25.6.2018

Loviisan Kasabergenin valloitus - hikeä ja hyttysiä

Tornin huipulla tuulee
Tänään olisi retkipäivä. Aamukahvia siemailessani etsin kuumeisesti uusia retkikohteita, jotain ainutlaatuista ja erinlaista. Ei vain merenrantaa ja grillailua rennon oleskelun parissa vaan jotain missä olisi myös ainutlaatuista nähtävää. Googleen hakusana; Loviisa ulkoilualue. Muutan linkin klikkauksen jälkeen löysin mainintoja Kasabergin tulehjohtotornista.

Tuonne mennään. Ehkä korkealle nouseminen tekisi hyvää ja maisemat kruunaisi uurastuksen. Ohjeiden pienten väärintulkitsemisen johdosta ajoimme ensiksi väärin ja päädyimme jonkun upeaan mökkirantaan. U-käännös ja takaisin.

Ohje oli:

"Kirjoita hakukenttään: Reimarsintie
Bredvikenintien jälkeen ensimmäinen tie vasemmalle.
Ottakaa hyvät eväät mukaan ja nauttikaa."

Lopulta ymmärsimme tämän ja ajoimme juuri tuon tien ohi, käännyimme vasemmalle ja päädyimme puomille kuten muissa keskustelun viesteissä luki. Pieni väärin käsitys, mutta nyt olimme kohteessa. Auton ajoimme lopulta Reimarsintien varressa olevalle parkkipaikalle kunnioittaen puomin edustan pysäköintikieltoa.

Solmuun mennyt mänty
Kävelimme puomin takaa jatkuvan tien päähä. Päädyimme parkkipaikalle, jonka taustalla näkyi meri sekä veneitä ja muita rakennelmia. Jälleen jonkun mökkiranta, pitää kiertää tämä kohta. Tästä metsään ja kohti tulehjohtotornia. Matkan ei pitäisi olla pitkä.

Uppouduimme syvemmälle viileään kuusimetsään, välillä näkyi aukeita joissa kallio valtasi alaa. Mättäiden väleistä näkyi hirvien papanoita ja niitä oli paljon. Uskoisin, että näissä metsissä näkisi hirven livenäkin jos liikkuisi hiljalleen edeten.

"Mä jään tähän! Hyttysiä, en liiku enään metriäkään". Kuului takanani tulevalta tyttäreltämme. Päätimme pitää tauon seuraavalla aukealla.

Eväiden nauttiminen keskellä metsää helpotti tuskaa ja lopullisen helpotuksen toi Thermacellin hyttyskarkoitin joka luo 20 neliön alueelle suoja-alueen hyttysarmeijan hyökkäyksiltä.

Söin pari palaa marjapiirakkaa ja lähdin Nemon kanssa katsomaan reittiä tulenjohtotornille. Tunsin mielessäni, että olimme lähellä. Kallio nousi ylemmäs ja puusto harveni. Tuulenvire poskellani ja taustalla kaikuva moottoriveneen ääni vahvisti tunnetta.

Metsäjänis pinkaisi jaloistani kohti metsän siimestä. Itse astuin askel askeleelta lähemmäs avointa kalliota. Puhelin käteen; pakkaa kamat, mä löysin sen! Horisontissa näkyi Loviisan ydinvoimala, vasemmalla kaukana siinsi Suursaari.

Nemon kanssa takaisin loppu perheen luokse, reput selkään ja seuraten tekemiäni merkkejä. Tuossa on kiven päällä keppi, tuossa mätäs on irti. Tässä on kalilokynnys ja tästä lähti jänöpupu pakoon. Mereltä puhaltava tuulenvire karkoitti hyttyset, karkoittimen pystyi sammuttamaan.

Kiipeän rautaisia tikkaita pitkin kohti kattoa. Toisessa kerroksessa on seinissä pitkittäiset ikkuna-aukot sekä melkein pyöreä betonista valettu pöytätaso. Tässä on joskus ollut varmaan kartta johon on merkitty tykistöpattereita tulialueet. Alhaalla tyttäreni katsoo ja tulee samalla alakertaan vaimoni kanssa. Rohkeasti tyttö nousee askelma kerrallaan kohti kattoa. Olen vastassa ja nostan tytön tuulenvireen saattelemana katolle.

Näkymä tornin toisen kerroksen ikkunoista

Otamme friendsien ja laskeudumme sen jälkeen välitasolle. "Tykistö huomio, tulta munille koordinaatteihin X Y", huudan pöydän vieressä. Tämän jälkeen kerron tyttärelleni tornin merkityksestä ja mitä tulenjohtaminen tarkoittaa.

