Onneksi en ole yksin

Tänä vuonna Longinojan parhaiden kutukuvien ottajan ja havainnoijan titteli taitaa mennä kiistattomasti Aatulle. Nuori jamppa on jaksanut tehdä sitä hienoa työtä jota minä olen aikaisimpina vuosina tehnyt. Satoi tai paistoi on hän taivaltanut pimeästä aamun koittoon puron varsia Nikoninsa ja taskulamppunsa kanssa... ja kuvattavia löytyy.

Kirjoittamiseni tänne on vähän hiipunut viime vuoteen verrattuna, johtuen hieman päällä olevista kunnallisvaaleista ja vakituisen työpaikan saamisesta. Koitan parhaani mukaan saada tiedotuksen jälleen lähes reaaliaikaiseksi.

Havaintoja

Mätäpuro


Mätäpurolla parhain kutuaika alkamassa milloin tahansa, voi jopa olla päällä. Kauppalanpuistossa nähty kaivavia kaloja muutamalla soraikolla.

Mellunkylänpuro


Mellunkylänpurolla tuli koekalastuksissa jo kutenut naaras, kutumahdollisesti loppupuolella. Parhaat kudun tarkkailupaikat Untamolantien ja metroputkien väliin jäävällä kunnostetulla alueella.

Longinoja

Joka ilta jollain sorakolla on äksöniä. Parhaimillaan päästiin seuraamaan vierestä 50-60cm naaraan kaivuupuuhia ja sen ympärillä noin 20 kollin nahisteluja. Kollien joukossa noin 60cm ja 50cm kollit jotka pysyivät hieman taka-alalla. Hieno Aatun havainto koirapuiston kosken läheltä, noin 70cm naaras kaivamassa kuoppaa.


Tämän vuoden Longinojan talkoiden soraikotkin ovat jo olleet kovassa käytössä, mm Vesamikaelteemusoraikolla on kutukuoppa, kuten myös bigstonen tekemällä, myös JP:n koekutema soraikko on kovassa käytössä kuten myös meikäläisen tekemät pari soraikkoa. Uusien soraikkojen lisäksi myös viime vuoden talkoiden tulokset alkavat näkymään, Aaltosen Jussin soraikko on käytössä, kuten myös Akin ja minun.

Uskallan veikata tulevan kudun olevan ennätyksellinen kalojen määrän suhteen, jo nyt merkin viittaavat siihen.

Lähetä kommentti

0 Kommentit