29.3.2015

Q1 taputeltu

Vuosi on lähtenyt Fongauksen osalta hyvin käyntiin. Ensimmäinen reissu antoi härkäsimpun sekä kuoreen. Tavoite lajien lisäkti tuli kolmipiikki bonus pojona. Näiden jälkeen käytiin täsmäreissulla Hämeenlinnassa sijaitsevalla Vanajavedellä jossa Aqua Spy kameraan viritetty ja syötitetty ryöstäjä sai mateen innostumaan.

"Pummireissu" tuli kun olimme samoilla paikoilla yrittämässä sulkavaa. Sulkava jäi saamatta, mutta hieno reissu muuten vaikka munat menikin pataan.

Pikainen fiilistelyreissu Mikon kanssa Lauttasaareen antoi saaliiksi kivisimpun ja paljon raitista ilmaa.

Kevään odotetuin reissu suuntautui Lapinlahdelle ankeriasta pilkkimään. Reissusta ei tullut pummia vaan ankeriaan lisäksi kuvattavaksi nousi ahven, särki sekä kiiski.

Siianonginta kausi alkoi pk-seudulla tänä vuonna todella aikaisin. Ensimmäinen pidempi siikareissu osui helmikuun lopulle jolloin isäni veti vierestä kampelan, itse jäin nuolemaan näppejä.

Viime vuonna siika jäi saamatta, jotenkin kaikki reissut oli vain muutamia pistoja ja perheen kanssa oleminen vei suurimman osan ajasta.

Tänä vuonna Mikko kysyi lähtisinkö Espooseen ongelle hänen pelipaikoille ja huonosta kelista huolimatta päätin lähteä. Onnistuisiko tämmöinen täsmäisku siian kanssa ja saisinko samalla 10-lajin tämän vuoden listoille.

Saavuimme aallonmurtajalle, pari ulkomaalaista oli jo ongella ja heiltä saimme kuulla ettei siikoja ollut noussut. Tästä välittämättä käppäilimme heidän ohitse ja menimme lähemmäs aallonmurtajan päätä. Mikko viritti muutaman ongen pyyntiin ja itse laitoin yhden vavan pyyntiin.

Viiden minuutin odottamisen jälkeen vavan kärki värähti, kerran ja toisen. Vähän löysää, vastaisku ja kalan ylös kelaus. Viiden minuutin pikapisto oli tuottanut toivotun tuloksen :D

Napsahtihan se siikapojo sieltä... Tästä on hyvä jatkaa kohti pääsisäisenä alkavaa talvilomaa ja Tokrajärveä. Tavoite on simppeli, yritän saada elämäni ensimmäisen kuhan pilkillä.

Pelimiehen paikoilla onnistuu. 5min kun kilahti :D

Fongatut lajit tähän mennessä:


1. Härkäsimppu - Airisto, pystypilkki + morri
2. Kuore - Airisto, pystypilkki + morri
3. Kolmipiikki - Airisto, pystypilkki + morri
4. Made - Aqua Spy + ryöstäjä + kuore
5. Kivisimppu - Helsingin Lauttasaari, morri + toukka
6. Ankerias - Lapinlahti, pohjaonki + kuoreen pää
7. Ahven - Lapinlahti, pystypilkki + morri
8. Särki - Lapinlahti, pystypilkki + morri
9. Kiiski - Lapinlahti, pystypilkki + morri
10. Siika - Espoo, pohjaonki + mato


Tästä alkaa kesävälineistön kuntoonlaitto ja Kalamaratonissa pyydettävien lajien pyynnin treenaaminen. Ensimmäiset neljä kuukautta menneet kuten suunnittelin.

Pyydystettäviä lajeja riittää, katso tästä miten  pyytämieni lajien määrät ovat vaihdelleet.

Ei kommentteja:

Suositut tekstit