Lähdemme seuraamaan kalliota pitkin rantaa olettaen, että jostain on pakko laskeutua polku rantaan ja sitä kautta löytää nopeampi reitti takaisin autolle. Olettamuksemme piti paikkansa ja laskeuduimme kohti rantaa löytäen muutaman uimarannan sekä grillipaikan.

Ehkä palaamme tänne uimaan, kalastamaan ja grillaamaan...

Kartta Loviisan Kasabergin tulenjohtotornille

Kartta: https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/


22.6.2018

Elämänpistejahdissa Keski-Suomessa



Monta kalaretkeä on tehty sulkavan perässä ympäri Suomea. Pääosa retkistä on suuntautunut Hämeeseen. Olemme yrittäneet lajia Vanajan seliltä talvella paikoista, joista kaverini Teppo on saannut niitä verkoilla. On yritetty onkia rannalta Lempäälästä ja keväällä perholla koskilta.

Tuloksetta.

Lievestuoreen lahja Suomalaiselle Fongausperheelle, eli Harri sai muutama vuosi sitten spotin paikalliselta onkijalta Saarijärven tiennoilta. Samoilta suunnilta elämänpisteen kävivät onkimassa myös Tarmo ja Liisa Muuri sekä viimeisimpänä onnistujana Markku Rouru, joka saa retkestään varmasti upean luvun omakustanteiseen kirjaansa.

Vihdoin lauantai aamu. Kello soi viideltä, kuudelta olin jo lähtövalmis. Olimme sopineet Timin kanssa, että hän tulee hakemaan seiskalta.

Iso koira ja pieni mies
Reittisuunnitelmassa oli, että ajamme Jyväskylässä sijaitsevalle Vaajakoskelle tapaamaan Juha Oravaan ja hänen rouvaansa Sirkku Laurilaan. Rouva kuulemma halusi jääräpäisesti pitää nimensä naimisiin mennessä, tämän kertoi isäntä :D

Isäntä Juha on legendaarisen  Kojamo Äijän tekijä, jonka kanssa juttelin Erämessuilla. Matka sujui leppoisasti ja Heinolan kohdalla laitoin viestiä, että olemme noin klo 9.30 Vaajakoskella.

Iloksemme saimme kuulla, että isäntä itse oli lähtenyt hakemaan kaupasta lisää murkinaa kahvipöytään.

Saavuimme Vaajakosken parkkipaikalle ja kävelimme vanhojen talojen välissä etsien oikeaa taloa. Lopulta talo löytyikin, koputimme oveen ja kurkkasimme ikkunasta.

Vastassa oli hevosen kokoinen koira,mikä haukkui hampaat irvessä. Päätimme ottaa oman turvallisuuden vuoksi pari taka-askelta. Koira paljastui lopulta Iitaksi. Leppoisaksi karvatassuksi joka rakastaa rapsutuksia.

Lopulta ovi aukesi ja Erämessuilla tutuksi tullut rouva tuli ulos. Saimme lyhyen esittelyn heidän talon historiasta ennen isännän saapumista.

Ennen kahveja pääsimme tutustumaan isännän opastuksella hänen vieheverstaaseen, näimme upeita saaliskuvia ja kuulimme vieheiden syntyhistoriaa. Ottipeleiksi kalareissuille saimme Huopana Fly:n sekä Kojamo Äijä -vieheitä rasialliset mieheen.

Kahvipöydässä oli paikallisen leipomon tuotteita sekä muuta evästä matkalaisille. Söimme ja rupattelimme kalastuksesta sekä heidän kotitalonsa historiasta.

Kahvihetken jälkeen saimme isännän opastuksessa Vaajakosken esittelykierroksen. Kuulimme kalajuttuja ja tutustuimme alueen historiaan.

Kojamo Äijä Juha Orava, minä ja Timi Vaajakosken kala-apajan rannalla.
Tästä pysähdyksestä jäi lämpimät muistot. Kiitos Sirkku ja Juha.

Harrin tapasimme Palokan ABC:llä josta ostimme hieman evästä. Lähdimme ajelemaan peräkkäin kohti Karstulaa. Alustavissa suunnitelmissa oli tarkoitus käydä koukkaamassa toisesta spotista puronieriästä vuosipisteet, mutta skippasimme tämän idean keskittyen täysin sulkavan pyyntiin.

Pakko nostaa Harrille hattua. Hän skippasi veljensä Akin insinööriksi valmistujaisbileet ja lähti meidän kanssa ongelle. Onnittelut retkikunnaltamme uudelle insinöörille.

