Akkujen latausta



Olen tässä viikon kohta sairastellut ylähengitystie infektiota ja antibiootti kuuri alkaa olemaan loppupuolella. Tänään kun aikaa oli lähdimme Akin kanssa katsemaan Helsingin puroja ja ensimmäisenä etappina oli Mätäpuro.

Mätäpurolla näimme useita paikallisia emokaloja, huolenaihetta aihautti soraikkojen päälle kerääntynyt hiesu jota oli paikoittain todella paljon.

Akin kanssa liikenteessä oltaessa ei huomaa kuinka kello raksuttaa eteenpäin nopeasti. Jotenkin yhteinen mielenkiinto (intohimo) puroihin ja niiden asukkeihin aiheuttaa mystisen olotilan jossa mieli lepää.

Ei tarpeeksi hyvää ettei siihen joukkoon mahtuisi yhtä huonoa uutista. Sain kuulla isältäni terveisiä Longinojan varrella kasvimaata pitävältä mukavalta Kreikkalaiselta mieheltä.

Betoniputkien alta on viljelijä poistanut kolme kertaa siiman jonka päässä oli madolla varustettu koukku. Isäni havaintojen mukaan tuon montun isoin asukki on kesän aikana kadonnut, varmaankin tämän salakalastajan matkaan.

Longinoja on koko puron osalta Helsingin kaupungin määräämässä kalastuskiellossa.

Aki onnistui haaviamaan yhden yksi kesäisen taimenpoikasen, yllätykseksemme huomasimme kalan olevan rasvaeväleikattu. Vantaanjoen pääuomaan istutetaan Ruutinkoskeen näitä eväleikattuja poikasia. Vuosittain koekalastuksissa huomataan kuinka niitä hakeutuu kokoajan enemmän Longinojaan omaa reviiriään etsimään.


Aki huomasi myös Savelassa olevalla Koirapuistonkoskella useita simpukoita. Pieni valkoinen läikkä kivien väleissä ja sieltä sai nostaa uuden simpukan esille. Saimme täältä sentään jotain vaikka töröjä yritettiin.

Näillä puro reissuilla saa makoilessa tyhjentyneet akut virtaa ja voi jatkaa virkeänä töissä käymistä ja häiden valmisteluja. Kaksi päivää töitä, viikko häävapaata.

Lähetä kommentti

2 Kommentit

Anonyymi sanoi…
Onko Sipoon ja Vantaan rajalla Länsisalmenkylän laidalla oleva Krapuoja luononvaraisten kalojen kutujoki? Voimajohtojen kohdalla moottoritien pohjoispuolella on maarakennus toimintaa joka on ehkä viety liian lähelle ojan reunaa. Alueella ei ollut ilmoitus taulua josta ilmenisi kuka rakentaa,mitä ja missä laajuudessa.
Taimenmies sanoi…
Krapuojaan on istutettu useina vuosina taimenen poikasia. Kutuhavaintoja ei ole vielä kertynyt, mahdollisesti jo tänä syksynä niitä voi kuitenkin tulla paikallisten kalojen osalta.

Parin seuraavan vuoden aikana jopa merivaelluksen käyneiden on mahdollista kutea purossa.