Tattaraa, se on 300... ja 20!

Tämä tekstini mitä luet on blogissani 300 kirjoittamani juttu. Otan osaa jos näet punaista teksteistä jotka sisältävät kirjoitusvirheitä tai muita kieliopillisia virheitä. Niistä viis, kirjoitan tätä vähän kuin päiväkirjaa reissuistani ja minulle on ihan sama millaista tekstiä tänne suollan. Kiitokset kuitenkin kaikille lukijoilleni jotka ovat jaksaneet seurata raapustustani, ainakin google analyticsin mukaan teitä on ihan riittämiin ->Toki lisääkin saa tulla :D

Harmittavasti kalakaverini Jani skippasi keskiviikko illaksi suunitellut reissun ja niin harvinaista kuin se onkin lähdin kalalle yksin. Matkalla soitin Saarikosken perheelle ja kuulin heidän olevan kohteenani olevalla Ruoholahden kanavalla ongella. Ilmoitinki yksintein että olen tulossa ja liityn seuraanne.

Tunnetusti tämän perheen pää Paula on suustaan "räpätäti" ja aika menikin kalastuksen sijaan keskustellen heidän ja meidän perheen kuulumisista. Kuulumisten vaihtamisen lisäksi sain nauttia heidän tyttärensä Jennan kauhuskenaario esityksestä missä humppanoidizombit olivat vallanneet Ruoholahden, koska eivät olleet tyytyväisiä täällä asuvien ihmisten parvekeviljelyiden makuun.


Vitsiniekka vauhdissa...


Lisäksi Jenna piti vitsituokion josta näyte videon muodossa katsottavissa Taimenmies youtube-kanavalla. Loistava likka joka osaa kalastamisen lisäksi tärkeän taidon, muiden viihdyttämisen. Toivottavasti saan vastaisuudessakin nauttia reissuilla tämän perheen seurasta.



Heidän saalislistalta löytyi jo sorva, mustatäplätokko, ahven, salakka, kolmipiikki, särki... itselläni kävi pilkissä vain kolmipiikit. Harmittavasti Saarikosket lähtivät ja jäin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan yksi kalalle. Lähdinkin kohti aurinkoisia rappusia sisemmäksi kanavaan.

Hetken istumisen jälkeen huomaa kuinka hieno harrastus kalastus on. Täysin minulle tuntematon mies istui viereeni ongelle ja aloimme rupattelemaan kanavan kalastosta sekä hänen aikaisemmin aamulla tekemästä reissusta Espoonjoen suistoon. Suistosta oli kulemma noussut kutulahnojen lisäksi myös muutama komea pannukarkea ahvenkin.

Suunitelmissa illalle oli käydä katsomassa keskustan tuntumassa uusia kivisimppujen pyyntipaikkoja ja koska kaikki tietävät on helpompaa kalastaa tätä lajia pimeässä ja kellokin oli vasta lähemmäs yhdeksää.

Mielessä ajattelin vajaan vuoden päässä siintävää Kalamaratonia jossa tavoitteen uskaltaa nostaa tämän vuoden 9. sijaa paremmaksi. Tein iltaa ajatellen fixun päätöksen ja päätin lähdeä kokeilemaan toisesta paikasta mustatokkoa. Lyhyestä virsikaunis, täältäkään tavoite lajia ei noussut.

Istuin ja nautin hetken auringonlaskusta samalla katsoen ohikiitäviä toistaan kännisempiä ihmisiä jotka juhlivat omalla tavallaan tulevaa vapaapäivää. Tuntui jotenkin oudolta istuskella rannalla yksinään, onneksi kalat pitivät kiireisenä...

Hetken onkimisen ja naatiskelun jälkeen otin uudeksi tavoitekalalajiksi kivinilkan. Erä-lehden toimittajalta ja kaikkien tuntemalta Jari Tuiskuselta oli saannut "täsmävinkit" tämän lajin narraamiseen. Jotenkin vaan uskoa ei kisassa ollut ja jätin tämän tipsin kokeilematta. Nyt kuitenkin auton nokka otti suunnan kohti satama-altaita.

Perille päästyäni istahdin altaan reunalla olevan tolpan juurelle vehkeitä virittelemään. Huomasin kun rannalle saapui pariskunta autolla, seurasin hetken kun pelkääjänpuolella istuskeleva nainen alkoi etsimään "kynää" kuljettajan penkinalta. Annoin kynän etsinnän jatkua hetken aikaa ennenkuin päätin lopettaa pilkkimisen ja hakea virvelin käyttööni.

Mahtoi kuljettajaa harmittaa kun "kynän" etsiminen jäi kesken naisen säikähteässä tolpan takaa kömpivää kalastajaa. Hieman hymyilytti kun kävelin autolle hakemaan lisäarsenaalia rannalle ja varsin mielessäni se ajatus että minulla ei ole kiire mihinkään.

Kilikelloilla varustettu pohjaonki muurin viereen lillumaan ja samalla pilkkimään. Kilili herätti kello minut muista maailmoista. Tämä tärppi jäi kyllä vain herätykseksi, olemme täällä ja tiesin että +1 on kohta lajilistallani. Päätin lopettaa pilkkimisen ja siirtyä vain pohjaongintaan, Kilikili, kilikili toinen kilinä oli merkki aivoilleni, nopea vastaisku ja kelaus, jesh kivinilkka oli noussut asfaltille.


Spoilataan kivinilkkapaikka, kuka tunnistaa betonin?


Lopulta tämänkin lajin kalastamiseen tässä paikassa oikealla tekniikalla meni vain 5min, olisiko tämä sama mahdollista toistaa vajaan vuoden päästä. Ehkä, mutta sen tietää vasta sitten...

Ajattelin päästäa sitkeästi vuoroaan odottavan pariskunnan piinasta ja pakkasin romut ja lähdin kohti kivisimppuja...




Simppuja nousi tasan yksi, uusi paikka oli kuitenkin löytynyt ;)

Lähetä kommentti

1 Kommentit

Kiitokset Juha hetken seurasta :) Jenna tyttönen on tullut äitiinsä myös puhumisessa vai olisko niin, että äiti on tullut siinä asiassa tyttäreensä... :)))