Suomen ilmavoimien juhlanäytös Tikkakoskella ruuhkautti tien. Harri painoi kymmenkuntaminuuttia edessämme ja me jäimme ruuhkaan. Hitaasti eteni matka. Lopulta Tikkakosken risteys jäi taakse ja pääsimme hyvään matkavauhtiin.

Navigaattorista kuului; "käänny seuraavasta vasemmalle". Me käännyimme. Maalaismaisemassa peltojen keskellä kulkeva hiekkatie kapeni, kapeni lisää ja lopulta navigaattori ilmoitti; "käänny vasemmalle". Me käännyimme. Olimme murskeesta tehdyllä hakkuuaukean läpi kulkevalla "tiellä", tai no kinttupolulla.

Hitaasti eteni matka, monttuja, kumpuja ja kantoja väistellessä oli aikaa miettiä miten yritämme tavoittaa kohdelajin. Lopulta kinttupolku päättyi ja navigaattorissa näkyi määränpää seuraavan risteyksen jälkeen.

Harri oli jo saapunut Kettusalmen ylittävälle sillalle. Kamat autosta ja siirtyminen sillanalle. "Katsokaa, minkkiloukussa on sulkavan pää syöttinä". Olimme oikeassa paikassa! Tämä nostatti intoa ja päätimme aloittaa pohjaonginnan.

Upeita lahnoja nousi muutamia
Markun vinkkinä oli, että paternoster -pohjaongintatekniikka toimi hänellä. Timi viritti kiiskilitkan ja itse lähdin yhden koukun taktiikalla liikenteeseen. Vavaksi valitsin Tuomakselta töistä saadun Rod Salmo Feeder Concept Distance 100 -vavan.

En ole pahemmin pohjaonkinut varsinaisella feedervavalla, mutta heti ensimmäinen tärppi kertoi vavan valinnan osuneen nappiin. Mikä tuntuma, upea heittää syötti pyyntipitkälle ja bonuksena vaihdettavilla kärjillä voi itse valita kärjen herkkyyden.

Ensimmäinen uudella vavalla saatu kala oli ahven ja toinen särki. Vaikka heitimme mäskiä seitsemän metrin ongintaetäisyydelle ei sulkavia noussut ei liioin pasureita eikä edes lahnoja.

Aivan mieletöttömän upea pohjaongintavapa

Päätin heittää salmen vastarannalle virran reunaan. Kun siimaa kiristin näkyi kärjessä kalan tärppi. "Nyt on iso", huusin. Harri nappasi haavin ja oli valmis haaviamaan kalan. Kylki välähti salmen keskellä, nyt on lätyskä kala. Olisiko vihdoin sulkava?

Kelatessani kalaa lähemmäksi osoittautui se komeaksi lahnaksi, uusi lajipiste kuluvalle vuodelle oli tosiasia.

Vaikka heitimme mäskiä veteen ei lajilistalle noussut ahvenien, särkien ja lahnojen lisäksi muita lajeja.

Paikanvaihto oli edessä. Nyt mentäisiin toiselle spotille josta Harri oli oman elämänpisteensä saanut muutama vuosi sitten.

"Vaihdoin virveliin ja heitin pohjaongen matosyötillä n. 40m päähän. 10 minuuttia ja tuli lahna. Sen jälkeen kolme sulkavaa puolessa tunnissa." 

Kaivon edellämainitun tiedon Markun kanssa käydystä viestiketjusta. Näin tein, heitin pitkälle ja kiristin siiman. Samalla kaivoin ongen ja ongin sillä vajaan kymmenen metrin päästä rannasta.

Lopulta monen hutikohdan jälkeen löysin pohjaongella kohdan, josta löytyi syöviä kaloja. Laitoin siiman puolan klipsiin ja näin pystyin aina heittämään melkein samaan kohtaan yhä uudestaan ja uudestaan. Ensimmäisestä tärpistä nousi lahna, niin myös toisesta.

Tapahtui juuri kuten Markun viestissä, jatkoin samassa kohdassa ongintaa ja jälleen vavan kärki nykäisi. Nyt rantaa lähestyi lahnan näköinen kala, joka ei ole kuitenkaan ihan niin korkea. Harri kaivoi haavia, mutta sainkin nostettua kalan rannalle vavalla. Tapsi kesti ja kädessäni oli kala joka näytti lahnalta, mutta oli kuin olikin sulkava!

On se vaan kaunis kala. Kuvassa näkee kuinka iso suu sulkavalla oikeasti on.

