukasilta Malmitalolla koskien Longinojan kunnostuksia. Tilaisuus oli hieno ja sali oli melkein täynnä. Hieno hetki oli kun Neljä matkaa Vantaanjoella dokumentista leikatuista pätkistä tuli vaihe jossa valkokankaalle ilmestyi merestä nousseiden taimenten kutupuuhat. Ensimmäisen ison kalan tullessa k…
Lue lisää »Kokosin materiaalia Skessin Longinoja osion lehtiarkistoon, pari juttua oli jäännyt scannaamatta. Arkisto löytyy www.skes.fi ->Taimentiimi ->Longinoja -> Arkiston täydennyksen lisäksi tein Longinojan "talkoo"historiikin, keräsin tuonne myös muiden tahojen tekemisiä sekä muita asioita jotka liittyvät tiiviisti Lon…
Lue lisää »Perustelut palkinnon myöntämisestä: Sosialidemokraattinen puolue luovuttaa tänään ”Vuoden virta” –palkinnon merkittävälle ympäristövaikuttajalle. Palkinnon saa tänä vuonna Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura SKES ry. SKES ry on perustettu vuonna 1994. Se on kaikki nämä vuodet toiminut vapaaehtoisvoimin ja on puoluepoliitti…
Lue lisää »Tämän päivän 21.11.2009) Helsingin sanomissa oli juttua longinojasta, allekirjoittanutta on haastateltu jutussa. Hienoa että Longinoja on pitkästä aikaan päässyt myös HS:n sivuille ja vielä puolen sivun verran höystettynä hyvillä valokuvilla ja kartalla.
Lue lisää »Yhteistyössä HKR, Skes ja Virho kunnostus menossa. Suuret kivet saatiin läheiseltä työmaalta. Helsingin ehkä tunnetuimman puron, Longinojan, kunnostusten jatko on parhaillaan suunnitteilla. Suomen ympäristökeskus, Helsingin kaupunki ja Uudenmaan ympäristökeskus järjestävät Longinojan kunnostusten suunnittelusta asukasillan Malmitalo…
Lue lisää »Hienon sunnuntai päivän kunniaksi päätimme lähteä vaimoni kanssa katsomaan näkyisikö Fiskarssissa kutupuuhia. Matkalla Fiskarssiin poikkesimme Ingarskilanjoen myllykoskella katsomassa olisiko sielä kaloja kutupuuhissa, eipä ollut. Muutamia soraikkoja oli kunnolla möyhitty kosken alaosassa. Yläosaan emme menneet kun talon pihassa oli…
Lue lisää »