Kuume kasvaa

Kunnostamatonta aluetta kivikuorman jälkeen.

Tänään torstaina 22.7 tuli loput kivimateriaalit sunnuntaina talkoiluun. Kaikkiaan kiveä on nyt puron varrella 170t joista noin 40t on jo purossa paikoillaan maisemakivien muodossa.

Alue jota kunnostamme on suurilta osin vuoden 2006 loppupuolella Suomen ympäristökeskuksen kunnostamaa pätkää. Alue kärsii kuitenkin suurelta osin soraikkojen liikkumisesta ja tietynlaisen väliköön kiven puuttumisesta uomasta. Näiden lisäksi yksi suurimmista ongelmista on alueella olevien jyrkkien penkkojen eroosio.

Kuvia alueelta

Tämän alueen lisäksi tehdään täysin uusi kohta ennen kehä 1 alitusta. Alue on kaloille jo nykyisellään toimiva jokseenkin hieman eloton. Alueelle on tarkoitus luoda hieman pidempi ja kivisempi kiivasvirtaisempi alue ennen mietoa virtaa.

Kuvia alueelta

Olo on kuin pikkupojalla joka odottelee jouluaaton lahjashowta. Pakko tutkia kuvastosta mitä kaikkea sitä voisikaan säkissä olla, miettiä miten sitä mahtaa nukkua vielä ne raskaat kolme yötä. Pyörittelen mielessä aluetta ympäri, tutkailen valokuvia ja mietin miltä paikat näyttää eri vedenkorkeuksilla. Yritän luoda palapelin osaset valmiiksi odottamaan sunnuntaita jolloin ainoastaan toteutetaan muistista visio.

Lopulta mielessä näkyykin vain tulevaisuus ja ne syksyiset kutukarkelot uusilla soraikoilla, kesä illan hämärtyminen ja tuikit joita iloiset alueen asukit esittevät kuin kiitoksena talkoolaisille hienosta työstä.


Tuikki tämän vuoden toukokuussa kunnostetulta alueelta.

Lähetä kommentti

0 Kommentit