Kala kädessä laskeuduin polvilleni, annoin yläfemmat Harrille ja Timille. Se on siinä! Elämänpiste numero 55 ja 50 Suomesta suusta pyydetty kalalaji. Harri nappasi onkeni ja onki itselleen lajipisteeksi lahnanonginnnan sivutuotteena säyneen ja lopulta myös lahnan. Samalla Timin virvelivavan kärki nyki.

Kala oli isompi kuin aikaisemmin noussut kiiski, olisiko Timin elämänpiste vihdoin nousemassa? Haaviin sujahtanut kala osoittautui jälleen sulkavaksi. Reissun toinen elämänpiste näki päivänvalon upeasti numeroksi 51 Timin listalle. Timi laittoin virvelin nippuun, heitti loput mäskit rannan tuntumaan ja aloitti säynejahdin. Heti kohoa vietiin ja säyne nousi vuosipisteeksi.

Harri halusi kokeilla olisiko sulkavaparvi vielä kohdalla, lörppyheitto. Siima stoppasi puolalenkkiin ja tipahti ottikohdalle. Samalla kun siimaa kiristi alkoi vavan kärki väpättää, ja jälleen nousi sulkava rannalle.

Koukussa oleva mato näytti olevan kunnossa ja ajattelin syöttää sen pois. "Nappaan tästä sulkavan niin saadaan yhteiskuva Harrin kanssa". Heitto, stop, kiristys ja vastaisku. Näin helppoa se on lopulta kun on oikeassa kohdassa. Sulkavat yhteiskuvaa varten oli ylhäällä.

Elämän mittainen kalaystävä ja elämäni toinen sulkava

Sulkavanpyynnin ABC


Pyyntipaikka. Vahva usko on, että oikealla tekniikalla tämän lajin tavoittaa Lempäälästä ja muista sulkavia kuhisevista vesistöistä

Tekniikka. Aikaisemmilla reissuilla olemme unohtaneet pohjaonginnnan. Lajikalastus ja Suomen kalalajit -kirjassa kerrotaan:

"Pienehkön ja ylöspäin aukeavan suun vuoksi sulkavan tärppi on varovainen, ja sille on annettava aikaa näprätä syöttiä.

Me kalastimme koon 12 koukuilla ja isolla madolla. Sulkavien tärpit olivat todella äkäisiä ja ne tarttuivat heti ensimmäisillä nykäisyillä. Vastaavia pohjaonginta kokemuksia on kuulunut myös Jani Hakkaraiseilla.


Yhteenvetona sulkavan pyyntiin voisin sanoa, että paikka ja tekniikka ovat ne ratkaisevat asiat ja nimenomaan näiden yhdistelmä. Meidän aikaisempien kalareissujen paikoissa paternoster -pohjaongintamuodolla olisimme voineet onnistua perinteisen onginnan sijaan.

Halasimme Harrin kanssa kiitokseksi reissusta ja lähdimme molemmat autokunnat omille teillemme. Meidän matka jatkui Karstulan kautta Heijoistenkoskelle. Tästä retkestä ei yhtä tärppiä ja paria pintovaa kalaa enempää kerrottavaa ole. Upea paikka ja hienot puitteet koskikalastukseen.

Yö teltassa, nukkumaan mennessä yli 20 astetta ja aamulla herätessä vain seitsemän astetta lämmintä. Timillä oli hieman viileä kesämakuupussissa, itselläni oli -20 asteen talvimakuupussi. Aamutoimet tehtiin nopeasti ja olimme valmiit jatkamaan matkaa klo 5.16.

Helppo pojo, kiitos Harri spotista.
Hirvaskankaan ABC:ltä otimme aamukahvit ja jatkoimme kohti Harrin kertomaan puronieriä spottia Jyväskylän laidalla. Paikka löytyi, ensimmäinen tiputukseni suvantoon ja kohoa vietiin. Purkkaripiste oli ylhäällä. Vinkkasin Timin kohdan ja ei aikaakaan, kun Timilläkin oli vuosipiste ylhäällä.

Matka kohti Lempäälää voisi jatkua. Tavoitteena oli saada Lempäälästä toutainpiste ja siinä sivussa ehkä kuha tai kirjolohipojo.

Tästä pysähdyksestä jäi kerrottavaksi Make A Fishing -kalastusoppaan Markku Korhosen kanssa vietetty rupatteluhetki ja uusien toutainpaikkojen katsominen unohtamatta Kuokkalankoskelta saatua alamittaista kuhaa.

Upea kalareissu, joka tarjosi ikimuistoisia kohtaamisia upeiden ihmisten kanssa.

Ps. Joku tätä kuitenkin kysyy: Olimme Kettusalmen ylä -ja alapuolella tai jossain niillä hoodeilla ;)


Suositut tekstit