Yleensä olen reissulle lähtiessä varmistanut että kaikki olennaiset välineet ja varusteet on mukana. Niin tein tälläkin kertaa ja matkakohti Koitajorn Kangaskoskea voi alkaa.
Tokrajärveltä kulkee metsätie jota pitkin pääsee kääntöpaikelle mistä kävellään kolmisensataametriä joen rantaan. Tässä kohtaa joki näyttää enemmän järveltä kuin joelta.
Lastaan kamat ja vavat veneeseen samalla kun ihastelen tyyntä vedenpintaa. Aikaiswempien täkyonkireissujen tapaan suunnistin virran tuntumaan onkimaan syöttejä.
Matopurkit auki ja yöäk, prkl ja melkein yrjöt kaupanpäälle... Kaikki madot olivat mädäntyneet ja haju oli sanoin kuvaamattoman kauhea. Hieman suurimman vitutuksen laskettua alan pähkäilemään miten saisin onkittua syötin ilman matoja. Paarmat olivat löytäneet minut ja piiritys oli jatkuvaa, onnistuin huitaisemaan yhtä niistä ja sain syöttini.
Kun paarma upposi painon mukana kohti syvyyttä vietiin jo kohoa. Harmittavasti kala ei jäännyt kiinni ja sama pähkäily oli edessä uudestaan. Tutkailin mitä reppuni uumenista löytyy ja päätinkin kokeilla pystypilkillä jonka päässä lillui Kuusamon uistimen siipikirppu. Pilkkiinkään ei yllätyksekseni kalat napanneet.
Taktiikan muutos, poistin toisesta vavasta onkivermeet ja laitoin tilalle Minnow spoonin. Tavoitteenani oli saada tumppihauki syötiksi, haukia kävi iskemässä useita yhdenkään jäämättä kiinni. Tässä vaiheessa nielin tappioni ja soitin rakkaalle vaimolleni. Kuinka ihanalta se tuntuikaan kun vähän ajan päästä oli tuoreita matoja toimitettuna perille (16km pyörällä edestakaisin).
Nyt vasta alkoi täkyjen onkiminen, ensimmäinen mato, ja ensimmäinen kala. Raitapaita, prkl sillon niitä tulee kun yrittää särkiä onkia. Vaihdoin paikkaa, ylitin joen, lopulta löysin kohdan josta sain särkiä. Särkien välissä kohoa kiidätti tumma selkäinen säynekin.
Ämpärissä oli nyt särkiä joilla pystyin onkia seuraavat pari tuntia. Soudin takaisin virran reunaan ja laskin ankkurin. Täky lähti uiskentelemaan virtaan ja päätin keskittyä madon uittamiseen. Ylläri sinäänsä kun mato upposi kohti pohjaa upposi se samantien ja särki sujahti lajitovereidensa seuraan.
Samalla kun heitin ongen uudestaan veteen huomasin sivusilmällä kuinka täkyongen oranssi koho katosi rauhallisesti pinnan alle. Ajattelin kalan antaa syödä täkyä rauhassa ja lyhentää ankkuri köyttä hieman.
Löysät pois ja vastaisku tunsin kuinka siima välitti voimakkaita iskuja. Iskujen aiheuttaja selvisi kun kaunis kultainen kylki välähti auringonpaisteesta. Olin saanut siiman päähän tummaselkäisen kuhan, tuon Koitajoen kaunokaisen. Yritän kelata kalaa lähemmäksi, siinä se kylki välkehtii parin metrin päässä eikä vaan halua tulla lähemmäksi. Prkl, yksi kolmihaarakoukuista on tarttunut köyteen.
Paniikki, ankkuriköysi toisessa kädessä, vapa toisessa kädessä vedän köyttä lähemmäksi ja onnistun nappaamaan kalaa niskasta kiinni, nosto veneeseen koukku irti... jee huudan mielessäni, vaikka kaikki oli mennä perseelleen säilytän malttini ja saalis makaa veneen pohjalla.
Digivaaka näytti kalalle painoa 1.61kg, ei mikään ennätyskala mutta mitan täyttävä kuha.
Päätän yrittää vielä täyllä ja samalla heittelen Rapalan Dail Danceriä lisä kuhien toivossa. Lisää saalista en saa, päätänkin lähteä hakemaan rannasta katiskat jotta ei tarvitse enään tulevilla reissuilla syöttikalojen kanssa taistella. Katiskat sijoitan saarekkeiden läheisyyteen missä tiedän särkien seikkailevan.
Takaisin rannalle, kuhan perkaus ja mahalaukun tutkiminen. Yllätys on melkoinen kun kalan mahalaukku on täysin tyhjä, ei ole ollut ruoka-aikana kotona ja nyt päätti matkansa viimeiseen ateriaan.
TOukokuisella reissulla vastaavassa paikassa piti valtaa hauet, tainnut olla kutupaikka lähellä kun niitä tuli senkin verran paljon. Toivotaan että keksin jipot mistä ja miten kuhat toimivat virrassa ruokailessaan.
Päivä 1, reissu 1: Kuha 1.61kg, säyne 500g, ahvenia ja särkiä
(Kuvat tulevat loman jälkeen, sattuneesta syystä netti keskellä korpea on hieman nopea :D)
0 Kommentit