Lajipistejahdissa Airiston aalloilla

Ei ollut kairalle tarvetta

Perinteeksi muodostunut härkäsimppu karnevaalit Airiston aalloilla ei kerännyt tänä vuonna suurta osallistuja joukkoa. Valitettavasti Turun porukka joutui perumaan tulonsa edellisenä iltana kuten Laurikin.

Lopulta uuden automme ensimmäiseksi kimppareissun osallistujalista koostui itseni lisäksi isästäni, Timistä ja Jannesta. Alunperin meidän piti lähteä reissuun Jannen tilaihmeellä, mutta vähentyneen lähtijämäärän johdosta päädyimme meidän autoon.

Retkikunta oli aamulla hivenen yli kuusia valmiina Oulunkylässä lähtöön. Matkalla koukkasimme Matinkylästä perinteisen ribsisatsin kyytiin Mikolta.

Seuraava pysähdyt oli kahvitauko Teboililla josta ostimme myös polttopuut grillailua varten. Saavuimme Airistolle yhdeksältä jolloin aurinko oli jo valaissut taistelutantereen. Juuri ennen Airistolle saapumista seurasimme hetken kuinka kettu jahtasi pellolla aamupalaansa ja seuraavan mutkan takana seisoi valkohäntäkauris keskellä tietä tervehtimässä aamuvirkkuja.

Laiturille päästyämme jäi isäni heti alkupäähän, Janne jäi ensimmäisen laiturin päähän kun minä ja Timi painelimme viimeisen laiturin ääripäähän. Ahven, ahven, ahven, ahven, kuore, ahven, ahven, ahven, ahven, ahven, kuore, ahven, ahven, ahven... tätä jatkui seuraavan tunnin. Kuoreet nousivat tietysti vieressä pilkkineelle Timille ja hieman kauempana olevalle Jannelle. Ahvenia nostellessa onnistuin sähläämään kahden haarukkavavan siimat pohjaan ja yksi katkesi laiturin reunaan.

Lopulta kyllästyin ahventen nostamiseen vaikka tiesin, että äitini kieli tipahtaisi napaan asti kun voissa paistetut ahvenfileet valmistuisivat pannulla.

Vaihdoin laiturilla meren puoleiselle reunalle ja tiputin pienen pystypilkin jonka perässä roikkui värikoukku kohti syvyyksiä. Ensimmäinen tärppi tuli välittömästi ja tunsin kuinka joku kala nousi kelatessa ylöspäin. Jesh!

Lajipiste numero 2 härkäsimppu

Vihdoinkin, härkäsimppu. Peli oli avattu, nyt pystyi keskittymään kuoreen pilkkimiseen ja muuhun hauskanpitoon.

Yksi projektimme Timin kanssa reissulla oli saada ylös joku kalalaji Aqua Spy vedenalaiskameralla. Nyt viritimme kameran alapuolelle lillumaan suuren morrin jossa oli kolme kärpäsentoukkaa. Viime vuoden reissusta viisastuneena jätimme kameran ja morrin väliin huomattavasti lyhyemmän siiman jolloin morri oli helpompi paikallistaa kuvasta.

Laskimme kameran kohti syvyyksi ja odotimme hetkeä jolloin pohja tulisi näkyviin. Laskiessa pohjan tuntumaan näimme kuinka härkäsimppu nousi kameralla ja hotkaisi sen suuhunsa. Saimme hetken seurata kuinka näytössä näkyi koko simpun nielu. Valitettavasti tätä hetkeä en saanut tallennettua :D



Evästauolla vedimme pussillisen Mikon valmistamia ribsejä, tämä perinteinen reissu ilman tätä herkkua ei ole mitään. Kyytipojaksi meni isäni keittämät nokipannukahvit.

Tauon jälkeen lainasin Jannelta hänen pystypilkki vapaa jossa oli lisätapsissa yksihaarakoukku. Kauaa en ehtinyt pilkkiä pohjan yläpuolella pomputtaa kun tärppi tuntui vavassa. Kelasin kalaa ylös ja tuntui ettei mikään jätti ollut nousemassa. Kuore, vihdoin oli molemmat tavoitelajit ylhäällä. Jatkoimme pilkkimistä ja saimme lisää simppuja Laurille menevään saalispussiin.

Lajipiste nro 3 oli kuore

Retken viime hetkillä saimme ihailla pehmeiden, mutta voimakkaiden siipien iskuja kun edestämme lensi ylväästi merikotka kohti ulappaa. Kotimatkalle lähdimme ajelemaan kahden aikoihin. Ajattelimme Timin kanssa,

että olisimme käyneet illalla vielä korkkaamassa madekauden stadissa, mutta tämä jäi lopulta vain ajatuksen tasolle.

Härkäsimppu saaliimme toimitimme matkalla Laurille joka aikoi loihtia niistä keiton ja jotain muita herkkuja. Luontoretken täydensi Kauppalanpuistosta matalalla tien yli lentänyt varpushaukka.

Pyydetyt lajit:
Juha: Härkäsimppu, kuore ja ahven + bonus silakka kumisaappaalla
Timi: Härkäsimppu, kuore ja ahven
Iskä. Härkäsimppu, ahven

Seuraavaksi tavoitelajiksi on asetettu made ja siika. Tästä on hyvä jatkaa tätä vuotta lajikalastuksen merkeissä.

Lähetä kommentti

0 Kommentit